perjantai 22. helmikuuta 2008

Viimeinen maalaus Heathista


Jollain lailla pelästyin tätä kuvaa kun näin sen ensimmäisen kerran, ihan äsken. Heti halusin sen tähän blogiinikin lisätä. Tämä on taiteilija Vincent Fantauzzon maalaus Heath Ledgeristä, ja se on juuri julkaistu. Taiteilijan mukaan Heath oli itse halunnut tällaisen maalauksen itsestään. Taiteilija kertoi myös, että he istuivat tuntikausia juttelemassa ennenkuin aloittivat rupeamaa. Ja kun Heathista maalattiin tätä kuvaa, hän istui liikkumatta ja rauhallisen eleettömänä, kuin olisi meditoinut.

Mitä ajatuksia tämä maalaus teissä muissa herättää?

Kuva on selvästi lahjakkaan taiteilijan maalaama, sehän on melkein kuin valokuva. Mutta jokin minua pelästytti tässä kuvassa. Vieläkin katson sitä kulmat kurtussa, surullisin mielin. Ehkä se jopa kertoo Heath Ledgeristä enemmän kuin mikään hänen roolisuorituksensa. En osaa kyllä sanoa. Vaikuttava maalaus. Mutta miksi hän on siinä niin väsyneen näköinen? Vai onko hän onneton? Ja mitä reunoissa olevat Heathit hänelle kuiskaavat, ja mitä hänestä tahtovat? Tätä kuvaa voisi livenä katsella pitkään.

Ehkä silti ennemmin muistelen Heathia hänen roolisuoritustensa kautta. Tämä kuva jää kyllä nyt kummittelemaan mieleeni.

Ja ehkä tähän kuvaan sopii parhaiten Heath Ledgerin isän lausumat sanat Heathista: " Heath - old soul in a young man's body. "

Kukapa paremmin häntä tuntisi kuin oma perhe, jonka me nyt tiedämme olleen erittäin läheinen Heath Ledgerille. Oma perhe seuraa aina lapsensa elämänkulkua niin läheltä, vaikka olisi fyysisestikin kaukana, kuten Heathin koko lähiperhe, joka asuu Australiassa.

Laitoin vielä sivupalkkiin Brokeback Mountainista traileria ym. videomateriaali. Se jotenkin lohduttaa.

3 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Taiteilijan luovuus syntyy tuskasta.

Me emme koskaan saa tietää,
oliko hänen lähtönsä pois

vahinko
vai tahallista... =/

-Anne- kirjoitti...

Aika vaikuttava kuva tosiaan. Väsyneeltä ja riutuneelta Heath näyttää, kuunnellessaan pään sisäisiä ääniään.

Sooloilija kirjoitti...

Tässä tulee nyt tunnepitoista kommenttia Heathista; Voi raasua.. Miksi maalauksessa ei näy sitä pehmeyttä, jota Heath välitti katsojilleen. Sain kuvan, että hän oli tosi pehmeä ja kiltti ihminen. Kuva on karu, ja siitä tulee paha mieli.

Oscargaalassa muisteltiin viimeisen vuoden aikana kuolleita, joukossa mm. paljon vanhoja Hollywoodnäyttelijöitä, ja esim. Ingmar Bergman. Heathin kuvaan se loppui, hänet näytettiin viimeisenä.Aplodeja ja hiljaisuutta.