keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Kaksi oivallusta

Katsoin joululoman aikana amerikkalaisen hitaan draaman Personal Effects. Se lähestyi surua ja surutyötä kahden eri ihmisen näkökulmasta.
Huomasin kaksi asiaa: Ashton Kutcher (s. 7.2.78) on vihdoin kasvanut ulos nätin ja nauravan pojan maineestaan. Hänestä on tullut Mies ja Näyttelijä.

Toinen oivallus liittyy Michelle Pfeifferiin: pidän vihdoinkin hänestä. Michelle (s.28.4.58) puolestaan on muuttunut hauskaksi, flirttailevaksi ja tyttömäiseksi. Hän oli nuorempana paljon vanhemman oloinen ja yritti ehkä liikaa olla miellyttävä. Nyt hän on jo pitkään ollut oman itsensä oloinen, Vahva Nainen !

Näiden roolien vuoksi halusin nähdä Personal Effectsin. Se on elokuva, jonka tapahtumat eivät oikein jää mieleen. Sen värimaailma on tummanruskea ja talvinen.Koko elokuva etenee vesisateisen talvisessa maisemassa, paljon ei hymyä ja naurua näy. Näiden kahden ihmisen suhde - nuoremman miehen ja vanhemman naisen välinen suhde kipinöi, mutta surun sävyttämänä, eikä nouse täyteen roihuunsa. Mutta eihän oikeassakaan elämässä aina.
(Vahvaa draamaa, siitä plussat. Ja yhteiskunnallisesta sanomasta: aseet ja ampuminen ovat pahasta).
Ja loppu on hyvä. Optimistinen.

9 kommenttia:

Annie kirjoitti...

Hienoa kuulla, että Ashton Kutcher on kasvanut näyttelijänä. Pfeifferista olen aina tykännyt.

Kiinnostavia juttuja myös Keanu Reevesistä. Järkyttävä tuo hänen lapsensa ja tyttöystävänsä kuolema!

Muistui mieleen Rush-yhtyeen rumpalin kohtalo. Rush on lempibändejäni ja blogissani on linkki bändin kotisivulle. Rumpali Neil Peart menetti 90-luvun lopussa ensin ainoan lapsensa auto-onnettomuudessa ja sen jälkeen hänen vaimonsa kuoli syöpään. Mies kirjoitti siitä myös kirjan:

Rush is the most successful Canadian music group in history, and is the third most prolific seller of consecutive (American) Gold and Platinum Records and videos, behind only the Beatles and the Rolling Stones. Beginning on August 10, 1997, immediately following Rush's "Test For Echo" tour, Neil Peart endured concurrent, seemingly unendurable tragedies when his daughter (and only child) died in a car accident, and his wife died from cancer 10 months later. This put Rush on indefinite hiatus for the first time, and prompted Neil to write "Ghost Rider: Travels on the Healing Road", his second book.

Yaelian kirjoitti...

Yritin joitakin kuukausia sitten katsella tuon Personal Effects elokuvan,mutten jaksanut oikein katsoa sitä loppuun.Mutta Ashton Kutcher oli tosiaankin miehistynyt.Pfeifferiltä näin joku aika sitten uuden elokuva,joka oli aika viehättävä,nimeltä Cheri.Hän on edelleenkin niin kaunis!

Leena Lumi kirjoitti...

Voi, tähän en osaa sanoa muuta kuin: Diane Keatonista olen oppinut pitämään, mutta Pfeiffer, kiitos ei. En tule näkemään tätä filmiä, mutta onneksi kirjoja ja filmejä on jokaiseen makuun.

Olet tänä vuonna tarjonnut minulle kolme sellaista elokuvaa, että niiden jälkeen mikään ei tunnu miltään: Brokeback Mountain, Sovitus ´(Atonement) ja Lukija (Reader). Uutena vuotena on kyllä jännä nähdä Julie Christie, palvomani Lara, leffassa Away from her. Sen jälkeen on leffat katsottu, paitsi sitä yhtä odotan, et ole vieläkään arvannut...,ja on aika keskittyä kirjoihin.

Hyvää Uutta Vuotta Soolis ja Kiitos Tämän Vuoden Elämyselokuvista♥

Paivi kirjoitti...

Yaelianin tapaan minäkin mieluummin suosittelisin Cheriä uutena Pfeiffer-elokuvana, se on todella viehättävä elokuva (vaikka loppu onkin todella töks). Personal effectsistä en oikein pitänyt. Vaikka se vakavasta aiheesta onkin, jotenkin se ei vaan mielestäni toiminut. Kutcherkin kun oli vaan sellainen puupökkelö joka ei saanut sanottua mitään...

Anonyymi kirjoitti...

Annie, Ashtonille pisteet tästä elokuvasta, mutta kokonaisuutena ei ole elämää suurempi leffa.

Noita kohtaloita on toisilla. Mitenkähän niistä selviytyy. Moni kirjoittaa kokemuksistaa kirjan. Toiset vetäytyvät, kuten Keanu.

Yael, ymmärrän tuon, että yritit katsoa, minullakin se vaatii kovia ponnisteluja katsoa loppuun. mutta kun sain sen katsottua, ajattelin, ettei se niin huono sitten ollutkaan. Vähän ristiriitaista.

Leena, ai sinä et Michellestä tykkää. No hän on kuitenkin Härkä-nainen. Upea viisikymppinen, mutta joissain rooleissa vähän kuivakka.. Mutta ei ole enää.

Oleppa hyvä elämyksistä! Tuo kolmikko on sellainen, että sitä on vaikea ylittää! Brokeback, Sovitus ja Lukija ! Tulevia klassikoita!

Mutta et kai sinä Leena elokuvien katsomista lopeta? Nyt kun olet hyvään vauhtiin päässyt! Vai mitä tarkoitit sillä, että nyt on leffat katsottu...

Päivi, mun pitää katsoa se Cheri heti kun se tulee dvd:lle. En ehtinyt elokuviin.

Ashton tosiaan vaikutti alussa vähän pökkelöltä, mutta se kai kuului siihen angstisen painijapojan rooliin. Yleensä kun Ashtonia on tottunut näkemään vähän sellaisena 'vilkkusilmänä'.

TERVEISIN SOOLOILIJA

Sophia kirjoitti...

Tänne on tullut vaikka mitä mielenkiintoista jouluisen blogitaukoni aikana! Kiitos ihanasta blogista ja hyvää uutta vuotta sinulle! Tänne tullessa katoaa aina elokuvan ihmeelliseen maailmaan, eikä tarvitse hetkeen ajatella arjen ja käytännön asioita. :)

Slummien miljönääriin olin pettynyt; se oli minusta hömpänpömppä satu, eikä ollenkaan oscar-tason leffa - ihan kiva, mutta täysin yliarvostettu. Mammutti sen sijaan oli tyylikäs draama. Itse en kuitenkaan näe kumpaakaan elokuvaa nimenomaisesti ihmisoikeusteemaisena, vaan enemmänkin muistutuksena lapsen olemassaolosta, lapsuuden tärkeydestä ja siitä, kuinka erilaista lasten arki on eri maissa. Silti aikuisen ja vanhemman, huomion, tuen ja rakkauden kaipuu on jokaisella lapsella aina yhtä suuri.

hanne kirjoitti...

Olen katsonut kyseisen leffan..sellainen 8 miikka..
Pfeiffeir ei ollut mielestäni ihan aito, jotenkin teennäinen ja suoritti osaansa..
kaunis hän on...

Ihanaa avartavaa uutta Vuotta sinulle ja kiitos blogisi jutuista, tykkään very much!!!

Elisa kirjoitti...

Ihanaa onnellista uutta (elokuva)vuotta 2010, Sooloilija! Mitähän jännää löytyy kulman takaa? Se selviää kanssasi ensi vuonna!

Sooloilija kirjoitti...

Sophia, kiitos sinulle sanoistasi!

Kyllä, lapsuuden eri näkökulmista nuo elokuva juuri kertovat. Ja se sydäntä raastaa.

Hanne, hyvin annoit arvosanan, minäkin antaisin 7½ tai 8-.
Ja kiitos sinullekin kauniista sanoista ja hyvää uutta vuotta!

Elisa, voi, siellä kulman takana toivoisin kaikenlaista mukavaa olevan. Ensi vuoteen optimistisin silmin! Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!