perjantai 9. toukokuuta 2008

Vähän ulkokuvia ja ostoksia



Olen niin hurahtanut astioihin, että haluan kuvata kirppisostoksenikin ulkona.. No, olin ulkoilukierroksella kameran kanssa, eksyin kirpputorille ja sen jälkeen puistoon. Keksin kuvata ostokseni kauniin ison kiven päällä. Ostin nämä kolme romanttista lautasta tietämättä mihin tarkoitukseen... Ajattelin, että niissä voisi tarjotakin jotain vaaleanpunaista, marenkeja tai pinkkejä pikkukarkkeja kenties..

Lammella uiskentelivat nämä sorsat, jotka hauskasti esiintyivät kameralleni; toinen on aivan kuin päätön sorsa, ja toinen upposukeltaa pää alaspäin.. Hauskoja olivat, seurasin niitä jonkin aikaa.
On ihana kun löytää luonnon ääniä niin läheltä kaupunkia, pienen pyöräilymatkan päästä. Olen pohdiskellut usein sitä, että en ole varsinaisesti luontoihminen, mutta puistoihminen olen ehdottomasti. Aiemmin kun matkustelin enemmän (nyt ei elämäntilanne salli kun ei ole rahaakaan), hakeuduin isoissa kaupungeissa aina puistohin.. Ateenassa on ihana kansallispuisto keskellä kaupunkia. (no eipä ole siitäkään digikuvaa!). Ja koko Eurooppa on täynnä ihania, isoja puistoja, joissa on vanhoja kauniita puita. Linnut sirkuttavat niissä tauotta...


Mutta tuo kuvan pikkupurokin solisi niin kauniisti, eikä kuulunut liikenteen ääniä.

4 kommenttia:

-Anne- kirjoitti...

Todella nätit lautaset löysit.

Sorsat ovat suosikkilintujani - niitä tulee usein kuvattua täälläkin.

Hallatar kirjoitti...

Kauniita kuvia!


Ihanat nuo pyllistelevät sorsat! =)
Eivät tahtoneet kasvojaan kuvaan. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Somat lautaset! Hyvä kontrasti tuo kivi kuvauspaikkana, rosoa romantiikalle.

Krisu

Sooloilija kirjoitti...

Rosoinen romantiikka on makuuni, niin musiikissa, elokuvissa kuin kaikessa elämässäkin. Särö ja kontrastit tekevät monesta asiasta mielenkiintoisemman.