He juontavat Oscarit 2011

Anne Hathaway

&

James Franco

*

Oscarillan päivämäärä ensi vuonna on 27.2.2011

*
Anne emännöi jo toistamiseen, tänä vuonnahan hänet nähtiin lahjakkaana ja säteilevänä Hugh Jackmanin rinnalla. Ensi vuoden mies hänen rinnallaan - James Franco - on jo vakuuttanut ainakin minut valkokankaalla, mm. Milk-elokuvassa Sean Pennin rinnalla.

*

Kunhan nyt saadaan tämä elokuvavuosi päätökseen. 

Omaa listaani olen jo hieman hahmottanut mielessäni.. Siitä sitten vuoden viimeisinä päivinä..

When You're Strange - The Doors-dokumentti

*

Tämä on nyt se uusin, tänä vuonna valmistunut, The Doors-dokumentti. Palkittu, ylistetty, ja sisältää enennäkemätöntä materiaalia, erityisesti Jim Morrisonista.

Dokumentin kertojaäänenä on Johnny Depp.

Tämän haluan nähdä!

The Doors-ilta

Nyt The Doors- ja Jim Morrison-faneja hemmotellaan:

 Teema näytti ensin tuoreenoloisen dokumentin ja sen perään alkoi vuoden 1991 elämäkertaelokuva bändistä ja Morrisonista.

Tässä katsomisen välissä laitan The Doorsin Touch Me-biisin videon, josta voisi sanoa, että se on ihan salonkikelpoinen:

 

Ollaan vielä lauantai-illassa, mutta tämä on nyt myös Sunnuntaiklassikkoni.

Naisia kuvissa

Haluan aina käyttää bannerikuvissani naisnäyttelijöitä, vaikka suuresti ihailenkin monia miesnäyttelijöitä. Luovuin pelkästä yksinäisestä Audrey Hepburnista, sillä huomasin tismalleen saman kuvan eräällä toisella sivustolla.

Niinpä ylhäällä on nyt rivi naisia, joita ihailen.

Audrey Hepburn

Jessica Lange

Elizabeth Taylor

Marilyn Monroe

*

Jokaisessa naisessa on jokin piirre, joka minua on vuosien aikana koskettanut.

Audreyn koko elämäntarina on aina koskettanut minua.

Jessica on tehnyt vaikutuksen hurjilla rooleillaan, vimmaisella näyttelemisellään.

Elizabeth kuuluu myös kiihkeisiin luonnenäyttelijöihin.

Marilyn aiheutti monenlaisia väristyksiä ja tunnelmia. Olen kiihkeästi aina hänen puolellaan.

*

Näillä naisilla nyt mennään.

Elokuvajuttuja tulee myöhemmin.

Naiset kuvalaatikoissa saattavat vaihdella, mutta nyt on hyvä näin.

Freddie Mercuryn kuolemasta 19 vuotta

Freddie Mercuryn kuolemasta on tänään 

24.11. kulunut 19 vuotta. Vuosi oli 1991.

Siitä on jo niin kauan. Tuntuu, että ihan äskettäin.

*

Tässä näyte Freddien pianonsoittotaidosta ja livelaulamisesta, joka kuullosti aina taitavalta ja tismalleen samalta kuin levyillä.

Haikein mielin Freddie Mercurya muistellen.

Hänellä ei ole aikatauluja

Tervehdys!

Riennän valitettavasti lähes minuuttiaikataululla paiksta ja tehtävästä toiseen. Pitkä sairasloma opetti minut ottamaan rennosti, ilman aikatauluja. Paluu töihin on tuntunut tähän vuodenaikaan erityisen rankalta. Pitkän työpäivän jälkeen on pyykkivuoroa, vanhempainiltaa lasten koululla, kaupassa käyntiä ja sitä ainaista jauhelihakastikkeen tekoa.

Haluaisin olla täällä, mutta vain öisin ehtisin kunnolla, ja silloin on nukuttava, jotta jaksaa pompata pystyyn kun kello herättää aamulla kuudelta.

Luin juuri Kaarina Davisin Irti oravanpyörästä-teoksen. Inspiroiva kirja, mutta ei siltikään liipannut läheltä omaa elämääni. On helpompi hypätä irti kaikesta kun ei ole lapsia ja tilillä on rahaa. 

... Ja jaksaa, ja jaksaa...

'haukotus'

*

Kuvassa Selma, jolle mm. korileikki nallen kanssa on oikein hauskaa. Olen Selmalle juuri nyt kateellinen. Nukkuappa kerällä lämpimässä nallen kanssa..

Palaillaan!

Sunnuntaiklassikko - soljuvaa bossanovaa

Brasilialainen Astrud Gilberto (s.1940) taitaa tämän, rauhaisan letkeästi etenevän 'rakkausbossanovan'

Once I Loved.

*

Se Dianan sormus

Prinssi William & Kate Middleton

*

Eilen saimme kuulla, että Britanniassa vietetään ensi 'keväänä tai kesänä' kuninkaallisia häitä.

Prinssi William vie vihille rakkaansa, kauniin Katen, jonka hän on juuri kihlannut.

Eniten minua uutisessa kosketti kuitenkin sormus, sillä muistan niin hyvin sen kuinka Diana esitteli tätä prinssi Charlesilta saamaansa sinisafiiri-timanttisormusta 30 vuotta sitten. Nyt sitä samaa sormusta kantaa hänen poikansa morsian. Aika suuri vastuu, sekä sormuksen kantaminen, että koko avioliitto Brittien kuningashuoneen epäonnisessa avioliittohistoriassa. Mutta uskomme rakkauteen, ja toivotamme lämpimästi Onnea tulevalle hääparille. 

*

(kuvat Ilta-Sanomista)

Jill Clayburgh - ajatuksia näyttelijästä

Jill Clayburgh

30.4.1944 - 5.11.2010

*

Viime viikolla 66-vuotiaana kuollut Jill Clayburgh sairasti leukemiaa noin 20 vuoden ajan.

Hänen viimeisimmäksi elokuvaroolikseen jäi esiintyminen Jake Gyllenhaal&Anne Hathaway-elokuvassa Love and Other Drugs, joka on pian tulossa Suomenkin teattereihin..

Suurelle yleisölle Clayburgh oli tuttu monista tv-sarjarooleistaan,

mutta itse tutustuin tähän säkenöivään ja ihanaan naisnäyttelijään jo 80-luvulla kun harrastin intohimoisesti elokuvia jo nuorena naisena..

Muistan Jill Clayburghin tehneen aina itsenäisen, vahvan, jopa feministishenkisten naisten rooleja. Hänen kuuluisin ja palkituin elokuvansa on Eronnut nainen - An Unmarried Woman vuodelta 1978. Olen nähnyt elokuvan joskus 80-luvulla. Silloin se oli tuore tapaus - Jillin esittämä nainen pyrki hienosti tulkiten eroon avioeron aiheuttamista masennus- ja itsesyytösajatuksista. Nainen jatkaa elämäänsä itsenäisenä sinkkunaisena. Rooli, joka on tehty yli 30 vuotta sitten, on kaikkien sinkkuelokuvien äiti! 

Jill Clayburghin nainen viestittää, että naisen elämään mahtuu niin paljon muutakin kuin miehet ja sydänsurut.

*

Vuosien varrella seurasin tämän kunnioitusta herättävän naisen elämää. Jill ei esiintynyt juorulehdistössä, hän ei vaihtanut puolisoita kuin paitaa, eikä hän viihtynyt punaisella matolla..Hänellä oli aviomies ja kaksi lasta, joista 80-luvun alussa syntynyt tytär on valinnut äitinsä ammatin.

Jill seurusteli Al Pacinon kanssa viiden vuoden ajan vuosina 1970-75, mutta meni naimisiin vuonna -79 ja pysyi naimisissa saman miehen kanssa loppuun asti.

Meryl Streep oli vuosikymmeniä hänen hyvä ystävänsä.

Viimeiset 20 vuotta Jill sairasti tuota alussa mainittua hirvittävää leukemiaa, johon hänen voimansa viimein uupuivat viikko sitten.

*

Jill Clayburgh teki rooleja, jotka herättivät keskustelua, kuten esim. rooli oopperalaulajana Bernardo Bertoluccin elokuvassa La Luna (vuodelta 1979). Bertoluccin Kuu-nimen suomeksi saanut elokuva oli aikanaan kiistelty ja kritisoitu, mutta Clayburghin roolisuoritusta pidettiin rohkeana ja edistyksellisenä.

*

Viime viikolla kun Jill Clayburghin kuolinuutinen saavutti Suomenkin, uutisoi Ilta-Sanomat asiasta otsikolla:

Ally McBealin äiti kuoli.

Olin pöyristynyt otsikoinnista. Ehkä sillä haluttiin saada kansa lukemaan, että kuka ihme amerikkalainen näyttelijä nyt onkaan kuollut.

(Ehkä maassamme tosiaan on joku henkilö, jolle Jill Clayburghin nimi ei sano mitään, mutta että Ally McBealin äiti! Törkeää otsikointia!).

*

Tässä Jill Clayburghin työtoveri Jake Gyllenhaal (Anne Hathaway vierellään) muistelee koskettavin sanoin näyttelijäystäväänsä Jill Clayburghia:

 *

Virittelen valoja, sisälle ja ulos, musiikin tahdissa

Olen käynyt valo-ostoksilla:

nyt olohuoneen ikkunaa koristaa ylhäältä alas roikkuva sydänköynnös

ja

 parvekkeen kaidetta koristaa ympärikierreltynä 120 valon sarja.

Ihan vielä en viitsi laittaa tähtiä ikkunaan, ensimmäisenä adventtina sitten ne.

*

Lähdetään viikonlopun viettoon tällä

The Cardigansin You're The Storm-biisillä,

sillä sen videokin on huimaavan kaunis,

pohjoismaista maisemaa, lunta, meren rantaa, tuulta, hevosia..

*

Elokuvia ja työmietteitä

Olen ollut nyt useamman viikon sairauslomalla töistä, onnistuneen selkäleikkauksen johdosta. Aina koittaa kuitenkin se töihinpaluu, eli ensi viikosta alkaen en ole täällä koneen äärellä lukemassa blogeja, ja kirjoittamassa omaa. En katso aamukymmeneltä elokuvia enkä leivo ihania leivonnaisia ystäville, jotka ilahduttavat minua kotonani aamupäiväkahvittelun aikaan. Olen töissä. Blogi saa huomiota enimmäkseen viikonloppuisin ja elokuvien katsominen painottuu viikonloppuihin. Jo pelkkään aamurytmiin totuttautuminen vie aikansa.

Mutta kulkaa on ihana mennä töihin terveenä!

*

Olen katsonut useampia hyviä elokuvia viime viikkojen aikana, kaikista en ehkä ehdi kirjoittamaankaan, mutta katsotut elokuvat kerään tuonne sivupalkkiin. Jos en jostain elokuvasta ehdi kirjoittaa ja se kiinnostaa, niin kyselkää mitä mieltä olin...Mielipide irtoaa aina.

Christina Ricci & Charlize Theron Monster-elokuvassa

Olin pitkään viivyttänyt tämän Monster-elokuvan katsomista. Charlize Theron palkittiin todella ansaitusti pääosa-Oscarilla roolistaan sarjamurhaaja Aileen Wuornosina jo vuonna 2004. 

Pidän tärkeänä sitä, että Monsterin on ohjannut juuri tässä tapauksessa nainen; Patty Jenkins, sillä tarina ottaa vahvasti kantaa siihen, että Aileen Wuornos oli jo lapsuudestaan lähtien uhri. Hänen elämänsä ajautui jo hyvin varhain väärille poluille ja prostituoituna hän oppi vihaamaan miehiä, sillä hän ei koskaan tavannut hyviä miehiä, hyviä ihmisiä. Ottamatta sen enempää nyt kantaa Aileen Wuornosin persoonaan ja siihen, että hän tappoi neljä miestä (yhteensä 7, kertoo Wikipedia), ja sai niistä tapoista/murhista kuolemantuomion, totean, että elokuva on vahva ja raadollinen. 

Monster-elokuva on kuitenkin myös rakkaustarina. Kahden hukassa ja eksyksissä olevan naisen tarina aidosta rakkaudesta. Rakkaudesta, jota Aileen Wuornos piti suurena ihmeenä, ja jota hän halusi viimeiseen asti varjella.

 Jos katsot tämän elokuvan, kannattaa ehdottomasti katsoa myös dvd:n lisämateriaali. Siinä ohjaaja kertoo elokuvan synnystä ja itse Aileen Wuornosista. Lisämateriaalista selviää myös Charlize Theronin huikea muodonmuutos omasta itsestään Aileeniksi. Mutta tärkeimpänä ei nouse esiin ulkoinen muutos, vaan se kuinka Charlize Theron uppoutuu Wuornosin hirvittävään maailmaan itsekin hyvin raskaasti. Theronilla kestää monien kohtausten jälkeen pitkään ennenkuin hän pääsee niiden järkyttävyydestä, Aileenin kokemasta eroon. Ohjaaja Patty Jenkins käy kohtausten ottojen välillä halailemassa Charlizea, jolle monen kohtauksen teko näyttää olevan valtavan raskasta. 

Kunnioitan Charlize Theronin uskallusta hypätä näin vaikeaan rooliin, kun kyse on vieläpä ihan äskettäin elänyt, ja mediassa paljon ollut henkilö.
Myös persoonallinen Christina Ricci on huikea Selbynä, jolla ei vielä ole omaa käsitystä miten elämää eletään, vaan hän seilaa virran mukana, omaamatta lähes yhtään omaa ajatusta. Mitähän hänelle kuuluu nykyään..

Charlize Theron v. 2004 ansaitusti Oscapatsaansa kera.

* 
Aileen Wuornosin järkyttävä tarina tässä. 
Charlize Theron vastaanottaa roolistaan Oscarin tässä. 

Infamous - Kunniaton : Truman Capote luo Kylmäverisesti-romaaniaan

*

Tasan kaksi vuotta sitten katsoin Philip Seymour Hoffmanin huikean tulkinnan Truman Capotena, sen, mistä hänet Oscarilla palkittiin Capote-elokuvassa.

Nyt, kahden vuoden hengähdystauon pidettyäni, olin valmis katsomaan toisen näkökulman, toisilla näyttelijöillä, mutta saman tarinan.

Nyt kirjailija Capotena näyttelee britti Toby Jones ja hänen kanssaan ystävystyvänä tappaja-Perrynä todella järisyttävän herkän roolin tekevä Daniel Craig.

Elokuva on vuodelta 2006.

*

Tämä Kunniaton tarttui mukaani kirjastosta, enkä tiennyt siitä mitään; pidin sitä lähinnä 'Capote kakkosena', mutta moni pitää tätä syvällisempänä tutkielmana, lähes dokumentaarisena kuvauksena Truman Capoten ja neljä ihmistä surmanneen Perry Smithin eriskummallisen väkevästä ystävyyssuhteesta.

Elokuva kertoo, että Truman Capote upposi tositarinaan syvälle vuosikausiksi, se muutti hänen suhtautumistaan elämään. Kun kirja Kylmäverisesti vihdoin julkaistiin vuonna 1966 (murha tapahtui 1959), ei Truman Capote enää koskaan sen jälkeen kirjoittanut mitään niin suurta. Hänen ystävänsä sanovat elokuvassa, että Perryn mukana kuoli myös osittain Truman itse.

*

Tämän elokuvan nähtyäni ajattelin, että maailmassa on niin paljon näkemättömiä elokuvia ja lukemattomia kirjoja! Tämäkin Infamous melkein lipui ohitseni. Se olisi ollut menetys, josta en olisi tiennyt mitään.

Suurimpana, syvällisimpänä ja kauneimpana tähtenä elokuvassa loisti

Daniel Craig.
Väheksymättä yhtään muita näyttelijöitä, joiden joukkoon kuuluivat Truman Capotea näyttelevän Toby Jonesin lisäksi mm.: Sandra Bullock, Gwyneth Paltrow, Sigourney Weaver, Jeff Daniels, Hope Davis ja Isabella Rosselini.
 

Lapsuusmuistoja-haaste

*Minä noin 2,5-vuotiaana, jouluaattona 60-luvun loppupuolella*

Monessa blogissa kiertänyt hauska lapsuusmuistelohaaste sai minutkin hetkeksi 60-70-lukujen lapsuustunnelmiin:

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: "Mikä sinusta tulee isona?"

Vastasin jo hyvin pienenä haluavani äidiksi, ja sitten kaupantädiksi. Ehkä äitini myyjän ammatti vaikutti mielipiteeseen. Pidin kaupan maailmaa tosi kiehtovana, kävin jo hyvin pienenä tyttönä (70-luvun alun suomalaisessa pikkukaupungissa) yksin kauppa-asioilla. Mieleeni ovat jääneet mm. jogurtit, joita myytiin jalallisissa pikareissa ja jännän näköisten, pienten ja pulleiden pakastearkkujen jäätelöt, yleensä eskimotyypiset, joita sain aina kauppareissulla ostaa.

*

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareita?

Lapsena asuin useamman vuoden Ruotsissa (kuten olen aiemminkin kertonut), sieltä ovat varhaisimmat muistoni tv:n piirretyistä. Disneyn hauskat piirretyt: Aku Ankka, Tiku ja Taku ym. viihdyttivät minua 70-luvun alussa, ja niiden lumo on säilynyt näihin päiviin saakka. 
*

 3. Lempileikkejäsi?

Olin lapsena sekä sosiaalinen että yksin viihtyvä, pitkään ainoa lapsi. Päiväkoti-ikäisenä etelä-Ruotsissa muistan mainion päiväkodin ja monet hyvät leikit. Ystäväni siellä koostuivat monikulttuurisista lapsista. Kavereinani oli sekä tyttöjä että poikia. Nukkeleikeistä ja nukkekodista pidin.  Kouluikäisenä hyppynaru-, hulavanne- ja twistnauhajutut olivat tyttöjen keskuudessa suosittuja. 

*

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Parhaat synttärit ovat ehkä 9- tai 10-vuotiskemut. Asuimme isossa omakotitalossa, luokkakavereita oli juhlissa toistakymmentä, oli leikkejä ja riehakkuutta ja iso kakku. Olen toukokuun lapsia, joten joskus synttärikemut laajenivat ulos asti, keleistä riippuen. Joskus pohjoisen pikkukaupungissa siihen aikaan vielä oli lunta maaassa, toisinaan kevät oli pitkällä..
*

 5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

Jännä juttu: urheilun ja liikunnan vihaaminen on kai ollut ihan sisäsyntyistä, en ole koskaan harrastanut ihmeemmin mitään urheilua. Uimisesta olen aina pitänyt, olen oppinut varhain uimaan ja se on ollut luonteva laji. Yksi parhaista ystävistäni harrasti kilpapyöräilyä koko lapsuutensa ajan, seurasin sivusta sitä touhua, ja ajattelin jo silloin, että urheilu vie hirveästi aikaa ihmisen 'muusta elämästä'.. En tajunnut sitä, että se voi myös antaa paljon.
Silti vaikkei urheilu kuulunut elämääni, olin aktiivinen lapsi: melkein aina ulkona ja koska asuimme suurimman osan lapsuudestani omakotitalossa, oli minulla oma puu ja siellä oma maja. 
* 

 6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Elvis ja Abba. Ensinmainittu siis jo heti 60-luvulta, ja Abba 70-luvulta.
*

Ja taas ollaan kuusen kimpussa, 70-luvun alussa..

 7. Paras joululahjasi/ muu lahjasi, jonka olet saanut?  

Joululahjat olivat aika perinteisiä, mutta Lundbyn nukkekodin saaminen oli ihanaa!

Suurta riemua tuotti myös eräänä 70-luvun alun jouluna se, että yksi suuri lahjakassi unohtui vanhemmiltani yläkaappiin ja kun se muistettiin kaivaa vielä jouluaattoiltana myöhään esille, paljastui sieltä vielä mm. uudet hienot luistimet, joita olin toivonut.
*

Olen aina tykännyt laivalla seilaamisesta..

*

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Kuva yllä kertoo sen mikä on määrittänyt paljon luonnettani. Olen kotikissa, äitihahmo ja välillä melkein erakkokin, mutta minussa on vahvana myös se toinen puoli: reissutyttö, lähtijä ja palaaja. Koen olevani ikuisesti se, joka palasi ja hyvin usein myös se, joka lähti. Kun olen matkoilla, en kaipaa koskaan kotiin. 

Eli vielä haluan lähteä, ja taas tulla. Haluan tehdä kodin muuallekin kuin Suomeen. 

Haluan hypätä ajoissa pois oravanpyörästä, vaikken niin kovassa uraputkessa olekaan.

Haluan istua oliivipuiden alla varjossa, kirjoittaa ja haaveilla.. Voisin istua myös vuolaana virtaavan joen rannalla, koivujen katveessa, ja hups! silloin olisinkin siellä mistä minä ja sukuni olemme lähtöisin: pohjois-Suomessa.

 

Valmiit seinät

Viikko sitten aloitettu maalausurakka on nyt saatu osittaiseen päätökseen - 

olen edennyt hitaasti, vaikka itse maalaushan ei ole aikaavievää.

Eteisestä tuli beige, joka olisi saanut olla astetta tummempi, mutta ihan hyvä näinkin. Mustavalkoiset filmitähtikortit ovat vasta menossa kehyksiin ja seinälle. Siksi näin rajatut kuvat valmiista seinistä.

Tyttären siniharmaa seinä on oikein onnistunut, sopivan syvä savun sävy. Hyllylle kokosimme hopeasävyisen valokuvakehyksen (kuvassa hän itse 1-vuotiaana) ja samansävyisen nimikirjaimen yhdessä puisen uimaripatsaan kanssa. Uimaritytöllä pitää olla uimaripatsas !

Jatkan taas maalaushommien parissa myöhemmin. Nyt pidän paussin.

Paistetut vihreät tomaatit

Katsoin pitkästä aikaa jo ihan klassikkoelokuvaksikin luokiteltavan

Paistetut vihreät tomaatit-elokuvan, joka on vuodelta 1991. 

Edellisestä katsomiskerrasta on kulunut ainakin vuosikymmen, joten lähes uusin silmin, mutta silti monia kohtauksia ihan tarkasti muistaen katsoin ja nautin elokuvan läpi.

*

Mary-Louise Parker & Mary Stuart Masterson

Elokuvan ideana on kuljettaa kahta tarinaa yhtäaikaisesti läpi elokuvan. Vanha nainen (Jessica Tandy) kertoo keski-ikäiselle naiselle (Kathy Bates) tarinaa sukulaisnaisesta1920-luvun syvästä etelästä, Alabamasta. 

 

Kathy Bates & Jessica Tandy

Vuoden 1990 aikana kuvattu elokuva muistuttaa vielä tyyliltään 80-lukua: varsinkin Kathy Batesin vaatetus ja kampaukset ovat hirveitä ilmestyksiä. Huonon itsetunnon omaava, tylsässä avioliitossa elävä rouvasihminen pukeutuu vaaleanpunaisiin ruusuihin ja syö koko ajan suklaapatukoita. Ystävyys vanhan, mutta eloisan ja persoonallisen naisen (Jessica Tandy) kanssa alkaa pian avata vaihdevuosioireilevan Evelynin silmiä: hän alkaa huomata, että suurinta rohkeutta on elää unelmiensa mukaan.

 Vanha rouva Ninny kertoo vanhainkodissa Evelynille tarinaa sukulaistytöstään Idgiestä ja hänen elämänsä suuresta rakkaudesta Ruthista:

Idgien ja Ruthin rakkaus kuvataan elokuvassa hyvin kainosti. Ehkä 90-luvun alussa ei oltu nähty vielä yhtään suoraa kuvausta kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen rakkaudesta, niinpä tämäkin Jon Avnetin ohjaama elokuva suostuu vain vihjailemaan naisten välisestä rakkaudesta, verhoten sen vain syvään ystävyyteen. 

Ruth (Mary-Louise Parker) elää alkuun väkivaltaisessa avioliitossa rasistisen miehen kanssa, mutta pakenee raskaana ollessaan Idgien (Mary Stuart Mastersonin) avustuksella, eikä koskaan enää palaa takaisin. Ruth ja Idgie kasvattavat lapsen yhdessä ja perustavat kahvilan.
*

Tarina kulkee romanttisissa sävyissä, mutta ottaa esille myös arkoja ja koskettavia aiheita: 1920-luvun Alabamassa mustaihoiset erotetaan vielä valkoihoisista ja mm. Ku-Klux-Klanin järkyttävät teot ovat yleisiä. Elokuvassa tapahtuu paljon, mutta niille, joille tarina ei ole tuttu, en halua kertoa enempää murhasta, murhatutkimuksesta tai elokuvan eri henkilöiden kohtalosta. Elokuvan tämä historiallinen ajankuva, 1920-1930-luku, on hienosti ja yksityiskohtaisesti kuvattu.

*

Koskettava, välillä melkein siirapissa kasteltu, mutta silti realistisen uskottava tarina rakkaudesta, ja sen kaikenvoittavasta voimasta. Elokuva kertoo myös rohkeudesta ja uskosta omaan itseen, se nostaa esille tärkeitä teemoja ja on varmasti ollut innoittajana monelle oman elämän hallintaan liittyvissä pohdiskeluissa. Näyttelijät tekevät niin upeaa näyttelijätyötä, että heidän työtään seuraa jännityksellä eläytyen koko elokuvan ajan. Erityisesti Mary Stuart Masterson rehtinä ja reippaana, poikamaisena Idgienä hurmaa. Naisellinen ja kaunis Mary Louise Parker on itseoikeutetusti Ruth, johon kaikki ihastuvat, sekä miehet että naiset.

Masterson ja Parker olivat elokuvan teon aikaan molemmat reilukaksikymppisiä, uransa alussa olevia näyttelijättäriä. Nyt he ovat ihania nelikymppisiä: Mary Louise Parker näyttelee, Mary Stuart Masterson sekä näyttelee että ohjaa elokuvia. Kuvat nykypäivän naisista alla:

Elokuva löytyy kirjastoista, mutta myös joistakin videovuokraamoista.
Traileri tässä.