keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Tulikärpäsiä puutarhassa on rehellistä draamaa


Katsoin äskettäin vuokraamoon tulleen Tulikärpäsiä puutarhassa, vahvoilla näyttelijöillä tähditetyn amerikkalaisen perhedraaman. Se muistuttaa hyvin paljon Rachel Getting Married-elokuvaa, ilman niitä häitä.

Yläkuvassa pääosan Ryan Reynolds, jolta en olekaan kunnolla nähnyt (muistaakseni) yhtään elokuvaa. Kanadalaissyntyinen Reynolds on naimisissa Scarlett Johanssonin kanssa.
Elokuvassa hänen vaimoaan näyttelee viehättävä Carrie-Anne Moss (kuvassa).

Olen pohdiskellut jo pitkään tätä amerikkalaisen elokuvan tarvetta käsitellä kriisissä olevaa perhettä, sen hiljaisia salaisuuksia; mm. alkoholismia, perheen sisäistä väkivaltaa, vaikeita sisarussuhteita, dominoivia isiä ja alistuvia äitejä. Kaikkea tätä tämä Tulikärpäsiä puutarhassakin käsittelee. Takautumakohtauksina nuoren Michaelin (aikuisena Ryan Reynolds) kautta käsitellään kirjallisesti lahjakkaan pojan vaikeaa isäsuhdetta. Isänä näyttelee Englantilaisessa potilaassakin vakuttanut karmivan oloinen Willem Dafoe.


Alistuvana, silmänsä monilta asioilta sulkevana äitinä on Julia Roberts. Hänen karismansa paranee vuosi vuodelta. Vuonna 1967 syntynyt Roberts vietti pitkää hiljaiseloa elokuvissa näyttelemisestä perhesyiden vuoksi, hän sai lyhyessä ajassa kolme lasta, ja on viettänyt onnellista perhe-elämää.


Mietin tämän elokuvan kohdalla jaksoiko sen pienimuotoinen, mutta tärkeitä aiheita käsittelevä tyyli purra loppuun asti.. Kyllä se jaksoi, vaikka sen toteutustyyli on jollain lailla tavanomainenkin. Nämä amerikkalaisista ylemmän keskiluokan perheistä kertovat ahdistustarinat alkavat pian muistuttaa toisiaan.


Mutta jos elokuva on saanut minussa jonkinkaanlaisen liikahduksen aikaan, suosittelen sitä. Itse pidän perhetarinoista. Tiedän, että kaikkia ne eivät jaksa innostaa, niissä kun ei aina tapahdu kovin paljoa ulkoisesti. Niiden painotus onkin hyvissä näyttelijäsuorituksissa ja käsikirjoituksessa, sillä jos elokuvassa on paljon dialogia, on sen oltava luontevaa. Tässä oli.

Vahvan perhedraaman ystäville.
Tämä elokuva kysyy hienosti, että millaisena sinä muistat lapsuutesi tapahtumat? Ja muistavatko isäsi ja äitisi lapsuutesi eri tavalla? Elokuva saa palaamaan omiinkin lapsuus-ja nuoruusmuistoihin, se saa miettimään myös omaa käyttäytymistään ja omia tekojaan vanhempana. Se on jo aika paljon yhdeltä elokuvalta. Muistattehan sen kuinka lapsuuden kaitafilmeissä kesät olivat aina ihania ja syntymäpäivät täydellisiä..

Traileri tässä.

8 kommenttia:

Paivi kirjoitti...

Minä olin jättänyt tämän elokuvan jostain syystä kokonaan harkinnan ulkopuolelle... Mutta kirjoittamasi ajatusten perusteella saatan uudelleen harkita sen katsomista :) En edes ollut huomannut pääosaparia Reynolds-Moss jotka molemmat ovat minua kiinnostavia näyttelijöitä!

Kiitos taas kerran suosittelusta :)

katriina kirjoitti...

Kuulostaa taas kiinnostavalta löydöltä, panenpa korvan taakse.

Me kaikki tosiaan muistamme erilaisia asioita samasta tapahtumasta. Jokainen on tehnyt omat tulkintansa ja muistikuvakin on värittynyt sen mukaan. Siskojen ja äidin kanssa jutellessa joskus tuntuu, että ei ole ollut kyse samasta jutusta ollenkaan.

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, oleppa hyvä. Kun on sopiva hetki, tämä on hyvä ja ajatuksia herättävä elokuva.

Katriina, on hienoa, että on tehty oikein elokuva juuri tuosta mistä kerroit eli se, että vanhemmat muistavat asioita eri näkökulmasta kuin lapsi.

Tässä elokuvassa se asia on isän ja pojan välinen: poika muistaa henkisen kidutuksen ja lähes fyysisenkin, kun taas isä ajattelee, että 'meillähän oli ihan mukavaa'..

Onneksi meillä kaikilla ei ole ollut noin rankkaa..

Elisa kirjoitti...

Kiitos tästä, pakko tämä leffa on nähdä jossain vaiheessa paikkoin, mulla oli jo tämä leffa leffavuokraamossa käsissä, mutta vaihdoin sen Doubt leffaan, joka oli muuten tosi hyvä. Merryl Streep ja Philip Hoffman tekivät siinä loistoroolit!

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, voi että, Doubt pitää pian katsoa!

katriina kirjoitti...

Katsoin tuo tänään. Minulle tuli tästä elokuvasta enemmän mieleen Vuorovetten prinssi. Siinäkin isä ja poika pääsivät vanhempana uudelleen väleihin toistensa kanssa pystyessään näkemään asioita vähän laajemmin -ja antamaan anteeksi. Se on ehkä näissä molemmissa elokuvissa liikuttavinta.

Se jäi kyllä auki tai ymmärtämättä multa, mitä oikein tapahtui tuon onnellisen syntymäpäiväkuvan jälkeen, mikä muutti isän ja pojan suhteen. Tai mitä isä kosti pojalleen.
Reynolds näytteli hyvin ahdistunutta ja tunteensa pullottavaa miestä. En haluaisi tuntea sellaista. Kaikenkaikkiaan tässä oli erinomaiset näyttelijät.

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, minäkin jäin miettimään, että oliko isän ja pojan näkemys niin erilainen siitä ajasta, jolloin lapsi oli pieni poika.. Vai tapahtuiko jossain vaiheessa jotain mitä elokuvassa ei tarpeeksi alleviivattu.
Vaimohan väitti, että mies oli turhautunut kun ei saanut tarpeeksi mainetta kirjailijana jne.

Ryan Reynolds näyttelijänä yllätti, sillä olen tottunut näkemään hänet komistuksena jossain kevyemmässä elokuvassa, jota en nyt muista..

Muutamaan asiaan olisi voinut elokuvassa vielä paremmin paneutua, esim. juuri tämä avioliitto Reynoldsin roolin ja Carrie-Ann Mossin roolin välillä: vaimo ilmestyi yllättäin vain kuviin ja väitti, että on ollut juolmatta pari kuukautta. Mutta mitä oli tapahtunut sitä ennen?

Eli jossain oli hätiköity, kenties elokuvan leikkausvaiheessa tai jotain.

Katriina kirjoitti...

Kyllä. Sinä osaat muuten analysoida elokuvia hyvin! Tuotakaan en olisi osannut itse sanoa.