tiistai 30. kesäkuuta 2009

Suklaamuffinsseja nam!


Uhmasin kuumuutta eilen ja paistoin uunissa suklaamuffinsseja. Ostin Italian leivosvuokia (Bruno-merkkisiä) ja tummaa suklaata, joka on maustettu persikalla (Panda). Vuokapaketin kyljestä poimin ohjeen ja muuntelin sitä hieman. Suklaalevystä (130g) puolet raastoin taikinaan ja toisen puolen laitoin palasina taikinaan. Se olikin hyvä idea! Isoja, sulia suklaasattumia oli kiva saada suuhunsa..

Ohje tässä:

3 munaa
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maustamatonta jogurttia
0,5 dl sulatettua margariinia
puoli levyä suklaata rouhittuna/raastettuna ja
puoli levyä suklaata upotettaviksi paloina taikinaan.

Ja ihan perinteisesti ensin vatkataan munat ja sokeri, kuivat aineet sekoitetaan joukkoon suklaarouheen kanssa ja lopuksi jogurtti ja rasva.

Paistetaan 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Oma uunini on niin ärhäkkä, että muffinsseista tuli vähän liian kypsiä. Ohjeessa sanotaankin, että jos muffinssit ovat liian kauan uunissa, ne kuivuvat.
En ehtinyt koristella omiani, sillä ne syötiin heti. Aamuksi jäi pari.
Mutta ne voi koristella sulatetulla suklaaraidoituksella.

Kesäinen kahvilakäynti piristää pitkäksi aikaa


Pyöräilinpä eilen illalla ystävän kanssa kohti Oulun Hietasaarta ja Toppilansaarta, jossa sijaitsee tämä 1859 rakennettu pitsihuvila. Rakennus oli vuosien saatossa päässyt rapistumaan eikä siinä ollut mitään toimintaa, mutta Oulun Aikuiskoulutuskeskus aloitti sen entisöinnin vuonna 2004 ja se avattiin vihdoin neljän vuoden restauroinnin jälkeen kahvilana vuosi sitten, vappuaattona 2008.

Paikka on saanut nimekseen Café Villa Hannala ja se sijaitsee näkyvällä paikalla Toppilaansaaressa osoitteessa Kahvelitie 1.

Istuimme ulkotiloissa ihanassa illassa kahvilla ja kuivalla siiderillä. Siitä oli mukava sitten pyörällä jatkaa meren rantaviivaa katsomaan Nallikariin, josta alla olevat kuvat. Hyötyliikunta ja huvi yhdistyivät näin mukavasti. Ilma oli illalla kuin morsian, rannallakaan ei tuullut.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Päivän ulkoilevat kisut


Pikkuruinen Selma on nyt reilun 10 viikon ikäinen. Laitoimme olohuoneen tuuletusikkunaan verkon, joten Selma ulkoilee nyt tuossa kapeassa välissä, se katselee ja haistelee innoissaan helteistä ilmaa. Ulos sitä ei voi vielä viedä, koska a.) meillä ei ole sille pieniä valjaita, b.) sitä ei ole vielä rokotettu ja c.) se on niin vikkelä ja vauhdikas, että katoaisi silmistä pikkupihaltamme hetkessä ilman valjaita.


Sen sijaan Tikke-neiti käyskentelee ihan rauhassa pihalla. Se haluaa kuitenkin usein sisälle, sillä keskipäivän lämpö ei ole sitä varten. Tässäkin se on juuri juoksemassa kohti kotiovea päästäkseen sisälle..

Minun Afrikkani lumoaa visuaalisuudellaan


Katsoin monen vuoden paussin jälkeen vuonna -85 tehdyn Minun Afrikkani, jossa Meryl Streep on tanskalaissyntyinen Karen Blixen, joka muuttaa aviomiehensä mukana Afrikkaan. Liitto on rakkaudeton, mutta kumpikin hyötyvät liitosta. Tarinassa on faktaa ja fiktiota. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Sidney Pollack (joka kuoli vuosi sitten) on tehnyt maalauksellisen kauniin Afrikka-kuvauksen, jonka juoni meinaa välillä jäädä sivuseikaksi. Pääosaan nousevat Meryl Streepin vahva rooli Karenina, omapäisenä tuittupäänä, joka kohtaa leijonia, rakastuu samanhenkiseen vapautta rakastavaan mieheen (Robert Redford) ja joka mm. selviää vakavasta, lähes hengen vievästä sukupuolitaudista sekä tulipalosta, joka tuhoaa suuren osan omaisuudesta..

Elokuva on äärimmäisen tarkasti lavastettu, puvustettu ja kuvattu, kaikki näyttää ja tuntuu ihan aidolta. Afrikka näyttäytyy huumaavana. Muistan kuinka 80-luvulla tämän nähtyäni halusin heti matkustaa Afrikkaan, rehevään Keniaan ja sen lähiseuduille. Sen saman tunteen elokuva aiheutti kyllä nytkin.

Rakkaustarinasta jää hieman valju tunnelma; Meryl Streepin ja Robert Redfordin rakkaustarina näyttäytyy hieman kiihkottomana, ehkä liian sievänä. Juuri tämä rakkaustarina tekee Minun Afrikkani-elokuvasta hieman 80-lukulaiselta tuntuvan. Jos elokuva olisi tehty nyt 2000-luvulla, siinä olisi enemmän särmää.


Oikea Karen Blixen (1885-1962) eli varmasti jännittävän ja erikoisen paronittaren kirjailijaelämän. Elokuvassakin esille tulee hänen loistava tarinankertojan lahjansa. Ne kaikki tarinat löytyvät kansien välistä, suurin osa suomennettunakin. Hänestä on myös elämäkertoja. Ja tämä Sydney Pollackin elokuva on yksi versio.
Mustavalkokuvassa oikea Karen Blixen vierailulla etelä-Afrikassa 1930-luvulla. (Onko hänellä todellakin turkki päällään tuossa kuvassa?)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Kirppislöytö


Olin aikonut ostaa kaupasta tälle kesälle piknik- ja rantapeiton, mutta se löytyikin eilen kirpputorilta. Tämä ihana gobeliinityyppinen peitto on melkein liian fiini piknikpeitoksi, mutta siihen käytttöön se nyt tulee, ellen keksi sille muuta käyttötarkoitusta. Hinta oli 8 euroa.

Sunnuntaiklassikko - Patsy Cline

Yhdistän tässä nyt elokuvaa ja musiikkia. Jessica Lange esitti Patsy Clinea vuoden 1985 elokuvassa Sweet Dreams. Jessicakin on hyvä laulaja, mutta Patsy laulaa tässä versiossa. Hänellä oli niin erikoislaatuinen ääni, että tuskin monikaan osasi sitä jäljitellä.. Jessica Lange oli roolistaan Oscar-ehdokkaana vuonna 1986.


Upeaääninen Patsy Cline kuoli uransa huipulla 30-vuotiaana lento-onnettomuudessa, vuonna 1963 matkalla keikkapaikalle. Hänen tunnetuin laulunsa on tunteellinen Crazy, jota hyvin monet artistit ovat laulaneet (mm. Willie Nelson onnistuneesti). Tämä Sweet Dreams on lähes yhtä tunnettu. Ja se olkoon lopullisena hyvänyön toivotuksena äskettäin kuolleelle Michael Jacksonille.


lauantai 27. kesäkuuta 2009

Elokuvia helteen varjossa..


Tänään Teema-kanava näyttää Brokeback Mountainin. Hyvä, että se tulee Teemalta ilman mainoksia. Tässä vinkkiä heille, joilla elokuva on vielä näkemättä. Minä mietin tarkkaan katsonko nyt tällä kerralla. Olen nähnyt elokuvan parin vuoden sisällä ainakin viisi kertaa. Ja kun Heath Ledger kuoli, katsoin dvd:ltä parhaita paloja Heathia muistellessani. Dvd-hyllyssäni on pino kirjastosta lainattuja elokuvia, jotka pitäisi katsoa viikon sisään..


Jake Gyllenhaal-ihastukseni alkoi juuri tästä Brokeback Mountainista. Samoin Ang Leen ohjaamien elokuvien 'harrastus' ja vielä lisäisin, että kirjailija Annie Proulxin ihailu alkoi myös tästä elokuvasta. Brokebackissa on erityisen hyvin onnistunut roolitus, miesroolien lisäksi siinä on vahvat naisroolit Anne Hathawaylla (kuvassa Venezian filmijuhlilla Heathin ja Jaken kanssa) sekä Michelle Williamsilla.

Michelle ja Heath rakastuivat filmausten aikana. He saivat myöhemmin Matilda-tyttären, jonka kummisetä Jake on.. Mutta sitten kaikki päättyi traagisesti Heathin kuolemaan tammikuussa 2008.

Brokeback Mountain on klassikko jo nyt. Liputan aina sen puolesta.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Michael Jackson lähti

Tähän helteiseen aamuun on herätty yllättävällä uutisella: Michael Jackson on kuollut viime yönä sydänkohtaukseen 50-vuotiaana.

Lähden tästä torille aamukahville sulattelemaan tätä kummalliselta tuntuvaa uutista. Olen katsonut uutisia ja huomaan surumielisyyden tarttuvan, vaikken koskaan ihan suuri fani olekaan ollut.

Thriller-levy on SE levy, jota kuuntelin 80-luvulla. Legendaarinen 20-minuuttinen samanniminen video oli jotain ihan uutta!

Tässä video ajalta, jolloin vain musiikilla oli merkitystä ja Michael oli nuori poikanen.

Michael Jackson 29.8.58 - 25.6.09

(Kuva lisätty torikahvilasta tulon jälkeen klo 9.00)

Tässä vielä inhimillistä raporttia.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Charlien enkeli Farrah Fawcett on kuollut

Luin juuri netistä, että 70-luvun suosikkisarjan Charlien enkeleiden Farrah Fawcett on kuollut eilen syöpään 62-vuoden iässä. Mietin jonkin aikaa laitanko tätä juttua tänne. Jotenkin koin, että Farrah ei ollut mikään suuri näyttelijä eikä vaikuttaja. Mielestäni hän oli Hollywoodkoneiston uhrikin, joka yritti kauneusleikkausten avulla näyttää nuoremmalta kuin olikaan. Hän jäi 70-luvun vangiksi: ikoniksi, jolla oli iso vaalea tukka, isot valkoiset hampaat ja aina iloinen asenne elämään. Elämä kuitenkin oli välillä muutakin, ja kauneusleikkaukset olivat osittain epäonnistuneita. Ne muuttivat hänen ulkonäkönsä täysin.

Farrah löysi kumppanikseen Ryan O'Nealin ja he olivat yhdessä vuosikymmeniä, kihlautuivat juuri ennen Farrahin kuolemaa. He saivat yhden lapsen, pojan, Redmond O'Nealin, joka on vuosia ollut niin pahassa huumekoukussa, että istuu tällä hetkellä vankilassa huumerikoksistaan.

70-luvulla yksi tärkeimpiä tv-sarjoja, jota seurasin Merilinjan ja Mennään bussilla sekä Perhe on pahin-sarjan ohella oli juuri Charlien enkelit. Yritin muutama vuosi sitten katsoa uusintoja, mutta eihän niitä hymyilemättä, lähes nauramatta, pystynyt katsomaan. Mutta noin 1976-78 olin 10-12-vuotias, ja sarja teki minuun aikamoisen vaikutuksen. Ja olihan siinä jotain hienoa esifeminismiäkin; että naiset voivat olla päteviä poliiseja ja menestyä urallaan, vaikka ovatkin naisellisia ja kauniita.

Mutta ikuista nuoruutta ei kannata tavoitella. Sitä olen tässä Farrahin kohdalla miettinyt. Sillä elämällä on käsikirjoitus, ja lähtö tulee toisille aiemmin..

Hyväksyntäpesua?

video

Tässä meidän kisulit Selma ja Tikke pesevät toisiaan tänään iltapäivällä. Selma pienenä ja nuorena kissana on selvästi ihan mielellään pestävänä. Muisteleekohan se emoaan..
Tämä sama pesutapahtuma toistuu joka iltapäivä, lähes samaan kellonaikaan.
Pesun jälkeen ne taas painivat, tai sitten Selma nukahtaa ihanasti päiväunille..

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Pitsireunuslättyjä rannalla olon jälkeen


Lasten, ja vähän aikuistenkin, mielestä parasta on kun yhteen päivään mahduttaa rannalla oloa, ja sen jälkeen makaroonilaatikkoa ja jälkiruuaksi pitsireunuslättyjä sokerin ja hillon kera.

Rannalla ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheutti se, että vahdin oman lapsen lisäksi häntä muutaman vuoden nuorempaa, uimataidotonta tuttavan lasta. Seisoin koko ajan veden rajassa kun kuopukseni 9v. ei tajunnut, että 6-vuotiaasta on kauheata laittaa päätä pinnan alle. Lapset luulevat usein, että kaikki ovat yhtä uima-ja sukellustaitoisia kuin he itse ovat. Muistan sen omastakin lapsuudestani. Opin hitaasti, mutta erittäin varmasti uimaan. Muistan kuinka eräs vesipeto paineli aina leikkimielisesti päätäni upoksiin. Eli tänään en ollut kovinkaan rento rannalla, istahtaa en saanut kertaakaan..

No, pari maisemakuvaa sain kuitenkin otettua siinä rannalla seistessäni, tätä alla olevaa kuvaa jopa kyykistyin kuvaamaan..

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Toinenkin rantapäivä


Kollaasin kuvat tältä päivältä. Olin molempien tyttöjen kanssa piknikillä kotirannassamme. Mukana jokaiselle erikseen tehdyt leivät folioon käärittynä ja nimikirjaimella nimettynä. Minun leipieni sisällä oli mm. perunasalaattia ja paljon jääsalaatinlehtiä.. Muutaman sivun luin kirjaakin, enimmäkseen keskityin kuvaamaan leppäkerttuja, hiekkaa, kukkia, tyttäriäni (joista esikoinen kävelee rantakuvassa), esikoinen osti kesän kunniaksi itselleen kuvan kirsikkakengät.


Ja voi että kahvi maistuu ulkona hyvältä.
Korvissani soi tuulen huminan ja aaltojen lisäksi tätä musiikkia.. Sopii omalla tavallaan tunnelmiin..

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Rantaelämää, ihmeellistä


Tänään, vihdoinkin, kun on kärsitty kylmin juhannus kuuteenkymmeneen vuoteen, pääsimme tyttärien kanssa vihdoin rannalle. Teini oli kylläkin kavereidensa kanssa meren rannalla, me kuopuksen kanssa menimme joen rannalle. Vain minun ihoni paloi, tyttöjen ei. Mutta minullakin vain osaa niskaa, sillä suojauduin sekä vaattein että suojakertoimella 30.
Päivästä jäi energinen olo. Muttei yhtään valokuvaa. Kuva viime vuodelta samasta paikasta.

Happy Birthday Meryl

Meryl Streep täyttää tänään 22. kesäkuuta 60 vuotta. Hän on horoskooppimerkiltään Rapu. Onnittelen lämpimästi yhtä elokuvataivaan kirkkaimmista pitkään tuikkineista tähdistä! Meryl on näytellyt valkokankaalla neljällä eri vuosikymmenellä.


Hän on vuosikymmenien ajan säilyttänyt tyylinsä, pitkät vaaleat hiuksensa ja yksinkertaisen tyylikkään pukeutumistyylinsä. Viime vuosina hän on pukeutunut paljon kirkkaan punaiseen.

Roolit ovat unohtumattomia. Mieliin palautuu Meryliä muistellessa mm. Sophien valinnan puolalaisittain puhuva sielukas Sophie, joka joutui tekemään raskaan valinnan. Muistan myös Tunnit-elokuvan persoonallisen Clarissan, joka piti koossa laajaa perhettä. Muistan myös Minun Afrikkani-elokuvan tanskalaissyntyisen Karen Blixenin kahviplantaaseilla Afrikassa, enkä voi olla unohtamatta Meryliä Hiljaisten siltojen Francescana; italialaissyntyisenä turhautuneena kotirouvana, joka yllättäen ja äkkiä rakastuu vieraaseen valokuvaajamieheen.


Unohtumattomien roolien lista olisi pitkä. Viimeisimmässä elokuvassaan Mamma Mia hän oli hulvaton ja rempseä Donna. Meryl laulaa, nauraa ja hulluttelee elokuvassa lähes revittelemällä. Tässä naisessa on niin paljon, että sanat eivät riitä kertomaan.


Tässä muutama linkki Merylin unohtumattomiin elokuvakohtauksiin:

* Ranskalaisen luutnantin nainen
* Hiljaiset sillat
* Tunnit
* Mamma Mia

Ja lopuksi hurmaavaa Meryliä itseään *tässä*.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Juhannus on ohi tältä vuodelta


Aurinkokin tuli esiin tänään sunnuntaina, vihdoinkin! Lapset palasivat mökkireissultaan, olen pyykännyt ja leiponut heille pullaa.

Kissat ovat viikon aikana lähentyneet toisiaan niin, että nukkuvat nyt usein yhdessä, vaikka painivat ja riehuvat yhdessä silloin kun ovat hereillä. Kuvassa pikku-Selma ja isosiskon ottein häntä käsittelevä Tikke nukkuvat tänään päiväunia auringon paistaessa ikkunasta sisään.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Kuka pelkää Virginia woolfia?

On kulunut vuosia siitä kun viimeksi olen nähnyt vuoden 1966 mestarillisen Who's afraid of Virginia Woolfin. Juhannusaattoiltani kului mm. tämän elokuvan kanssa. Olen usein miettinyt, että tämä on yksi raadollisimpia avioliittokuvauksia mitä olen nähnyt. Viinanhuuruinen Martha ja hänen tunneköyhä aviomiehensä George kutsuvat jatkoille nuorenparin. Yön aikana käydään läpi monia vaikeita asioita ja juodaan hirveät määrät brandya..


Elizabeth Taylor oli tämän elokuvan aikoihin 34-vuotias, mutta hänet on tehty vanhemman näköiseksi. Hänen oikea aviopuolisonsa Richard Burton oli 41-vuotias. Taylorin ja Burtonin omakin liitto oli myrskyisä, meniväthän he naimisiinkin toistensa kanssa kaksi kertaa, eroten siinä välissä pariksi vuodeksi. Taylorille tämä toi naispääosa-Oscarin, eikä ihme, sillä Elizabeth revittelee sellaisella intensiteetillä, että mietin, onko tämä näyttelemistä ollenkaan. Kaikki vaikuttaa ja näyttää niin autenttiselta.


Elizabeth Taylor on kaunis ja ilmeikäs, kamera rakastaa häntä. Hän liikkuu ketterästi ja vaihtelee äänensävyjä, nauraa remakasti ja itkee sydäntäsärkevästi. Hänen vihansa ja katkeruutensa on pelottavaa. Marthan ja Georgen avioliittoa on kauhea katsoa. Silti monet avioliitot tässäkin maailmassa pysyvät koossa, vaikka niissä on sisällä kaikki maailman viha ja katkeruus. Miksi, huomaan ajattelevani..

Yksi elokuvan kohtaus tässä.

Nuori Adam film noir-hengessä



Tumma ja sumuinen Skotlanti 1950-luvulla. Paikkana rähjäinen jokiproomu, johon onneton pariskunta ottaa apuriksi Ewan McGregorin näyttelemän Joen, kirjailijaksi unelmoivan rauhattoman kulkijan. Joe viettelee naisia, mm. Tilda Swintonin näyttelemän onnettoman Ellan, jonka elämä on kovettanut lähes tunteettomaksi.

Harvoin olen nähnyt näin vähäeleistä ja intensiivistä kerrontaa, jossa seksuaalisuus on läsnä koko ajan. Elokuva etenee rauhallisesti, mutta lähes hypnoottisesti. Siihen on musiikin säveltänyt David Byrne, ja musiikki sopii täydellisesti Nuoren Adamin tunnelmaan.


Nuori Adam jää arvoitukseksi, kuka on nuori Adam? Elokuvassa ja kirjassa sen nimistä henkilöä ei esiinny. Skottikirjailija Alexander Trocchi (jolla oli italialainen isä) kirjoitti tämän beathenkisen romaanin vuonna 1957. Elokuva siitä tehtiin vasta vuonna 2003 eli tämä Nuori Adam. Brittiohjaaja David Mackenzie on tehnyt elokuvastaan visuaalisesti karun kauniin, mustan ja tummanpunaisen sävyissä hehkuvan rikostarinan, jossa tapahtuu kuolema, jota epäillään murhaksi, vaikka se oli onnettomuus.

Ewan McGregor, ylistetty ja jumaloitu skottinäyttelijä, on tässä roolissaan kylmäkiskoisena häntäheikkinä ajelehtiva mies, jonka kaikki naiset haluavat. Ewan on aivan ilmiömäinen! Samoin häneen rakastuvaa Ellaa näytteleva Tilda Swinton, joka on tässä roolissa paljas sekä henkisesti että fyysisesti. Sivuroolissa tekee loistavan ja rankan roolin Emily Mortimer (kuvassa yllä Ewan McGregorin kanssa).

Nuori Adam on täydellinen film noir-elokuva! Kauneuden ja onnenpilkahduksia muuten niin yksinäisten ja vieraantuneiden ihmisten karussa maailmassa. Kun elokuva loppui, halusin nähdä sen heti uudelleen. Siitä tiedän, että omalle kohdalleni on kyseessä täydellinen elokuva.

Tässä linkkiä elokuvan tunnelmiin.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Sunnuntaiklassikko - Teemana Juhannusyön taikaa

Sunnuntaiklassikkojen Juhannusteema aukesi jo näin varhain, joten klassikoita tippuilee pitkin viikonloppua.. Juhannusyöksi pitäisi ehkä valita herkkää ja kaunista musiikkia, mutta minulla täällä 'potkii' skotlantilaisyhtye Texas, joka esittää suuren hittinsä Summer Son livenä, rokimpana versiona kuin sen on tavallisesti oppinut kuulemaan.

Olen ihaillut Texas-bändiä ja sen laulajaa Sharleen Spiteriä 90-luvun alusta lähtien. Kaikki bändin jäsenet tulevat Glasgowsta.
Tämä Summer Son on minulle kesäbiisi. Ei välttämättä liity juhannukseen, mutta muuten tuo mieleen kesän yhtä paljon kuin esim. Tomas Ledinin Sommaren är kort. (Se oli se toinen vaihtoehto).

Kaikille teille!


Toivottaa täältä Oulun korkeudelta Sooloilija kera kissojen, kuvassa Selma ulkoilemassa sylissä.

Juttuja tulee koko viikonlopun, sillä kuten aiemmin kerroin, olen yksin kotosalla, ja katson mm. elokuvia, jotka ovat olleet vähemmällä huomiolla viime aikoina.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Teho-osaston viimeiset kolme minuuttia


Viikko sitten näimme ne Teho-osaston viimeiset kaksi tuntia. Ja ne viimeiset minuutit olivat dynaamista ohjaustyötä, sitä Teho-osastoa itseään, josta se tuli tunnetuksi heti alusta lähtien. Mutta kun se loppumusiikki rupeaa soimaan, nousevat kaikki tunteet pintaan..

Ihan äsken tuli vielä muistelujakso, jossa näyttelijät muistelivat kuluneita vuosiaan yhdessä. Silmät kostuivat taas, myös näyttelijöillä.

Haluan katsoa ne viimeminuutit vielä kerran.
Tässä ne olisivat tarjolla.

Juhannustunnelmiin Maailman Ihanimpien tyttöjen seurassa


Valokuvaaja Miina Savolaisen teos Maailman ihanin tyttö on kaunis valokuvateos nuorista naisista, joita valokuvaaja kuvasi vuosien ajan nuorista tytöistä nuoriksi aikuisiksi. Kaikki kuvien tytöt ovat lastenkodeissa varttuneita lapsia, joiden elämä on ollut rosoista, eikä aina kovin onnellista. Kuvateoksessa on tyttöjen omia päiväkirjatyyliin kirjattuja ajatuksia.


Mieleeni jäi yhdenkin tytön lause, jossa hän kertoo kuvattavana olemisesta. Kuvaustilanteessa kaikki huomio oli hänessä ja hän oli siitä ihmeissään, sillä lapsenakaan kukaan ei ollut koskaan ottanut hänestä valokuvia. Jäin miettimään sitä ja se tuli mieleeni myös eräänä päivänä kun tuskailin pursuavien valokuvalaatikoiden kanssa; kotini joka kaappi on täynnä valokuvia lapsistani. Miten voi olla mahdollista, että jostakin lapsesta/vauvasta kukaan ei ota yhtään ainutta kuvaa! Se on surullinen ajatus.


Vaikka nämä kuvat ovat herkkiä ja kauniita, ja suomalainen luonto näyttäytyy kauneimmillaan, aistin niistä yhtäaikaa sekä iloa että surua. Jokainen varmaan kokee tämän kirjan eri tavalla.

(Kuvat kirjasta)

***********************

Kaunista keskikesän juhlaa kaikille teille, jotka jo suuntaatte muihin maisemiin!
Minä postailen ihan entiseen malliin, sillä en lähde minnekään. Olen kotona kissojen emäntänä. Lapseni lähtevät pariksi päiväksi isänsä kanssa mökkimaisemiin, joten ruhtinaallisesti katson elokuvia kissat kainalossa. En keskity kokkailemiseen enkä kodin hoitoon. Kunhan saan kissat ruokittua, itselle ei niin väliä..

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Viikon eläinystävä


Luen yhä Donald Spoton Lumous - Audrey Hepburnin elämä-kirjaa. Tätä kuvaa ei ole kirjassa, mutta tarjoan sen tässä teille. Kaunis mustavalko-otos Audreysta ja pienestä kauriin vasasta, 60-luvun alusta.

Heleää kesäiltaa, ja keskikesän juhlan odotuksen tunnelmaa!

Tämän päivän Selma


Tämä kori pehmokissakavereineen on Selmalle vain päiväunipaikka. Yöt se nukkuu minun kanssani, lähellä kasvojani ja kainaloa. Se on kaikki ensimmäiset viikkonsa nukkunut sisarustensa ja emon kanssa, eikä uni tule illalla, ellei saa nukkua jonkun 'elävän' vieressä. Niinpä kun se pääsee lähelleni nukkumaan, se vetäiseekin täyden yön eli noin 8 tuntia!

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Tähtikultin taakse kurkkaamista psykologin avulla


Kesä toi tv1:n ohjelmistoon mielenkiintoisen ohjelman: Psykologi Pamela Connolly haastattelee intiimisti rauhallisessa studiossa kuuluisia ihmisiä - lähinnä näyttelijöitä, kirjailijoita ja muuten vain kuuluisia. Ohjelman nimi on Julkisuuden trauma, ja se nimensä mukaisesti pureutuu juuri kaikenlaisiin nyrjähtäneisiin asioihin, joita julkisuudessa elävä ihminen on elämänsä aikana joutunut kokemaan..

Katsoja on tietenkin tirkistelijä, kärpänen katossa tässä hyvin intiimiksi tarkoitetussa, tummaksi terapeutin vastaanottotilaksi muutetussa studiokeskustelussa. Pamela Connolly on pian 60-vuotias entinen näyttelijä-koomikko, nykyisin kliininen psykologi ja hän on syntynyt Uudessa-Seelannissa. Hän luo olemuksellaan rauhallisen ilmapiirin, mutta on hieman hätäinen keskustelija; usein jatkaa itse haastateltavan lausetta ja jopa puhuu päälle, mutta ehkä se ei monia häiritse. Suomalainen kiinnittää siihen kyllä huomiota, täällä kun on epäkohteliasta keskeyttää tai puhua päälle..

Pari viikkoa sitten katsoin jakson, jossa Pamelan vieraana oli näyttelijä Kathleen Turner. Olinpa ihmeissäni; en ollut tiennytkään, että Turner on sitten 80-luvun huippuaikojen sairastunut reumaan. Jatkuvan kipuilun vuoksi hän jossain vaiheessa tarttui pulloon, sillä alkoholi oli kipulääkkeitäkin parempi kivunlievittäjä. Hän tunnustautui ohjelmassa alkoholistiksi, joka elää päivä kerrallaan ilman alkoholia, mutta reuma on vain pahentunut, eivätkä kivut ole hellittäneet. Sairastuminen vei häneltä ulkonäön ja työt. Myös avioliitto kariutui.

Silti Kathleen Turner oli räiskyvä ja paljon naurava ihminen. Hänellä oli herkkä, mutta taisteleva elämänasenne. Tällä viikolla 55 vuotta täyttävä näyttelijä sai varmaan monen muunkin naisen miettimään mm. ulkonäköpaineitaan, vaikkei filmimaailmassa eletäkään. Kathleen Turner kertoi kuinka ihmiset coctailkutsuilla Hollywoodissa eivät osanneet suhtautua hänen sairauteensa ja sen mukanaan tuomiin ulkonäkömuutoksiin. Hän kertoi naisesta, joka oli sanonut hänelle päin kasvoja, että 'Sinähän näytät yllättävän hyvältä', mutta hänen ilmeensä oli kertonut ihan muuta. Päälle Turner nauroi räväkästi, mutta kyllähän me kaikki tiedämme kuinka kipeää asia on tehnyt. Hän ei aikonut mennä plastiikkakirurgin leikeltäväksi, sillä hän oli sitä mieltä, että ihminen saisi yli viisikymppisenä näyttää ikäiseltään, jos on näyttääkseen.

Turner oli tuomittu loppuiäkseen pyörätuoliin, mutta sisukkaan luonteensa ansiosta hän tänään näyttelee Broadwaylla. Hurjan suosion saavuttanut Who's afraid of Virginia Woolf-näytelmän Marthan rooli on kuin hänelle tehty. (Vain Elizabeth Taylorin elokuvarooli taitaa mennä karvan verran ohi, elokuvasta lisää myöhemmin).

Ohjelmaa Julkisuuden trauma - Shrink Rap on tehty jo parin vuoden ajan ja keskusteluvieraina on ollut mielenkiintoisia elämäntarinoita kertovia ihmisiä. Katsoja huomaa, että kuuluisallakin ihmisellä on ongelmia, pelkoja, synkkiä salaisuuksia menneisyydestä ym. Eikä raha korvaa korvaa rakkautta, eikä kuuluisuudella saa todellisia ystäviä.

Näyte ohjelmasta tässä (vieraana brittinäyttelijä Stephen Fry)
Ohjelma kesämaanantain myöhäisilloissa. Muutama jakso vielä jäljellä.

Anna-Leenan Taikinaterapiaa

Luin 2000-luvun alussa Anna-Leena Härkösen pienen keittokirjan Sopan syvin olemus, jossa oli terävää ja hauskaa ruokatarinaa ohjeiden välissä. Nyt kaupoissa on lehtipisteissä myynnissä kirjasta mukaeltu lehti Taikinaterapiaa (hinta 4,90). Ostin lehden ja päällystin sen heti kotona muovilla, jotta se kestää useamman vuoden selailut.

Härkönen on pohjois-suomalaiseen tapaan suorasanainen, hieman ronski, ja hauska! Hän ei pidä mistään pipertämisestä vaan reilusta, mutkattomasta ruoasta, mieluummin isoista annoksista ja runsastäytteisistä piirakoista. Sopii minulle.

Tein jo hänen ohjeensa mukaan tavallisen pullan, tai ei ihan tavallisen, sillä taikinaan tuli mantelijauhoa ja tavallista enemmän sokeria ja munia. Mantelivoisilmäpullista tuli taivaallisia. Näin Anna-Leena lupasikin, vaikka hän käyttikin hieman ronskempia sanankäänteitä..

Suosittelen tätä lehteä kaikille, jotka ovat pitäneet Härkösen tyylistä kirjoittaa ja elää, sillä kaikki hänen kirjoituksensa ovat hyvin omaelämäkerrallisia, niinpä myös nämä ruokatarinat.

Ja vinkkinä: jos omistat kontaktimuovia, päällystä lehti.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Musiikkia kesäpäivään, uusintana viime syksyltä

Sunnuntaiklassikossa julkaisin viime talvena tämän Dusty Springfieldin You don't have to say you love me-laulun, sillä pidän laulajan dramaattisesta tyylistä; Suurista asioista lauletaan Suurin elkein ja koskettavalla tyylillä, kuten Dusty tässä vuoden 1979 Royal Albert Hallin esityksessä. Britit rakastivat Dustya, sillä hän ei ollut täydellinen, hänessä oli rosoisuutta ja traagisuutta, kuten aika monissa meissä. Dusty kuoli vuonna 1999 uusiutuneeseen rintasyöpään.



Dusty Springfieldin laulut sopivat joskus päivään, ja juuri tänään on sellainen päivä. Ei huono päivä, mutta ei ihan täydellinenkään. Ja millainen olisikaan täydellinen päivä. Ehkä tämä päivä kesäkuussa onkin niin hyvä päivä, että muistan sen vielä vuosienkin päästä.

Pieni Selma-kisu nukkua tuhisee, lapset ovat kotona molemmat, eivätkä tappele (!), muurahaisia kipittää lattialla (rupean tukkimaan niiden tuloaukkoa) ja ulkona kukkivat kaikki kukat ja puut!

Kisut melkein kuin siskokset

Tässäpä nämä meidän kisut nyt yhteiskuvissa. Pikku-Selma haluaisi kovasti tehdä tuttavuutta 8-vuotiaaseen Tikke-neitiin, mutta se ei päästä helposti lähelleen, voisi sanoa, että melkein pelkää pientä, ja sen äkkiliikkeitä. Kun Selma nukkuu, Tikke lähestyy sitä varovasti, katsoo tarkkaavaisena, ehkä hieman isosiskotyyliin.


Mietin tuleeko näistä tytteleistä sellaisia samassa perheessä asuvia siskoksia, että nukkuisivat sylikkäin ja leikkisivät yhdessä. On kulunut vasta kaksi päivää, joten kaikki on niin uutta vielä. Tutustuminen tapahtuu pikkuhiljaa.