perjantai 25. tammikuuta 2008

Aloitus - Perjantai 25. tammikuuta 2008

Hei,

nyt olen tyytyväinen itseeni kun sain tämän blogini aikaiseksi! Mietin sitä nimittäin kuukausia. Aina se välillä painui taka-alalle, mutta nousi pintaan nyt kun tuntui, että on niin paljon kirjoitettavaa ja kenties jaettavaa muidenkin kanssa.

Aion kirjoittaa suuresta intohimostani, elokuvasta. Elokuvat nostattavat ihmisissä aina suuria tunteita esille ja ne ovat myös hyvin henkilökohtaisia. Siksi me kaikki koemme elokuvat niin eri tavoin. Ja nämä elokuvat, joista aion tässä kirjoittaa, ovat minulle tärkeitä. Ne ovat uusia ja vanhoja. Ehkä enemmän uutuuksia, sekä valkokankaalla nähtyjä, että dvd:ltä katsottuja.

Laitan mukaan aina paljon kuvamateriaalia, sillä kuvat ovat myös suuri rakkauteni. Katson kuvia mielelläni ja kuvaan itsekin aika paljon. Sain ensimmäisen järjestelmäkamerani kun olin 13-vuotias, ja siitä alkoi valokuvausharrastukseni. Nyt kuvaan lähinnä omia lapsia; kahta kouluikäistä tytärtä, sekä kissaa, joka onkin hyvin valokuvauksellinen.

Tulen kirjoittamaan pääsääntöisesti siis elokuvista, kuvista, kirjallisuudesta, omasta kirjoitusharrastuksesta, lapsista, eläimistä, sekä musiikista, jota ei myöskään voi tässä ohittaa. Musiikki on hunajaa korville ja sielulle, ja sekin on hyvin henkilökohtaista. Kerron lähemmin sitten musiikeistanikin, sillä niissäkin riittää tarinaa.

Olen 41-vuotias, yksinhuoltajaäiti siis, mutta yhteishuoltajuus toimii mukavan joustavasti. Juuri tällä hetkellä olen työtönkin, mutta kyllähän tuota hommaa riittää kahden lapsen ja kissan huollossakin. Omaa aikaa minulla on kuitenkin tosi hyvin, joten on mahdollisuus kirjoittaa tätäkin blogia.

Tervetuloa lämpimästi seuraani. Jospa saisimme keskusteluakin aikaan. Mutta aina rakentavassa hengessä, olen nimittäin tosi herkkä sielu... :-)


Ei kommentteja: