sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Yksi 50-luvun huipuista: Alaston satama

Marlon Brando vuoden 1954 elokuvassa Alaston satama
*
Elokuvaohjaaja Elia Kazan ohjasi yhden uransa vaikuttavimmista elokuvista Marlon Brandon kanssa vuonna 1954 eli Alaston satama-elokuvan. Teema-kanava näytti sen nyt pienen tauon jälkeen kanavallaan tänään sunnuntaina.
Brando tekee sydäntäriipaisevan ja kunnianhimoisen osasuorituksen Terry Malone-nimisenä entisenä nyrkkeilijänä, nykyisenä satamatyöntekijänä, joka on tahtomattaan sotkeutunut mafiamaisesti johdettuun sataman alamaailmaan, jossa ihmishenki ei ole kallis.

Elämässä ja maailmassa on silti sijaa kauneudelle ja rakkaudelle. 
Terry Malonen enkelimäisen ihastuttava rakkauden kohde on Eva Marie Saintin näyttelemä Edie.

Yksi elokuvamaailman kuuluisia kohtauksia:
isoveli ja pikkuveli kohtaavat toisensa alamaailmassa synkin mielin.
Sanotaan, että ohjaaja Kazan antoi Brandolle improvisointikeinot käyttöön tässä kohtauksessa. Sanoja ei paljon tarvita, sillä kun oma veli osoittaa aseella uhkausmielessä,
kuolee molempien sisällä jotain.
*
Elokuva sai 8 Oscaria, mm. Brando ja ohjaaja Kazan, jotka kuvassa alla elokuvan kuvauksissa.

*
Hieno klassikkoelokuva, joka on kestänyt vuosikymmeniä aitoutensa, täydellisen ohjauksen ja näyttelemisen vuoksi.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Otin talteen ja katson paremmalla ajalla. Klassikoiden klassikko!

Maria kirjoitti...

Tämä leffa on upea!Kiitos niin hienosta postauksesta siitä Sooloilija.

Leena Lumi kirjoitti...

Voi harmi, että tämä jäi meidän vesikatastrofin takia pois sunnuntailtamme.

Todella hyvään musiikkiin, kirjaan tai leffaan ei pysty edes aika.

Brando on Brando on...pitäis kai kohta kuvata se sydänkorttiteline;-)

Sooloilija kirjoitti...

Lepis, tämä on tosiaankin klassikoiden klassikko!!

Maria, en ollut nähnyt elokuvaa vähään aikaan, ja löysin siitä taas jotain uutta.

Leena, tämä tulee varmaankin taas parin vuoden sisään jollain kanavalla. Mutta Teemalta on paras katsoa kun ei ole häiritseviä mainostaukoja.

Brando on Brando on.. ;D

hanne virtauksesta kirjoitti...

Harmi,
mitähän minäkin tuolloin tein??

Mut torstaina menen ystävättäreni kanssa katsomaan "Black Swania"..
odotan innolla..

Sooloilija kirjoitti...

Hanne, minultakin meinasi mennä pyhäiltana ohi, mutta muistin juuri ja juuri.

Kerrohan sitten Black Swanista, odotan sitä kovasti, ja se taitaa olla seuraava elokuva, jota menen elokuviin katsomaan.