R o b b i e

Jotkut ihmiset on luotuja esiintymään isoille areenoille ja luotu karismaattisiksi. Sellainen henkilö osaa olla sekä haavoittuvainen ja nöyrä, että julkean itsevarma. Tätä on Robbie. (Linkissä 9 minuutin haastattelupätkä, tehty v. 2004) . (Yllä kuva Göterborgin keikalta kesältä 2006)

Kirjoitan nyt rakkaudestani Robbie Williamsiin, ja hänen musiikkiinsa. Aika moni on varmasti kanssani samaa mieltä, mutta yhtä moni ei varmaan voi ymmärtää mistä puhun.. Nämä kirjoitukset ovat siis ihan vain omia kokemuksiani ja tunnelmiani ihmisestä, joka on vain ihminen.

Robbie Williamsia rakastetaan, mutta myös vihataan. Yleensä tunteet ovat suuria molemmissa ääripäissä.Hänet täytyy kokea; kuunnella kaikki levyt läpi ja katsoa konserttitaltioinnit dvd:ltä. Kannattaa lukea myös muutama hänestä kirjoitettu kirja. Kun sen on tehnyt, huomaa kuinka tinkimätön ammattilainen hän on musiikinteossa; sanoituksissa ja sävellyksissä. Hän rakastaa bändiänsä kuin omaa perhettään ja myös osoittaa sen, ollen ehdoton isähahmo.

Kun Robbieen tutustuu näiden kirjojen, dvd-dokkarien ja musiikin kautta, huomaa kyselevänsä lähes ääneen, että missä on se Robbie, josta lehdissä kirjoitellaan; se naistenmies, kapinallinen, joka ei anna haastatteluja, huumeongelmainen ketjupolttaja..
Yritän kirjoittaa sillä tavalla Robbiesta, että en hymistelisi, koska tiedän, että hänellä on ollut hyvin vakava huumeongelma. Hän on toistaiseksi selvinnyt siitä, toisin kuin hyvin monet kollegansa.

Jotain Robbiesta kertoo se, että hän ylikaiken rakastaa koiria (omiakin on ainakin kolme!), hän on kasvanut kolmen vahvan naisen kasvatuksessa (äiti, isoäiti ja sisko) ja että hän on originelli vesimies, oman tiensä kulkija. Häntä rakastaneet naiset eivät puhu hänestä koskaan pahaa julkisesti.


Niin, olinhan minä siellä Robbien Helsingin keikallakin, marraskuun 11. päivä vuonna 2003. (Onko siitä jo niin kauan aikaa?). Meitä oli siellä täysi Hartwall areenallinen (hänellähän oli siellä kaksi keikkaa peräkkäisinä iltoina). Se oli elämys, jota en koskaan unohda. Pääsin niin lähellekin, parin metrin päähän lavan reunasta. (On muuten tosi kummallista nähdä elävänä edessään sellainen henkilö, jota on aiemmin katsellut vain tv-ruudusta ja kuunnellut levyltä).Muistan vieläkin kuinka välillä unohduin tuijottamaan hänen tatuointejaan ja kaikkia muitakin yksityiskohtia (!). Huomasin, että hän on luonnossa pitempi (183 cm oikeasti) ja jyhkeämpi . Kiinnitin huomiota myös brittiläiseen pisamaiseen ihoon, sitäkään ei yleensä kuvissa näe. Huomasin laulavani kaikki laulut läpi sanatarkasti. Niin tekivät kyllä muutkin.

Hän on lavalla intensiivinen ja lähes raivokas, mutta juttelee leppoisasti, on nauravainen ja jututtaa yleisöä. Helsingissä hän toi isänsä lavalle, katsoi yleisöstä yksittäisiä ihmisiä silmiin (ei minua kylläkään, koska olen niin lyhyt,että katosin kai joukkoon).

Keikalla Robbie tuntuu sellaiselta isoveljeltä, jota monillakaan ei ole; hän huolehtii, että meillä muilla on kaikki hyvin. Ehkä hän ei ihan oikeasti aina muista huolehtia itsestään. Omankin veljen naishuolista, alkoholinkäytöstä ym. on aina jossain vaiheessa huolissaan, niin myös Robbien.

Ja vaikka hän käyttäytyisi kuin isoveli, tulee hän kai aina olemaan vähän kuin pikkuveli!

Tästä tuli nyt tällainen kuvallinen vuodatus, oikein rakkaudentunnustus. Sanoin kommenttilootassa aiemmin, että tulen aina olemaan Robbien puolella. Se on kai sitä aitoa fanitusta. Sellainen yleisön palvonta saa kai hänet jatkamaan musiikin tekoa. Taukojenkin jälkeen. Taukojahan sitä tarvitsee jokainen elämässään, kun pitää miettiä, että "mitä nyt tästä eteenpäin?".

(Kuvassa Robbie hetki ennen lavalle menoa noin v. 2002..Yleisö jo huutaa hänen nimeään. Mitä mahtaa miettiä.. Itse ajattelen, että ihminen on pieni vielä tässä, mutta hänen on oltava suuri heti kun hän astuu lavalle. Se on aikamoinen paradoksi!)