perjantai 2. toukokuuta 2008

Tapaamisia


(Murattiseinä kasvihuoneen sisäänkäynnin luona, kuvattu vappuaattona -08)

Tapasin Vappupäivänä eri tilanteissa sellaisia ihmisiä, joita olen viimeksi tavannut noin 10 vuotta sitten. Ensin tapasin vanhan ystäväni, jonka kanssa käytännön suhde hiipui, mutta ystävälliset välit ovat säilyneet, vaikkemme olekaan nähneet. Kiva oli vaihtaa ajatuksia mm. vanhenemisesta (vaikkei tässä vielä ikäloppuja ollakaan).
Eräs toinen yhteinen ystävämme oli täyttänyt 50 v. ja siitä lähti keskustelu.
Muistan kuinka juuri valmistuneena ylioppilaana aikoinaan mietin, että viisikymppinen on ihan ikäloppu ja kolmikymppinenkin oli jo sellaista perhe-elämää elävä keski-ikäinen ihminen.. Niin se vaan mieli muuttuu kun itse saavuttaa eri ikävaiheita: 25, 30, 35, 40 v. jne..

Se, että jotain ihmistä ei ole tavannut kymmeneen vuoteen, on oikeastaan aika pitkä aika, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna se kymmenenkin vuotta on mennyt aika nopeasti..

Toisessa paikassa, vähän ajan kuluttua, tapasin vanhan luokkakaverini yläaste- ja lukioajoilta. Hänenkin kanssaan olen jutellut viimeksi kymmenen vuotta sitten kun meillä oli pienet lapset, ihan vauvat vielä. Puhuimme mm. optimismista, jota meillä molemmilla oli enemmän nuorempina, ja vielä 10 vuotta sittenkin. Se sama optimismi oli nyt muuttunut realismiksi ja joidenkin asioiden kohdalla jopa pessimismiksi.. Elämä opettaa, joskus kovallakin kädellä.

Olemme näiden tapaamieni naisten kanssa saman ikäisiä; naisia parhaassa iässä. Ehjiä ja uljaita naisia juuri elämänkokemustemme vuoksi. Ei elämän kuulu silkkihansikkain ketään käsitelläkään.

3 kommenttia:

katriina kirjoitti...

Kuulostaa kadehdittavan kivalta tapaamiselta. On ihana nähdä vanhoja ystäviä ja huomata, että ihmiset eivät oikeasti muutu, olemme kuitenkin aina pohjimmiltaan samanlaisia koko ikämme.

tuike kirjoitti...

Mukavia tapaamisia. Minulla ei ikävä kyllä ole mahdollisuuksia tavata kouluaikaisia kavereita...tunnistan minäkin tuon ikäjutun: näin äskettäin opiskeluaikaisen opettajani kuolinilmoituksen ja hämmästyin, koska hän oli vain 10 vuotta minua vanhempi. Pidin häntä opiskeluaikoina aivan ikäloppuna mummona - hän oli silloin vähän yli 30!

Sooloilija kirjoitti...

On jännä huomata vanhoista kavereista mm. se, että esim. ääni ja puhetyyli pysyvät ihan samoina. Ja vaikka ulkonäkö (ja paino) muuttuisivat niin elekieli, tyyli liikkua, säilyy aina.
Eli jollain tasolla yläasteikäinen kaverini on yhä se sama, vaikka olemmekin jo nelikymppisiä..