sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Keira & Ralph

Tässäkin loistavasti yhteen näyttelevä pari, vaikkei heidän suhteensa elokuvassa onnellinen ollutkaan.
Herttuattaren Keira Knightley ja Ralph Fiennes.

Elokuvan ensi-illassa reilu vuosi sitten he näyttivät tältä punaisella matolla:
Briteistä tulee loistavia ja karismaattisia näyttelijöitä!

lauantai 30. tammikuuta 2010

Vera & George

Oikein toivon, että tämä pari näyttelisi yhdessä vielä jossain toisessakin elokuvassa. Up in the Airissa Vera Farmiga ja George Clooney lumosivat minut täysin !

Vera Farmiga on syntynyt 6.8.73 ja hänellä on ukrainalaiset sukujuuret. 
George Clooney on syntynyt 6.5.61, hänen sukujuurensa ovat irlanninamerikkalaiset.

Up in the Air yllätti

Kävin katsomassa Up in the Airin, Jason Reitmanin ohjaaman elokuvan, jota mainostetaan pitkälti George Clooneyn elokuvana. Aihe on miehinen, se kertoo Ryan Binghamista, yrityssaneerausmiehestä ja hänen elämästään, jatkuvasta reissutyöstä ja ainaisesta lentämisestä. 

Elokuvateatterissa oli miehiä, sen huomasin heti. Jopa yksin elokuviin tulleita keski-ikäisiä miehiä. Mietin alkuun, että minkälaista elokuvaa oikein olenkaan tullut katsomaan..

 
Elokuva eteneekin alussa yksin George Clooneyn vetvoimaisuuden varassa, kunnes... kuviin astuu nainen. Vera Farmigan tehokkaasti ja aistillisesti näyttelemä Alex, joka sanoo Ryanille heti alussa, että 'Olen kuin sinä, mutta vaginalla'. Alex lentää ja tekee töitä yhtä paljon, joten hän käyttäytyykin vähän kuin mies. Hän ei sitoudu eikä kerro itsestään liikoja, mutta tunteet leiskuvat kuumina.
Elokuvan edetessä välillä hitaasti kohti puoliväliä huomaankin, että se on muuttunut melkein rakkauselokuvaksi. Elokuva herättää monia kysmyksiä: mitä tapahtuu kun menevä ja dynaaminen Ryan rakastuu?

 
Miten käy uran kun firmaan tullut nuori ja terävä tytönhupakko (Anna Kendrick) meinaa muuttaa koko potkujen antamisen ihmisjoukoille pelkäksi videoneuvotteluksi.Ryanin työ kun on ollut ihmisten kohtaamista silmästä silmään eri puolilla maata.

Up in the Air yhdistää todentuntuista arkirealismia ja sulavaa rakkausdraamaa samaan pakettiin. Elokuva ottaa kantaa massatyöttömyyteen, valtavien firmojen alasajoihin, joissa tuhannet ihmiset jäävät työttömiksi. Aihe on todella ajankohtainen.

Mutta sitten elokuvaan lisätään vielä hieman komediallista sävyä juuri tämän nuoren naisen astuessa kuvioihin. Natalien rooli on melkein turha ja Anna Kendrick aivan kuin ylinäyttelee. Jäin miettimään, että eikö hän tiennyt ollako komedienne vai vakavassa draamassa näyttelevä.. Ohjaaja olisi voinut vähän valaista.


Kaikkein parhaiten elokuva toimii draamana rakkaustarinaa kuvatessaan. Ryanin ja Alexin suhde on intohimoinen ja se etenee kohti jotain päämäärää, vaikkei pari sitä itse haluakaan. Tai tässä tapauksessa nainen ei sitä halua. Elokuvan juoni onnistuukin olemaan aika yllättävä juuri parin rakkaussuhdetta kuvatessaan.

Upean Vera Farmigan ja George Clooneyn välillä säkenöi oikeasti. Molemmat ovat näyttäviä ja karismaattisia, ja heitä katsoo oikein mielellään elokuvateatterin suurelta kankaalta. Kaunis pari.

En laita tähän nyt sitä tv:ssäkin pyörinyttä traileria vaan toisen, hieman pidemmän trailerin, joka on paljon koskettavampi:

perjantai 29. tammikuuta 2010

Kuusikymmentäluvulla syntyneet - minä ja nämä naiset

Olen joskus helposti innostuva ja joskus hieman yllytyshullu. Paljoa ei tarvinnut houkutella kun rupesin Mikaelan ja Päivin jalanjäljissä etsimään tunnettuja ihmisiä, jotka ovat syntyneet samana vuonna kuin minä. Tässä 'raportissani' on vain naisnäyttelijöitä, sillä ikäiseni miehet ovat suurin osa jo hieman ukkoutuneet ja muuttuneet nallekarhuiksi (mikä ei huono juttu sekään!), mutta naiset sen kuin kukoistavat! 

Ihania naisia syntymävuodelta 1966:

 
 
Kaikkia näitä vähän yli nelikymppisiä naisia yhdistää arvostettu näyttelijänura, äitiys, ja rohkeus olla juuri sellainen kuin on. Nuorempana nämäkin naiset miellyttivät muita, olivat liian kilttejä ja solmivat vääriä ihmissuhteita eli tekivät kaikki ne virheet, joita minäkin tein. Mutta nyt on turhanaikainen kiltteys tiessään!

Viimeistään tässä iässä huomaa myös sen, että oman hyvinvoinnin eteen on tehtävä jotain, jotta innostus elämään säilyisi. Myönnän, että näillä naisilla on rahaa, ja osa on turvautunut kauneuskirurgiaankin, mutta jos se normaalirajoissa toteutettuna tuo mielihyvää juuri itselle, on se kaikki täysin sallittua. (Mielipiteeni siis).
Minä puolestani olen tavallinen kansalainen, työssäkäyvä äiti, joka taiteilee viikot läpi erilaisissa tunnetiloissa, taistelen rahan riittävyydestä, eikä minun kuvaani kukaan laita blogiinsa ja esittele vuoden 1966 Naisena !
Voin silti pitää näitä samana vuonna syntyneitä naisia kanssasisarinani. Onhan meillä ainakin jotain yhteistä.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Herttuatar - Ei mikään kevyt pukudraama


Katsoin juuri The Duchess - Herttuatar-elokuvan.
Tätä täytyy nyt sulatella vähän aikaa. Keira Knightley on täydellinen roolissaan surullisenkuuluisana Herttuatar Georgianana, Devonshiren Herttuattarena, joka eli vuosina 1757-1806.

Elokuvasta ja sen herättämistä tunteista lisää myöhemmin.
Herttuattaren laajempi tarkastelu ulottuu Prinsessa Dianaan asti, ja herättelee miettimään sellaisia asioita kuin:
Kuinka paljon surua voi yksi nainen kestää?
Kuinka paljosta on luovuttava ja kuinka paljon on nieltävä nöyryytystä lähimmiltään?
Tämäkin on tositarina.
Herttuatar Georgiana oli sukuaan Spencer eli suoraan sukua Prinsessa Dianalle!

Esimakuna traileri tässä.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Selman elämää



Missä kissat tunnetusti viihtyvät parhaiten?
Saunan lämmössä, pimeydessä ja rauhallisuudessa tietenkin.
Siispä myös Selma, jolla on nyt ikää 9 kk.
Saunassamme oli vati, jossa oli puhtaita sukkia ja pikkuvaatteita. Sinne Selma teki pesän, ja unet olivat tosi makoisia. Kävin salamavalolla häntä siellä häiritsemässä ja ottamassa hieman ylivalottuneita kuvia..

maanantai 25. tammikuuta 2010

Tarinan kuvittamista musiikilla - Diana Krall/Joni Mitchell

Jatkan blogini synttäreitä musiikkivalinnalla.Tänään haluan kuunnella minulle rakasta musiikkia, ja haluan jakaa sitä myös teille. Blogini alkumetreiltä lähtien olen hehkuttanut rakkauttani musiikkiin. Olen kertonut, että suurin idolini ja insipiroijani musiikissa on kanadalainen laulaja-runoilija-kuvataiteilija
Joni Mitchell.
Nyt olen löytänyt toisen kanadalaisen laulajan ja pianistin, Diana Krallin, joka kunnioittaa maannaisensa Mitchellin uraa ja musiikkia esittämällä oman versionsa A Case of You-laulusta. Olen viehättynyt Krallin tummasta äänestä ja pianonsoittotyylistä.
(laulu alkaa verkkaisesti, mutta palkitsee kokonaan kuunneltuna koskettavuudellaan):
 


 

Bloggailua 2 vuotta !


Tämä blogini täyttää tänään 2 vuotta.
Kaikki alkoi siitä, että katsoin elokuvia ja ihailin filmitähtiä, enkä viitsinyt koko aikaa vaivata ystäviäni elokuvajutuillani. Nyt olen kahden vuoden ajan jakanut ajatuksiani tänne, ja tämä foorumi on tuntunut oikein omalta. 
Olen kirjoittanut mm. ylläolevista naisnäyttelijöistä: Meryl Streep, Jessica Lange, Kristin Scott Thomas, Audrey Hepburn, Penélope Cruz, Kate Winslet, Marilyn, Juliette Binoche.

Eikä unohdeta miehiäkään:

Ainakin heistä olen kahden vuoden aikana kirjoittanut:
Marlon Brando, Paul Newman, Jude Law, Heath Ledger, James Dean, James McAvoy, Jake Gyllenhaal.

Nyt rupean keittelemään aamukahvit, ystävä tulee pian jakamaan kanssani kahvit, rieskat ja munkit. Kävin juuri äskettäin kauppahallissa hakemassa tuoretta pehmeää rieskaa ja omenahillomunkit. 
  

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Väreistä lämpöä, sisustukset jatkuvat





Appelsiinin oranssi ja viljan keltainen ovat palanneet taas elämääni.
Kirjahyllyä en omista, eikä sellaista tällä hetkellä asuntooni mahtuisikaan, joten kirjoja on nyt valikoidusti pienissä pinoissa. Keskeneräisiä kirjoja, moneen kertaan luettuja kirjoja, kirjoja, joihin tartun aina uudestaan..

Yksi huomio siitä, että meillä ei asu miestä: taulut ja seinähyllyt tulevat seiniimme tosi hitaasti, sillä kaikki seinämme vaativat poraamista. Mihinkään seinään ei voi vasaralla naputella naulaa, mikä on harmi. Olen ostanut monta pussillista kiviseinäkoukkuja, mutta ne ovat tosi huonolaatuisia ja kannattelevat vain kevyitä ja pieniä valokuvakehyksiä.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Kärpänen puraisi, vihdoinkin


Sisustuskärpänen nimittäin.
Kaikki alkoi siitä kun sain tänään sohvan. Puoli-ilmaiseksi. Se tuotiin suoraan kotiini. Kukkaroni keveni vain 20 eurolla. Ihmettelen vieläkin tätä hyvää tuuriani! Sohva on nimittäin tosi kivan näköinen, hyväkuntoinen ja puhdas. Nyt aletaan meilläkin noudattaa yleistä kieltolakia: sohvalla ei juoda limsaa eikä punkkua, ei syödä jäätelöä eikä hörpitä kahvia huolimattomasti.
Olen ollut ilman sohvaa nyt kohta kahden vuoden ajan. Myin edellisessä muuttorytäkässä vaikean ja kolson nahkakulmasohvan pois, ostin tilalle 'rautaisen' sohvasängyn, joka osoittautui pettymykseksi. Ei siitä ole sohvaksi.Se on vain nukkumista varten.


Sain vihdoin seinään Ikeasta ostamani seinäkellonkin.
Siivoukset jatkuvat . Nyt kaikki muutkin paikat kotona pitää saada yhtä siistiin kuntoon kuin on tuo sohvakuva yllä. Se tarkoittaa sitä, että lattialla on useampi muovipussi, jonne olen lajitellut roskaa, lehtiä, varastoon menevää..
Turhasta tavarasta on ihana ja helppo luopua.
Se puhdistaa mieltä.

perjantai 22. tammikuuta 2010

The Soloist - Tositarina

 
Tämä on tositarina.
Los Angelesin suuralueella elää noin 90.000 koditonta ihmistä.

Yksi heistä on mustaihoinen, skitsofreniaa sairastava lahjakas sellisti Nathaniel Ayers (Jamie Foxx).
Los Angeles Times-lehden toimittaja Steve Lopez (Robert Downey jr.) kirjoittaa lehteen säännöllistä kolumnia ja etsii mielenkiintoisia juttuja. Hän löytää puistosta yksinäisen miehen, joka ihailee Beethovenia.


Näiden kahden miehen erikoislaatuiseen ystävyyteen pohjautuu koko merkillinen The Soloist-elokuva. Minulla oli ainakin kaksi syytä katsoa tämä elokuva: ensinnäkin sen on ohjannut Sovituksen ohjannut britti Joe Wright ja pääosassa on nyt uransa huippuhetkiä elävä karismaattinen Robert Downey jr.
Kummankaan kohdalla en pettynyt, molemmat ovat visionäärejä ja ehdottomia taiteilijoita.

 The Soloist oli raskas ja karu elokuva. Ei kuitenkaan ihan lohduton.

Jamie Foxx sukeltaa Ayersin rooliin melkein pelottavan tosissaan. Downey jr on roolissaan koskettava ja syvällinen. Ohjaaja Joe Wright meni koko filmiporukan kanssa oikealle slummialueelle. Elokuvassa on autenttisuuden tunnetta, näemme paljon ihan oikeastikin slummissa asuvia kodittomia, moniongelmaisia ihmisiä, joista näkee jo päälle päin, että elämä on ollut kovaa. Huumeet ovat luultavimmin tuhonneet kaikkien elämän ja vuosikausien kodittomuus on tehnyt ihmisistä ihan villi-ihmisen oloisia ja näköisiä..Monen mielenterveys on särkynyt.

Kaiken tämän rumuuden ja koruttomuuden vastapainona elokuvassa soi lähes koko ajan kaunis klassinen musiikki, suurimmaksi osaksi Beethovenia ja Bachia.
 Suomalaisittain miellyttävä yllätys on nähdä myös kapellimestari Esa-Pekka Salonen johtamassa Los Angelesin filharmoonikkoja harjoituksissa, jota tämä kaksikko elokuvassa pääsee seuraamaan.

Tässä ensi-iltakuvia viime vuodelta:


 

Oikea Steve Lopez työskentelee yhä toimittajana Los Angeles Timesissa. Hän kirjoitti kirjan ystävyydestään erikoislaatuiseen kodittomaan mieheen, muusikko Nathaniel Ayersiin.Ohjaaja Joe Wright luki kirjan tuottajiensa kanssa. Siten syntyi tämä The Soloist. Nathaniel on saanut tilaisuuden soittaa rakastamaansa klassista musiikkia, mutta hän on yhä sairas. Mielen sairaus ei parane hänen kohdallaan koskaan.

Kuvassa alla oikeat henkilöt:

The Soloist-elokuva on ennenkaikkea sairaskertomus. Pitkiin aikoihin en olekaan nähnyt elokuvaa, joka käsittelisi näin tarkasti ihmisen mielen pirstaleisuutta. Tämä on mielestäni hyvä kuvaus mielisairaudesta. Mieliin palautuu legendaarinen Yksi lensi yli käenpesän-elokuva ja Jack Nicholsonin hurja roolityö. Jamie Foxx ei jää yhtään toiseksi tässä heittäytyvässä roolissaan.
Jamie Foxx onkin haastatteluissa todennut,että kaikkein vaikeinta elokuvan teon jälkeen oli palata jälleen omaksi itsekseen. (Jamie Foxx nähdään lauantaina tv:ssä Ray Charlesin elämästä kertovassa elokuvassa Ray. Foxx sai osastaan pääosa-Oscarin vuonna 2005. Kunnianhimoinen ja musikaalinen Foxx soittaa elokuvassa itse pianoa ja laulaa kaikki laulut!)

The Soloist traileri tässä


torstai 21. tammikuuta 2010

Heath Ledgerin kuolemasta 2 vuotta 22.1.


Heath Ledger  kuoli tasan kaksi vuotta sitten, 22.1.2008. Hän oli vain 28-vuotias. Hänen loppunsa oli surullinen ja yksinäinen. Loppuaikojen kuvissa, kuten ylläolevissa, Heath näyttää ilottomalta ja erakkomaiselta. Alunperin Heath oli iloinen ja perhekeskeinen poika Australian Perthistä.

Heath teki lyhyessä ajassa mittavan ja arvostetun uran.
Tv-kanava Nelonen muistaa tulevana viikonloppuna Heathia peräti kolmena perättäisenä iltana, kolmella eri elokuvalla. Niissä kaikissa Heath on elementissään hieman erikoisena, vauhdikkaana ja vilkkusilmäisenä nuorena miehenä. Heath-elokuvaputki alkaa perjantaina Grimmin veljekset-elokuvalla, lauantaina tulee historiallinen Patriot ja sunnuntaina hurmaava Casanova, josta kuva alla.



Itselleni kaikkein rakkain Heathin rooleista on kuitenkin hänen ikimuistoinen roolinsa Ennis Del Marina Brokeback Mountainissa. Sydäntäraastava rooli rakastuneena, jäyhänä miehenä, jolle elämä oli taistelua. Ja jolle suotiin vain pieniä onnenmurusia.


Nämä ystävykset - Heath Ledger ja Jake Gyllenhaal näyttelivät itsensä tulevan klassikkoelokuvan suuriksi ja unohtumattomiksi.

*****************
Heathin silmistä katosi ilo. Voimme vain miettiä miksi hän ei jaksanut elää.



keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kyyneleitä ja suuria tunteita - Sisareni puolesta


Katsoin dvd:ltä Jodi Picoultin romaaniin pohjautuvan elokuvan Sisareni puolesta - My Sister's Keeper. Kirjan sanotaan olleen bestseller ilmestyessään.
Aiheena tässä perhedraamassa on lapsen sairastuminen vakavaan leukemiaan. Perheeseen on hankittu pikkusisar sen vuoksi, että hän olisi geneettisesti yhteensopiva sisarensa kanssa ja pystyisi näin luovuttamaan mm. joitain elimiään vakavasti sairaalle siskolleen.
Aihe on mielenkiintoinen. Pikkusisar Anna nousee varhaisteini-iässä kapinaan ja kyseenalaistaa oman olemassaolonsa.

Vain Amerikoissa voi tapahtua niin, että 11-vuotias Anna haastaa perheensä oikeuteen halutessaan 'ruumilleen itsemäärämisoikeuden'. Jos tämä on tositarina, niin uskomatonta! Mutta jos tämä on keksitty tarina, niin ei me täällä pohjolassa innostuta tällaisista aiheista.. Suoraan sanoen..

Joten pienoinen pettymyshän tämä elokuva oli, vaikkakin siinä on erinomaiset näytteljät, varsinkin lapset ja nuoret vetävät roolinsa suurella tunteella! Cameron Diaz on yhdessä harvoista vakavammista rooleistaan perheenäitinä, joka taistelee lastensa, erityisesti leukemiaa sairastavan lapsensa puolesta.
Kyyneleitä vuodatetaan, perhettä koetellaan, mutta perhe pitää silti yhtä!

Ohjaajana tässä elokuvassa on tunteikkaita elokuvia ennenkin ohjannut Nick Cassavetes, maineikkaiden näyttelijöiden Gena Rowlandsin ja John Cassavetesin poika.

Parasta tässä elokuvassa olikin Alec Baldwinin hieman höppänä rooli asianajana, joka kuljetti ihmisrakasta koiraansa mukanaan jopa oikeussalissa. Alan pikkuhiljaa lämmetä pönäkälle ja jollain tavalla hellyttävälle Baldwinille. Hänestä huokuu älykkyys ja itseironisuus. Tämäkin rooli oli loppujenlopuksi koko elokuvan koskettavin roolityö.

Yksi häiritsevä asia Sisareni puolesta-elokuvassa ansaitsee maininnan: vähän väliä elokuvassa soi erittäin siirappinen laulettu välimusiikki, joka kuvittaa  h-i-t-a-a-s-t-i  tapahtumia.. Anteeksi nyt, mutta ei minun makuuni.  En aio myöskään tämän perusteella lukea kyseistä bestselleriä.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Kultaisella maapallolla Palkitut Drew, Meryl ja Jeff

Viime vuonna ilmestynyt Grey Gardens -  HBO:n tv-elokuva lumosi minut täysin viime syksynä. Elokuva oli menestys viime vuonna Yhdysvalloissa, mutta täällä se on saanut hyvin vähän huomiota, eikä sitä tiettävästi ole vieläkään julkaistu dvd:nä. Sain elokuvan ja dokumentin postilähetyksenä eräältä blogiystävältä, jolle vieläkin lähetän lämpimät kiitokset!!

Elämäkertaelokuva erikoislaatuisista äidistä ja tyttärestä - Edith Bouvier Bealesta ja hänen tyttärestään Little Ediestä teki suuren vaikutuksensa juuri vahvoilla roolitöillään. Äitinä näytteli karismaattinen Jessica Lange, joka oli myös ehdolla Golden Globeissa parhaan draamanäyttelijän palkintoon (sarjassa tv-elokuvat/minisarjat) yhdessä tytärtä näytelleen Drew Barrymoren kanssa.
Palkinnon vei antaumuksella näytellyt Drew, joka olikin elokuvassa ehkä enemmän esillä.

*************
 

Meryl Streep sai Kultaisen maapallon sarjassa: Paras naispääosa komediassa/musikaalissa. Palkinto tuli elokuvasta Julia&Julie, jossa Meryl näytteli oikeastikin elänyttä amerikkalaista tv-kokki Julia Childia. Merylin ansioksi voisi sanoa tästä roolista, että hän teki roolin tunteella, aidosti ja täynnä lämmintä huumoria. En tiennyt oikeasta Julia Childista paljonkaan mennessäni katsomaan tätä elokuvaa ja ihmettelin ihan alkuun, että ylinäytteleekö Meryl tätä hahmoa, joka tuntui hupaisalta ja kömpelöltä naiselta. Mutta todellisuudessa oikea Julia Child oli (youtube-materiaalia katsottuani) juuri hieman korskea, jopa hieman miesmäinen, kookas nainen, jolla oli lämmin sydän.

*************

Lopuksi kuva ylpeästä palkinnon saajasta: Jeff Bridgesistä, joka voitti parhaan miesnäytteljän palkinnon draamakategoriassa. Elokuva on nimeltään Crazy Heart ja on tulossa Suomeen kevään aikana. Elokuvassa Jeff Bridges antaa kaikkensa esittäessään countrylaulajaa, jonka elämä on täynnä rankkoja kokemuksia.
Golden Globe-juhlassa Jeff kaappasi kainaloonsa aina yhtä hehkeän ja mustaa juhlaväriä suosivan Kate Winsletin.

**************

Golden Globes 2010 - Red Carpet

Kultaiset maapallot jaettiin sateisessa Hollywoodissa viime yönä Suomen aikaa. Tässä muutama sävähdyttävä asu ja sen kantaja punaiselta matolta. Perehdyn palkittuihin elokuviin ja tv-sarjoihin myöhemmin tänään.


Cameron Diaz
 

Sandra Bullock
 

Penélope Cruz
 

Drew Barrymore

Palkittuja näyttelijöitä olivat mm.:
Meryl Streep, Sandra Bullock, Jeff Bridges, Robert Downey jr.,Drew Barrymore, Julianna Margulies, Michael C. Hall, Mo'nique, Christop Waltz.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Golden Globet jaetaan ensi yönä


Ensi yönä jaetaan vuoden ensimmäiset tärkeät elokuvapalkinnot. Golden Globet jaetaan viime vuonna ensi-iltaan tulleista elokuvista. Nämä palkinnot ennakoivat Oscarpalkintoja, mutta yllättäviäkin eroavaisuuksia voi tulla esiin. Ovathan Golden Globet tunnetusti kriitikoiden jakamia palkintoja - ja vielä erityisesti ulkomaisten elokuvatoimittajien. Kun taas Oscarit jakaa akatemia, johon kuuluvat tietyt määrätyt henkilöt.

Viime vuonna Kultainen maapallo meni Kate Winsletille Revolutionary Roadista, kun taas akatemia oli sitä mieltä, että Kate oli parempi Lukijassa.

Huomenna kerron lisää punaisen maton säväyttäjistä ja palkituista.
Tältä Golden Globeissa näytti viime vuonna:


Penélope hurmasi valkoisessa ja Kate mustassa.


lauantai 16. tammikuuta 2010

Leonardo DiCaprio osallistui ilmastonlämpenemiskampanjaan


Leonardo DiCaprio matkasi valokuvaaja Annie Leibovitzin kanssa Islantiin keväällä 2007 kuvaamaan sulavaa jäätikköä. Kuvat on julkaistu Vanity Fairin ns. vihreässä numerossa, joka otti vahvasti kantaa ilmaston lämpenemiseen. Lehti halusi herätellä ihmisiä ajattelemaan maapallomme tilaa, ja uskon, että se onnistuikin siinä.

Lehden kansikuvassa on siis Islannissa kuvattu Leonardo ja jälkikäteen kuvaan lisätty jääkarhunpentu Knut, josta tuli kuuluisa mm. siksi, että se syntyi Berliinin eläintarhassa, jossa sen emo hylkäsi sen. Tänään, juuri Knutin ansiosta, jääkarhuista on tullut ilmastonlämpenemiskeskustelujen symboli.

Leonardo DiCaprio kuuluu niihin filmitähtiin, jotka uhraavat aikaansa, ajatuksiansa ja rahaansa tälle tärkeälle asialle.   Hyvä Leo !

Revolutionary Road tämän illan ohjelmassa

Tänä iltana aion uppoutua Revolutionary Roadilla asuvan Wheelerin pariskunnan 50-luvun suljettuun lähiöelämään, jossa unelmat eivät koskaan toteudu. Olen nähnyt elokuvan teatterissa heti tuoreeltaan viime vuoden alussa, sen jälkeen en ole sitä katsonut. Nyt on kulunut vuosi, ja on aika uusia tämä kokemus.

Kate Winsletin ohjaajapuoliso Sam Mendes on luonut hienovireisen, hiljaisen ja ihmisen mieleen sukeltavan elokuvan, joka koskettaa todella.


Tämäkin on erityisesti Kate Winsletin elokuva; hän näyttelee ilman suuria elkeitä luovaa ja unelmiinsa pettynyttä aviovaimoa, joka päätyy raskaisiin ratkaisuihin päästäkseen vapaaksi.
Leonardo DiCaprio näyttelee hyvin yhteen ystävänsä ja Titanic-parinsa Katen kanssa, mutta olisin ehkä nähnyt miehekkään Frankin roolissa jonkun toisenkin miesnäyttelijän. Kuten eräs kriitikko kirjoitti elokuvan ilmestymisen aikoihin: 'Leonardo DiCaprio näyttää luultavasti kuolemaansa saakka 14-vuotiaalta'.



torstai 14. tammikuuta 2010

Suomalainen näyttelijä - Ville Virtanen

Suomesta löytyy mielestäni tällä hetkellä muutama todella karismaattinen näyttelijä. Esittelen heitä tässä kevään aikana aina yhden kerrallaan. Yksi omista suosikeistani on Ville Virtanen (s. 19.8.61).

Ville on pitkän linjan monitoimitaiteilija - hän kirjoittaa, ohjaa, näyttelee ja ratsastaa.

(kuva täältä)

Viimeksi näin Ville Virtasen roolisuorituksen Outi Mäenpään ja Martti Suosalon rinnalla Musta jää-elokuvassa. Vuosien varrella olen katsonut Villeä myös monissa tv-tuotannoissa, sarjoissa ja tv-elokuvissa.
En ole nähnyt kauhuelokuva Saunaa, mutta pääosassa oleva Virtanen vaikuttaa ja näyttää syvällisen ilmiöimäiseltä. Olen ohittanut tämän elokuvan ehkä juuri tuon kauhuteeman vuoksi.

Nyt elokuvateattereihin on tulossa ohjaaja Aleksi Salmenperän uusi elokuva Paha perhe, jossa Ville Virtasen rooli ylisuojelevana perheenisänä lipsuu kun perhe on uusperhe, ja lapset ovat nuoria. Tämä aihe kiinnostaa minua ja luulen, että tieni käy elokuvateatteriin kun tämä elokuva tulee kaupunkiin kahden viikon kuluttua. Pahan perheen on tuottanut Aki Kaurismäki.