Marlon Brando oli ensirakkauteni, elokuvataivaan kirkkain tähti, ihana ja kapinallinen! Ensi kuvan näkemisestä lähtien olin hänen suuri ihailijansa. Vasta vähän myöhemmin tutustuin hänen elokuviinsa.
Muistan kuinka noin 12-vuotiaana mummolassa näin Viettelysten vaunun ja minusta se oli jo silloin hyvin kiehtova. Myöhemmällä iällä kun katsoin sen uudestaan (ja aina silloin tällöin pyrin sen näkemään) niin se avautui minulle ihan eri tasolla: sehän kertoo mm. mielen pirstaloitumisesta; hulluudesta jne.
Muistan siitä kuitenkin Brandon kiihkeyden ja tiukan t-paidan!
Jäikö hän naisten mielikuvien vangiksi? Hänen pitkä elämänsä sisälsi paljon rakkaussuhteita, avioliittoja, lapsia ja tragedioita. Luin muutama vuosi sitten hänen elämänkertansa, jonka hän oli itse kirjoittanut, se antaa kuvan herkästä ja taiteellisesta miehestä, joka oli hyvin erikoislaatuinen ja omaa reviiriään suojeleva ihminen. Hän ei turhaan halunnut miellyttää ketään, ja suhtautui kiihkeästi moniin asioihin elämässään. Brando rakasti lapsia ja eläimiä, ja osasi olla luontevasti molempien seurassa. Mutta kaikenlainen pokkurointi auktoriteettien edessä oli hänelle punainen vaate ja sellaista vastaan hän kapinoi koko elämänsä.
Olin 15-vuotias kun näin Viimeinen tango Pariisissa-elokuvan (kuva yläpuolella), elokuvateatterissa. Olin näytöksessä ainoa sen ikäinen, ja ihmettelen vieläkin miten minut päästettiin sitä katsomaan. Vaikka eihän se nykymittapuun mukaan mitenkään erityisen shokeeraava ole, mutta käsitteleehän se parisuhdetta aika erikoislaatuisella, välillä julmallakin tavalla.
Marlon Brandon kasvoissa on jotain täydellistä. Ehkä ne ovat miehen kasvot parhaimmillaan. Kaikenlisäksi Brandon kasvot olivat täydelliset aina: vielä hänen ollessaan jo vanha mies näki kuvissa aina yhtä ilmeikkäät, silti vähän jurot kasvot, ja erikoinen nenä! Ja jos Brandon sai hymyilemään niin se hymy sulatti lähes kaikki.
Kyllä nyt täytyy katsoa joku hänen elokuvistaan, ihan lähiaikoina.
Marlon Brando kuoli 1.7.2004.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti