El Orfanato - Orpokoti

Orpokoti-elokuvaa on hehkutettu siinä määrin joka paikassa, että olihan minun siihen tartuttava. Olen viimeksi tainnut katsoa kauhuelokuvaa silloin kun tuli Jack Nicholsonin Hohto ja muita -80-luvun 'tuonpuoleisesta' kertovia kummitusjuttuja. Nykypäivän kauhua en voi katsoa, ne tehdään niin hirveiksi teloituselokuviksi. Mutta tämä Orpokoti oli toista maata, kuin uusintaversio vanhasta kunnon Poltergaistista.

Onneksi katsoin sen päiväsaikaan (kun lapset olivat muualla), ja korvakuullokkeilla. Se käynnistyi melodramaattisesti äidin ja lapsen tarinana, mutta muuttui pian järkyttäväksi katoamistarinaksi tuonpuoleiseen.. En voi paljastaa enempää niille, jotka eivät ole sitä nähneet.


Orpokodissa on paljon yhteyksiä Pan's Labyrinthiin ja sen maailmaan, ovathan ne molemmat espanjalaisia elokuvia ja Orpokodin on tuottanut Pan's Labyrinthin ohjaaja Guillermo del Toro, jonka maailma on tosi erikoinen sekoitus fantasiaa, hyvyyttä ja pahuutta. Del Toro näkee maailmansa lapsen silmin. Molemmissa elokuvissa on pääosassa lapsi - lapset.

Tämän Orpokodin pääosassa on upea nainen, Serranosin perheen äitinäkin tutuksi tullut Belén Rueda. Hän loisti myös Meri sisälläni-elokuvassa yhdessä Javier Bardemin kanssa.

Espanjalaiset antavat elokuvamaailmaan ihan oman näkemyksensä. Erikoinen maailma, jossa on säröä ja syvyyttä.

Orpokotia katsoessani nousivat ihokarvani välillä pystyyn, olin ihan kananlihalla. Se johtui tunnelmasta, jonka elokuva onnistui luomaan, olematta silti hirveän kauhea. Verta ei paljon näkynyt, eikä kenenkään kuolemaa näytetty, kaikki se tapahtui pääni sisällä...