sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Minkä värinen päivä tänään on?


Kelloja tosiaankin siirrettiin viime yönä, muistin sen vasta aamulla. Elimistö kyllä muisti sen, että kesäaikaan siirryttiin. Ensin heräsin viideltä aamulla, söin aamupalan ja luin lehden. Seuraavan kerran heräsinkin sitten yhdentoista jälkeen. Tai mitä se nyt sitten oli. Elän nimittäin aina muutaman päivän kellojen siirtämisen jälkeen niin, että muistelen koko ajan, että mitä kello olisi jos eläisimme talviaikaa. Se on aika monimutkaista. Eli: kello on...eiku...

Palautin dvd:n ja meinasin liukastua pihalla. Jään päällä oli vettä. Ei hauskaa. Mutta kurjelta kuullostava lintu äänteli taivaalla. Vai olisiko ollut joutsen. Niiden äänet kuullostavat samalta. Ainakin minusta. En kylläkään nähnyt lintua kun piti keskittyä kävelemään niin, ettei olisi kaatunut.

Halusin tämän päivän kuvaksi laittaa tuon kauniin värisen kuvan Kieslowskin elokuvasta Kolme väriä: Punainen. Irene Jacob oli 90-luvulla yksi suosikkinäyttelijöistäni, mutta mihin hän katosi? No, näyttelee tietenkin, mutta ns. suuret roolit tuntuvat jääneen Kieslowskin töihin.

Päivä on jo iltapäivässä. Pitäisiköhän laittaa ruokaa ja tuijottaa Serranosia. Jospa sitä huomenna piristyisi..

Ja se päivän väri, olisikohan kuitenkin punainen.

2 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Punainen väri on hyvä.
Tulkitsen, että päivä oli hyvä. =)

Sooloilija kirjoitti...

Mittapuuni mukaan päiväni on hyvä kai silloin kun ei ole suurempia mielen liikutuksia, kun on rauhallista. Punainen kun yleensä tulkitaan suurten tunteiden väriksi..Mutta hyvä näin..