On kulunut 13 vuotta kun tämä pitkäikäisin lemmikkini, leikattu poikakissa Nasse kuoli. Se eli 14-vuotiaaksi kärsien loppuvaiheessa virtsa-ja munuaisvaivoista. Nasse oli räväkkä tapaus. Se pelkäsi ihmisiä, lapsia varsinkin. Aina vieraiden tullen se meni sängyn alle piiloon ja sähisi sieltä kaikille vieraille. Vain minä sain pitää sitä sylissä ja helliä sitä. Muita ihmisiä kohtaan se oli hyvin varautunut. Monet pelkäsivät sitä, vaikka se oli itse pelokas.
Nasse oli kaunis maatiaiskissa, sen raidoitus oli täydellinen. Se sai osan elämästään liikkua luonnossa, mökkimaisemissa.. Jos se olisi saanut asua maalla sen elämä olisi ollut täydellistä. Siitä ei koskaan oikein tullut kaupunkilaiskissaa.Nasse haudattiin eläinten hautausmaalle, ja olemme harvakseltaan silloin tällöin käyneet sitä siellä muistelemassa. Voinhan ajatuksissani muistella sitä muutenkin. Lapseni syntyivät vasta Nassen kuoleman jälkeen.
Surullisempi tapaus on tämä ainoa koirani, jonka olen koskaan omistanut. Dalmatialainen Netta-tyttö ehti olla minulla vain alle puolen vuoden ajan. Sillä oli synnynnäinen keuhkoahtaumatauti. Ja se kuihtui pikkuhiljaa pois. Sen oli pakko antaa lähteä koirien taivaaseen, sillä sen hengittäminen kävi aina vain vaikeammaksi eli se kärsi kovasti viimeisinä elinviikkoinaan. Eikä sille ollut mitään tehtävissä. Netta kävi elämässäni vain hetken 90-luvun alussa, mutta sen muisto elää kauniina. Se oli vielä pentu kuollessaankin, se tuntuu vieläkin niin epäoikeudenmukaiselta. Netasta olisi voinut tulla ihana perheenjäsen, ja varmaan se olisi viihtynyt lastemmekin kanssa.
Vieläkin tunnen surua Netan menettämisestä. Se oli luonteeltaan vilkas ja herttainen tyttö. Voi kun olisin saanut pitää sen pitempään..
*********************
Nasse-kissa 1982 - 1996
Netta-koira 1993
(Kaikki kuvat otin paperikuvistani ja muokkasin mm. terävöittämällä)
