Luen joskus useampaa kirjaa yhtäaikaa. Toiset kirjat eivät tempaa mukaansa heti vaan niitä pitää makustella, sivu kerrallaan. Nämä molemmat: Susanna Alakosken Sikalat ja Asta Lepän Sinä et hävinnyt avautuvat molemmat aika helposti.
Sikalat-kirjan tarina kiinnostaa; suomalaisperhe asuu Ruotsissa 1960-1970-luvuilla ja yrittää pärjätä suomalaisina Ruotsissa. Se on joskus vaikeaa, kulttuurit kun törmäävät usein ja suomalaisella on ulkopuolisuuden tunnetta koko ajan. Suomalaista vaivaavat uudessa kotimaassaan alkoholismi, suuret perheet, köyhyys ja tunne siitä, että on toisen luokan kansalainen vieraassa maassa. Vanhemmat paiskivat töitä ja lapset yrittävät pärjätä omassa maailmassaan, omissa piireissään. Välillä on karua, mutta se on elämää kaikessa raadollisuudessaan.
*******
Toimittaja Asta Lepän aviomies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa kesällä 2005. Leppä kirjoittaa avoimesti ja suoraan siitä kuinka pari oli juuri eroamassa, asuivatkin jo erillään, ja sitten kaikki jää kesken kun mies kuolee. Kirjan johtolauseena kulkee ajatus siitä miten voi surra ihmistä kun vihaaminenkin jäi kesken. Se kertoo ristiriitaisista tunteista, kahden ihmisen epäonnistuneesta suhteesta ja lapsista, jotka jäivät ilman isää. Intiimi ja koskettava kirja, joka tulee hyvin lähelle. Melkein liian lähelle.
2 kommenttia:
Minulla on yleensä jatkuvasti neljä kirjaa menossa. Viimeisen pari vuoden aikana blogit ovat ikävästi syöneet kirjoille jäävää aikaa. Aika, jona saan yhden loppuun, venyy aika pitkäksi.
Huomasin Asta Lepän kirjaa lukiessani, että heidän suhteensa oli täysin epäkypsä; mies oli narsistinen ja perhe eli epätietoisissa ja epäileväisissä tunnelmissa koko ajan..Mielenkiintoista luettavaa, mutta niin intiimiä, ehkä tosiaankin liian paljastavaa..
Lähetä kommentti