Mukavaa vapunaikaa!

Kierros kaupungilla, torilla ja puistossa poiki tällaista kuvasatoa vappuaattona:

Espanjalaisia mansikoita myytiin torilla 3 euroa/tämä rasia. Ostimme yhden rasian. Ihan mukavan makuisia, mutta eivät ne maistuneet suomalaisille keskikesän mansikoille. Ulkona lämmmössä oli lapsista kuitenkin kiva syödä vappuna mansikoita.

Tämä Paavo Lipposen naamari oli parkkeeratussa pyörässä.

Kävimme myös puiston ihanassa kasvihuoneessa, jossa bongasin erityisesti kukkivia kasveja:


Lilan värinen oli Tohtorinkukka, isot kukat ja rönsyilevä kasvi!
Punainen Kiinanruusu oli kukassaan, roikkui raskaana kohti ikkunanvaloa.

Kiinanruusu on viehättänyt minua aina; isoäidilläni oli -70-luvulla valtava, koko olohuoneen korkuinen Kiinanruusu. Se on jäänyt mieleen hyvin vahvana muistona lapsuuteni mummolasta. Mummu sai kukan aina uudestaan ja uudestaan kukkimaan. Kukka myytiin ihan pilkkahintaan sitten kun mummu ja pappa muuttivat isosta omakotitalosta kerrostaloasuntoon. Se harmittaa vieläkin..

Tämä Kiinanruusun näkeminen toi kaikki lapsuudenmuistot ja oman, jo edesmenneen mummun mieleen.

Munkit paistettiin

Nyt voi vappu tulla, munkit on paistettu lasten kanssa.. Ja muutamat jo syötykin. Loput odottakoot huomista. Kyllähän näitä kerran vuodessa paistaa..

R o b b i e

Jotkut ihmiset on luotuja esiintymään isoille areenoille ja luotu karismaattisiksi. Sellainen henkilö osaa olla sekä haavoittuvainen ja nöyrä, että julkean itsevarma. Tätä on Robbie. (Linkissä 9 minuutin haastattelupätkä, tehty v. 2004) . (Yllä kuva Göterborgin keikalta kesältä 2006)

Kirjoitan nyt rakkaudestani Robbie Williamsiin, ja hänen musiikkiinsa. Aika moni on varmasti kanssani samaa mieltä, mutta yhtä moni ei varmaan voi ymmärtää mistä puhun.. Nämä kirjoitukset ovat siis ihan vain omia kokemuksiani ja tunnelmiani ihmisestä, joka on vain ihminen.

Robbie Williamsia rakastetaan, mutta myös vihataan. Yleensä tunteet ovat suuria molemmissa ääripäissä.Hänet täytyy kokea; kuunnella kaikki levyt läpi ja katsoa konserttitaltioinnit dvd:ltä. Kannattaa lukea myös muutama hänestä kirjoitettu kirja. Kun sen on tehnyt, huomaa kuinka tinkimätön ammattilainen hän on musiikinteossa; sanoituksissa ja sävellyksissä. Hän rakastaa bändiänsä kuin omaa perhettään ja myös osoittaa sen, ollen ehdoton isähahmo.

Kun Robbieen tutustuu näiden kirjojen, dvd-dokkarien ja musiikin kautta, huomaa kyselevänsä lähes ääneen, että missä on se Robbie, josta lehdissä kirjoitellaan; se naistenmies, kapinallinen, joka ei anna haastatteluja, huumeongelmainen ketjupolttaja..
Yritän kirjoittaa sillä tavalla Robbiesta, että en hymistelisi, koska tiedän, että hänellä on ollut hyvin vakava huumeongelma. Hän on toistaiseksi selvinnyt siitä, toisin kuin hyvin monet kollegansa.

Jotain Robbiesta kertoo se, että hän ylikaiken rakastaa koiria (omiakin on ainakin kolme!), hän on kasvanut kolmen vahvan naisen kasvatuksessa (äiti, isoäiti ja sisko) ja että hän on originelli vesimies, oman tiensä kulkija. Häntä rakastaneet naiset eivät puhu hänestä koskaan pahaa julkisesti.


Niin, olinhan minä siellä Robbien Helsingin keikallakin, marraskuun 11. päivä vuonna 2003. (Onko siitä jo niin kauan aikaa?). Meitä oli siellä täysi Hartwall areenallinen (hänellähän oli siellä kaksi keikkaa peräkkäisinä iltoina). Se oli elämys, jota en koskaan unohda. Pääsin niin lähellekin, parin metrin päähän lavan reunasta. (On muuten tosi kummallista nähdä elävänä edessään sellainen henkilö, jota on aiemmin katsellut vain tv-ruudusta ja kuunnellut levyltä).Muistan vieläkin kuinka välillä unohduin tuijottamaan hänen tatuointejaan ja kaikkia muitakin yksityiskohtia (!). Huomasin, että hän on luonnossa pitempi (183 cm oikeasti) ja jyhkeämpi . Kiinnitin huomiota myös brittiläiseen pisamaiseen ihoon, sitäkään ei yleensä kuvissa näe. Huomasin laulavani kaikki laulut läpi sanatarkasti. Niin tekivät kyllä muutkin.

Hän on lavalla intensiivinen ja lähes raivokas, mutta juttelee leppoisasti, on nauravainen ja jututtaa yleisöä. Helsingissä hän toi isänsä lavalle, katsoi yleisöstä yksittäisiä ihmisiä silmiin (ei minua kylläkään, koska olen niin lyhyt,että katosin kai joukkoon).

Keikalla Robbie tuntuu sellaiselta isoveljeltä, jota monillakaan ei ole; hän huolehtii, että meillä muilla on kaikki hyvin. Ehkä hän ei ihan oikeasti aina muista huolehtia itsestään. Omankin veljen naishuolista, alkoholinkäytöstä ym. on aina jossain vaiheessa huolissaan, niin myös Robbien.

Ja vaikka hän käyttäytyisi kuin isoveli, tulee hän kai aina olemaan vähän kuin pikkuveli!

Tästä tuli nyt tällainen kuvallinen vuodatus, oikein rakkaudentunnustus. Sanoin kommenttilootassa aiemmin, että tulen aina olemaan Robbien puolella. Se on kai sitä aitoa fanitusta. Sellainen yleisön palvonta saa kai hänet jatkamaan musiikin tekoa. Taukojenkin jälkeen. Taukojahan sitä tarvitsee jokainen elämässään, kun pitää miettiä, että "mitä nyt tästä eteenpäin?".

(Kuvassa Robbie hetki ennen lavalle menoa noin v. 2002..Yleisö jo huutaa hänen nimeään. Mitä mahtaa miettiä.. Itse ajattelen, että ihminen on pieni vielä tässä, mutta hänen on oltava suuri heti kun hän astuu lavalle. Se on aikamoinen paradoksi!)

Tanssin päivä

Tänään on Kansainvälinen Tanssin Päivä. Aika jännä, että tällainenkin päivä on olemassa.

Olen suuri tanssitaiteen ystävä. Itse en tanssi oikeastaan millään lailla. Siksi se onkin kai niin suuri ilo ja nautinto nähdä muiden tanssivan. Muutaman kerran vuodessa käyn katsomassa tanssitaidetta, lähinnä nykytanssiteoksia.


Kuvassa nykytanssin kehittäjänäkin pidetty Isadora Duncan. Aika monen tanssijan esikuvakin.

Lämpimiä terveisiä myös tanssijaystävälleni; teet loistokasta ja tärkeää työtä!

Julkkisten ulkonäkörasismia, nyt olen vihainen!

Oikein vihaksi pistelee tämä iltapäivälehtien aika uusi tyyli puuttua tosi paljon julkisuuden ihmisten painonvaihteluihin, lihomiseen ja laihtumiseen. Mietin, että tähänkö nyt on tultu; edustaako näiden lehtien tyyli kirjoittaa jonkun tietyn ihmisen lihomisesta sellaista yleisesti vallitsevaa olotilaa: että on ihan okei haukkua jotain ihmistä julkisesti punkeroksi, läskiksi, kulahtaneeksi, muhkeaksi....!

Vilkaisu tämän päivän Iltasanomien viihdesivujen otsikoihin ja kuviin saa minut ihan oikeasti voimaan pahoin:

* "Vau mitkä muodot Halle Berry"
* "Robbie Williams lihonut punkeroksi"
* "Uhkea Britney bikineissä"
* "Liz Hurley kuumassa mekossa"

Siis kaikki nämä idioottimaiset otsikot tämän päivän lehdessä!

Esimerkiksi näyttelijä Halle Berry on saanut vauvan 6 viikkoa sitten, Britneykin yrittää varmaan tosissaan (?) ja Robbie Williamsin paino-ongelmista tiedämme jo; hänen painonsa nousee aina silloin kun hän on tauolla esiintymisistä ja uuvuttavista kiertueista. Jospa hänen painonsa onkin noussut vain siitä syystä, että armoton rääkki ja stressi on poissa, ja tilalle on tullut nautiskelevaa elämäntyyliä läheisten ystävien kanssa. Kuvakin oli otettu golfkentältä. Asioilla on aina monta näkökulmaa. Ja on ihan hirveää, että lehdet muokkaavat ihmisten mielipiteitä tällaisilla hirveillä otsikoilla. (Niin, ja minä olen aina henkeen ja vereen Robbie Williamsin puolella, kerron joskus...).

EN todellakaan laita tähän yhtään kyseisessä lehdessä ollutta kuvaa, enkä linkkiä. On niillä katsojia ja lukijoita muutenkin. Minäkin. Sillä eihän niiltä voi välttyäkään!
Ei kun, laitankin tähän tippaleivän kuvan. Ihan uhallakin eli sopii juttuun eli syödään hyvällä mielellä tippaleipiä kun on vappukin kohta!


Muistan hyvin kuinka eräs nuorehko suomalainen naisnäyttelijä kertoi avoimesti kerran lehtihaastattelussa, että häneltä kysytään koko ajan, että onko hän raskaana kun näyttää siltä aina välillä. Hän kertoi vastanneensa toimittajalle, että "on munkki maistunut". Se oli jotenkin niin nappiin sanottu! Itsekin olen sitä joskus viljellyt omalla kohdallani, vaikkei kukaan olisi mitään sanonutkaan. .

Onneksi en ole kuuluisa, sillä minunkin painoni vaihtelee aina. Siitä ei kukaan kirjoita mitään ilkeää julkisesti, onneksi.

Kevätväri tämäkin

Vilkaisu sekaisiin kaappeihin sai minut huudahtamaan, että
"mulla ei ole mitään päällepantavaa!".

Joten tänään lähdin flunssaa uhmaten pyörällä kauppoihin kiertelemään ja sieltä löysin tämän herkullisen värisen ohuen neuleen. Vaatii kyllä topin alle, on sen verran syväänuurrettu tämä ristikkäinen v-aukko.. (Kuvassa tämä näyttää vaaleammalta, oikea väri on sellainen kanervan lila).

Kahdet kengätkin löysin, keväisemmät ja kesäisemmät; housuille ja hameelle. Loppukuusta sitten taas penniä venytetään, vaikka ostokseni eivät kalliita olleetkaan. Neuleestakin oli -70%:n alennus.

Tuulahdus menneestä

Löysin kauan kadoksissa olleen valokuva-albumin, joka on täynnä kuvia vanhempieni esikoisesta ja ainoasta tyttärestä, siis minusta. (Minulla on kaksi pikkuveljeä)

" Äiti, sinäkö tuossa oot ? ", huudahtivat molemmat tyttäreni suunnilleen tuohon tapaan. Kyllähän se heistä varmasti kummalliselta tuntuukin, että tuo alle vuoden ikäinen ruskeasilmäinen pallero on heidän äitinsä.

Näitä lapsuuskuvia laittelen jossain vaiheessa lisää kunhan löydän oikein hyviä otoksia. (Ajatus esitellä näitä lapsuuskuvia lähti Piilomajan blogista, hänellä oli aivan hurmaavia kuvia omasta lapsuudestaan 1960-70-luvulta!)

Tympeä tilanne, ja lopussa kaikki hyvin

Sen siitä saa kun vähillä vaatteilla pienessä flunssassa ajelee pyörällä.. (siis eilen). Tänä aamuna heräsin 4.30 ihan tukkoiseen nenään enkä löydä elintärkeää nenäsumutinta mistään. Ostin sen muutama päivä sitten ja se on aina ollut yöpöydällä, nyt ei löydy mistään!!! Olen etsinyt ja etsinyt, yrittänyt olla kolistelematta, mutta se pieni pullo pysyttelee piilossaan. Nenä menee vain entistä enemmän tukkoon.

Joten nokka kirjaimellisesti kohti yliopiston apteekkia ja uutta nuhasuihketta (rakkaalla on monta nimitystä) hakemaan. Nenäni ei aukea nuhassa millään muulla keinolla, ei höyryllä eikä muullakaan..

Kello on nyt sunnuntaiaamuna vartin vajaa kahdeksan ja lähden pian pyöräilemään kohti apteekkia. No, kokemushan se on sekin..

# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #


Lisäys vähän jälkeen klo kahdeksan: Joskus näinkin pieni asia kuin tukkoinen nenä johtaa suurempiinkin filosofisiin ajatuksiin: mikä johdatti minut juuri nyt siirtämään sohvapöytää ja löytämään juuri sen kadonneen nenäsumutteen? Sieltähän se pilkotti kuin hämillään pöydän alta, aivan kuin se olisi tiennyt, että olen koko aamun sitä etsinyt.. Mutta miksi me ihmiset joskus toimimme ihan kuin joku ohjaisi meitä. Enhän minä nyt yleensäkään siirtele sohvapöytää yhtenään, varsinkaan juuri silloin kun olen juuri astumassa ulos ja lähdössä kohti apteekkia.. No, hyväksyn nyt kuitenkin sen, että löysin sumutteen, ja ah! sain sitä sieraimiini. Eämä kirkastui heti (no pari pitkältä tuntuvaa minuuttia siihen meni).

Nyt lähden nukkumaan. On tullut tämä aamu tässä harrastettua..
(ps. kuva ei ole lavastettu)

Kirja-meemi

Aloitan tässä nyt tällaisen meemin, johon kaikki halukkaat voivat osallistua. Löysin tämän linkin linkkinä jostain ja kirjoitin paperille säännöt. Nyt löysin paperipinostani tämän paperin sääntöineen.

Mietin mikä idea tässä on; se että valitaan mikä tahansa kirja ja katsotaan mikä lause sieltä tulee.. Omalle kohdalleni osui ainakin sellainen lause, että jäin sitä oikein miettimään. Vaikka se on ihan irrallinen lause, se jotenkin toimii.. Käyköhän muille samoin, kertokaa jos teette testin. Käyn sitten blogeissanne katsomassa.

SATTUMANVARAINEN KIRJA HYLLYSTÄ:

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä

2. Avaa kirja sivulta 123

3. Lue kuudes lause

4. Kirjoita se blogiisi ja kerro kirjan nimi sekä kirjailija

Lisävinkkinä sanoisin, että jos seisot kirjahyllyn edessä niin ummista vaikka silmäsi ja ota sitten kirja hyllystä.

Omaan käteeni sattui hyllystä saksalaisen Bernhard Schlinkin Lukija-romaani. Yllä kuva sekä omasta kirjastani (vasemmalla), että kuva englanninkielisestä kirjankannesta, jota minulla ei siis ole.

Sivulta 123 löytyi seuraava kuudes lause:

On helpompi sanoa 'me', 'me kaikki', kuin 'minä', 'minä yksin', eikö totta?

Retki se on pienikin retki

Kyllähän se aina kauniilla ilmalla kannattaa pienenkin pieni retki tehdä luontoon. Näitä kolmea yhteenkietoutunutta koivua en ole ennen huomannut, vaikka olenkin ohi usein kävellyt. Pitää vain aina välillä katsoa eri silmin. Nyt kuopuksen kanssa liikuimme silmät avoinna, ja etsimme kaikkea kaunista. Kyllä näyttävätkin koivunrungot ihanilta! Ja keskimmäisellä rungolla on iso silmä, eikö?


Ja eväspikkuleivät maistuvat ulkona syötynä niin maukkailta, hieman hajonneinakin. Niitä paistettiin juuri ennen ulos lähtöä. Niissä on mantelia, pähkinää, rusinaa ja kookoshiutaleita. Ei ihme, etteivät pysy oikein koossa.


Tämä 'puun pullistuma' melkein kutsui istumaan. Lapsi näki siinä pikkujakkaran.

' Leipää ja sirkushuveja '

Nyt on päässyt pieni kevätflunssa iskemään, joten hyvillä mielin vietän taas elokuvailtaa.
Katsomme iltapäivällä nuhanenien kanssa ensin satumaisen Lumotun (jonka kävimme yhdessä katsomassa viime Tapaninpäivänä elokuvateatterissa. Se oli silloin ihana kokemus, teatterissa oli meidän lisäksemme silloin kolme muuta ihmistä. Oikein tuli jouluinen tunnelma silloin siellä elokuvateatterissa; henkilökunta kyseli mitä lapset olivat saaneet joululahjaksi ja kaikkea sellaista mukavaa).

Minä katson sitten illalla tuon brittielokuvan Venus. Dvd:n kannessa lukee isolla, että Notting Hill-ohjaajalta, Roger Michelliltä. No, Notting Hill kuuluu top 10-elokuviini. On se vaan niin hyvä, ihana, iätön ja ajaton rakkaustarina! (Siitä joskus pitemmästi juttua, samoin kuin top 10-listasta). Jospa tämä Venus olisi samanhenkinen lämmin ihmissuhdetarina eri ikäisistä ihmisistä, sukupolvien välisestä kuilusta, ja kuilujen lähenemisestä.

( Hugh Grant ja Julia Roberts Notting Hillissä, joka valmistui 1999)


Nyt on tullut näitä filmejä vuokrattua aika surutta kun on tällä videofirmalla menossa kamppanja tämän viikon; puoleen hintaan kaikki elokuvat. Se on aika hyvä tarjous. Nyt saimme nämä kaksi elokuvaa vieläpä kaksi yhden hinnalla.

Ja löysin ihanan paikallisen leipomon sekalimpun, on muhkea ja maukas. Kyllä nyt voisi iltapäiväteet keittää tämän hyvän leivän kunniaksi. Useampi palahan sitä sitten uppoaa.

Mikä kukka olet?

Oletko törmännyt tähän Mikä kukka olet-testiin? No, tästä se nyt löytyisi. Itse törmäsin siihen Krisun blogin kautta tänä iltana. Oikein kiva testi. Viaton ja positiivishenkinen.

Olen näemmä ruusu. Mitähän se minusta kertoo...

Hiusasiaa torstaina: not bad hair day..

Olen hyvin viehättynyt noista Stephen Mackeyn keijuhahmoista. Niiden värimaailma on tasapainoinen ja luonnonläheinen. Linkkiä kuviin tässä.

Tänään ystäväni kävi luonani kahvittelemassa ja kiitokset hänelle hiusten leikkuusta. Talven aikana kuivuneet sentit leikattiin terävillä saksilla pois eli noin 5 cm. Kylläpäs sainkin hiuksiini ryhtiä, kiitos ystävälle (joka muidenkin hiuksia leikkaa silloin tällöin) ! Käyn minä kampaamossakin aika ajoin, mutta pitkähköjen hiuksien kanssa se ei ole niin tarkkaa. Ja väri on tummanruskeahiuksisella aina se sama; tummanruskea. Pidän usein hiukseni päivät sykeröillä niskassa. Olen hirveän huono väsäämään kampauksia tai kivoja nutturoita. En vain osaa! Vaikka juuri nyt hiukseni olisivat sen mittaiset, että vaikka minkälaisia kampauksia saisi aikaiseksi.. Kerran yritin katsoa netistäkin nutturanteko-ohjeita, mutta niiden monimutkaisuus pelästytti jo heti alkuunsa..

Tytär otti kuvan hiuksistani tänään heti kun niitä oli lyhennetty. Hui, mietin pitkään kehtaanko laittaa kuvaa hiuksistani kun tässä blogissani en ole itsestäni vielä koskaan mitään kuvaa laittanut. Ja lapsiakaan en ole kuvannut suoraan kasvoista...Mutta tämä on ikuisuuskysymys, että minkä verran voin ja haluan itsestäni paljastaa. No, hiukset on nyt paljastettu.. (Ja kuvassa ne näyttävät oudolta, tuoltako mun hiukset oikeasti näyttää..)

Uusi päivä alkoi

Saatoin kuopuksen kouluun. Matkalla kuvasin hänen uudet kenkänsä. Voi kun ne onkin vaaleat! Puistossa oli jo työntekijöitä haravoimassa vanhoja lehtiä ja roskia pois, siistivät kai vapuksi maisemia. Hyvä niin.


Koulumatkalla ihailimme näitä kuivasta ja likaisesta maasta puskevia pieniä kukan alkuja. (Ovatko krookuksia, en tiedä, jotain kevätkukkia ovat..).



Ja sitten kuopus lähtikin jo vauhdilla kohti koulua. On se mukava kun koulumatkaa on vain noin puolen kilometrin matka.

Koskettava oli..

Elokuva Beatrix Potterista oli juuri niin idealistisen ihana ja lämminhenkinen kuin sen ajattelinkin olevan. Se itketti ja sai uskomaan kaikkeen hyvään.

Huomenna menemme tyttärien kanssa kirjastoon lainaamaan Potterin kirjoja; Petteri Kaniinia ja muita ikimuistoisia eläintarinoita. Olemme nyt niin sen eläinmaailman lumoissa.

Haluaisimme kaikki, siis minä ja lapset, olla lastenkirjailijoita. Sellaisen voimakkaan vaikutuksen elämäkertaelokuva Beatrix Potterista meihin teki.

Kun antaa pikkusormen, se vie koko käden

Minuun on nyt iskenyt hurmoshenkinen suhtautuminen American Idoliin !
En ole sitä koskaan muina vuosina seurannut, ja kotimaistakin olen hieman nihkeästi aina ruvennut seuraamaan, vaikka lopussa sitäkin on ahkerasti katsottu. Viime vuonna olin kovasti Ari Koivusen puolella..

Tänä vuonna Amerikan Idols-kisassa olen viehtynyt tuohon Bryan Adams-tyyppiseen raspikurkkuun eli David Cook-nimiseen nuoreen mieheen. Alussa hänessä oli hieman ylpeyttä ja hän virnistelee vieläkin tavalla, jonka joku tulkitsisi ylimielisyydeksi. Mutta minä näen hänessä taitavan muusikon ja laulajan, nuoren miehen, jolla olisi paloa musiikkiuralle. Toivoisin hänen voittavan. Ehkä hän tietää olevansa hyvä ja valmis uralle, hän on itsevarma, mutta on hänessä sellaista poikamaista pilkettäkin, johon ei voi olla ihastumatta. (Siis tämä on nyt ihan subjektiivista kirjoitusta).

Toissa viikolla hän sykähdytti esittämällä Michael Jacksonin Billy Jeanin sellaisella tavalla, jota en ole kenenkään muun koskaan kuullut esittävän. En ollut uskoa korviani, kylmät väreet vain menivät ihollani.. Ihana David; ajattelin, että ostan levyn heti jos hän voittaa kisan ja levyttää! Tuomaristokin hehkutti. (Kannattaa katsoa tuo pätkä).

Onko kukaan muu hurahtanut näihin Ameriikan Idoleihin? Minäkö vaan?

Petteri Kaniinin piirtäjän elämäntarina

Tänään tuli sellainen olo, että kaipaisi ympärilleen jotain hempeää, iloista, viatonta ja puhdasta. Tyttärien kanssa vietämme elokuvailtaa Beatrix Potterista kertovan elokuvan merkeissä. Teemme ison kulhon popcorneja kaveriksi. (Kiva, että lapsetkin haluavat välillä katsoa jotain muuta kuin Simpsoneita!).

Elokuvan Beatrix Potter - taiteilijaelämää pääosassa itse kirjailija/kuvittaja Beatrix Potterina on Renée Zellweger ja hänen rakastettunaan Ewan McGregor. Dvd-elokuvan kansiteksti lupaa elokuvaa Suuresta kirjailijasta, Vahvasta naisesta ja Kiehtovasta rakkaustarinasta. Elokuva on sallittu myös lapsille ja kuvissa seikkailevat myös Potterin luomat hahmot, Petteri Kaniini ja kumppanit.

Mutta ennenkuin ilta koittaa, pitää käydä ostamassa popcornin jyviä, jotta voimme laittaa popparikoneeseen ison annoksen pyörimään.

Kuopukselle käydään myös ostamassa kevätkengät. Se on jotenkin näin keväällä aina tärkeä tapahtuma. Kesällähän niitä tennareita ja ballerinoja sitten tulee osteltua helpommin, mutta kevään ensimmäiset uudet kengät ovat aina tapaus! Vappuun on enää noin viikko aikaa!

Keltaista, mistä sitä löytyy?

Keltaisella voi ilmaista suruakin. Keltaisen mehun juo aina mielellään.. Tyttären tekemä rasia on Äitienpäivälahja muutaman vuoden takaa.


Oikein etsimällä etsin kotoani keltaista, ja ainahan sitä löytyy, lähinnä piristevärinä. Keltaista ei meillä ole päävärinä missään, vaikka se onkin energinen väri. Tässä muutama kuva. Tähän keltaisen värin metsästykseen voivat osallistua kaikki, jotka siitä innostuvat.

Tämän brittiläisen Hallam Foe-elokuvan haluaisin nähdä.

Keltainen kukka, jonka nimeä en tiedä, on ollut maljakossa nyt kaksi viikkoa..
Lisään myöhemmin KELTAISTA kunhan katson sillä silmällä..

Mitä voi sanoa?

Illalla myöhään, ennen tietokoneen sulkemista, katsoin vielä kerran Iltasanomien otsikot ja siellä oli tämä uutinen Espanjassa sattuneesta linja-auto-onnettomuudesta, jossa kuoli 9 suomalaista matkailijaa ja vakavasti loukkaantuneita on monia. Onnettomuus on erittäin vakava ja siitä on nyt Suomen tiedotusvälineissä paljon uutisoitu.

Mitä voi sanoa? Vihaiseksi tekee se,että onnettomuuden aiheuttaja oli, jälleen kerran, rattijuoppo! Ja tämä rattijuoppo säilyi vielä hengissäkin!

Etsin kuvatiedostoista kuvaa kynttilän liekistä hakusanalla: animated candle. Sieltä löytyi nämä molemmat kuvat. Amerikassa kamppanjoidaan kovasti rattijuoppoutta vastaan. Samanlaista suoraa ja hyssyttelemätöntä kampanjointia saisi olla kyllä muuallakin, Suomessakin.

Usan puolella näytti olevan aktiivista toimintaa tämä rattijuoppouden poiskitkeminen, ja tämän vuoden teemana oli:

" Game is Over if you Drink and Drive " !

Kumman katsoisi?

Woody Allenin Manhattania en ole koskaan katsonut kunnolla kokonaan. Se tulisi tänä iltana YleTeemalla klo 22.10 !


Anthony Minghellan Englantilainen potilas tulisi myös tänään, kakkosella alkaen klo 22.05. Sen olen nähnyt 3 kertaa. Mutta sen ihmiskohtalot koskettavat joka kerta tosi syvältä. Se on niin monikerroksinen tarina, hieno elokuva!

Minulla ei ole tallentavaa digiboxia enkä viitsi katsoa montaa ohjelmaa yhtäaikaa, nähtäväksi jää kumpaan kallistun. Se on niin fiiliksestä kiinni.

Miksi ihmeessä ovat laittaneet vielä sen aiemmin jo hehkuttamani Life on Marsinkin lauantaille?
Onneksi uusivat sen maanantaina.

En ole tv-addikti, en. Enhän ? :-)
(Laitoin linkeiksi you tube-pätkät molemmista elokuvista)

Lauantaina aina syödään..

Löysin itselleni uuden, nopean, täyttävän ja maukkaan lisukkeen; couscousin! Omalla kohdallani tämä oli nyt pääruoka. Keitin ohjeen mukaan ja lopussa lisäsin kookosmaitoa ja lasipurkista paprikasuikaleita. Siinä ruokani tänään lauantaina (kun lapsetkin ovat vielä reissun päällä).

Jälkiruuaksi tummaa suklaata kolme palasta. (Ja myöhemmin vielä vähän lisää)

Jude Law elämänsä roolissa?

Britit ovat taas tehneet sen luokan elokuvan, että jo pelkkä tekijäkaartin nimiluettelo saa hengittämään kiivaammin: käsikirjoittajana maineikas Harold Pinter, ohjaajana tunnustettu ja palkittu Kenneth Branagh, pääosissa veteraani Michael Caine ja arvostettu Jude Law !!

Elokuva on Pirullista peliä - Sleuth. Uusintaversio 70-luvun alun alkuperäiselokuvasta, jossa Michael Caine oli jo silloin mukana. Alun teatterimainen toteutustapa tuntuu jäykältä ja kliiniseltä, mutta pian huomaa, ettei pysty olemaan katsomatta ja imeytymättä mukaan tarinaan, josta ei tiedä mikä on totta ja mikä ei. Elokuvassa puhutaan paljon.


Jude Law tuntuu käyttävän kaiken intohimonsa, kaiken raivonsa ja kaiken charminsa rooliinsa. Katsoja voi vain ihailla taitavana teatterinäyttelijänäkin tunnustetun Juden työtä: ääntä, ilmeitä, ruumiinkieltä. Huimaavaa kerrassaan!

Elokuva itsessään meinasi ihan vähän puuduttaa, mutta Juden roolityön ansiosta siitä tulikin henkeäsalpaava kissa ja hiiri-leikki. Trilleri vailla vertaa! Tästä tuli nyt tällaista Jude-hehkutusta!