tiistai 8. heinäkuuta 2008

Ne lupaamani Kampanisut


Koko Lapin läänissä on aina tehty kampanisuja, ohje vaihtelee hieman kunnittain ja alueittain. Olen kuullut, että esim. ylempänä Lapissa tehdään kampanisut kokonaan ilman sokeria. Mutta koska minä olen sieltä Peräpohjolasta niin näin minä teen ne nisut:

250 g margariinia
8 dl vehnäjauhoja
1tl soodaa

0,5 tl suolaa
1 dl sokeria
0,5 purkkia maitorahkaa
1/4 dl vettä

Vaahdota margariini ja lisää siihen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi rahka ja vesi. Vaivaa kevyesti. Laita jääkaappiin vetäytymään hetkeksi.
Kauli levy, tee taikinapyörällä kolmi-tai nelisakaraisia kampoja. Paista 250-300 asteessa kauniin vaaleanruskeiksi, muutaman minuutin ajan. Itse jätän ne usein aika vaaleiksi, paitsi silloin kun ne unohtuvat uuniin parikin minuuttia pitemmäksi aikaa. Uuni kun on niin kuuma, että ne äkkiä tummuvat. (Ylläoleva kuva on omista kampanisuistani parin viikon takaa, kuva on keinovalossa hieman epärealistinen..)

Rahkan sijasta olen joskus käyttänyt kermaviiliä. Peräpohjolan perinnemarkkinoilla tapasin kampanisuja, jossa oli käytetty viiliä. Alla olevassa kuvassa on markkinoiden viilikampanisut, maksoivat 2 euroa/4 kpl. Eli kyllä niitä kannattaa itse paistaa, niin paljon halvemmaksi tulevat. Eikä näitä paljon missään myydäkään.


(Kerran tarjosin erään työpaikkani läksiäisissä (pätkätyö loppui) näitä kampanisuja ja sieltä kahvihuoneesta ne katosivat alta aikayksikön parempiin suihin.Vielä ohjekin piti jättää pöydälle.)

9 kommenttia:

noeijoo kirjoitti...

Olen syönyt kahdenlaisia kampanisuja, makeita viinerimäisiä ja sitten vähemmän makeita murumaisia. Nuo taitavat olla enemmän murumaisia. Pidän sellaisista ja aion kokeilla tuota, taikinaohje on erilainen kuin mitä olen tehnyt.
Ovat muuten parhaita leivonnaisia, mitä tiedän! Kuusamo-ajoilta tuttuja.

Sooloilija kirjoitti...

Juu jossain on tarjolla makeita viinerimäisiä, taitavat ollakin ihan täyttä voitaikinaa. Nämä ovat niitä enemmän murumaisia.
Joku sanoi joskus,että eivät ole kovin kauniita leivonnaisia, mutta ovatkin vähän sellaisia yksinkertaisen karuja, kuten Lappikin. Maku sen sijaan, ihana!

katriina kirjoitti...

Minun kuusamolaisohjeessani on käytetty piimää ja voita, mutta sama ohje se on. Älyt-tö-män hyviä! Voin syödä pelkkää taikinaakin, mutta paistettuna katoavat pelliltä nopeasti.

Anne kirjoitti...

Äitini suku on Lapista ja muistan, että lapsena pohjoisessa vieraillessamme saimme aina jokaisessa kyläpaikassa kampanisuja. Hyviä ne kyllä olivatkin! Etelä-Suomessa en ole saanut niitä koskaan. Pitääkin joku päivä tehdä niitä - kiitos ohjeesta!

arleena kirjoitti...

Noitahan pitää kokeilla joskus, maistuvat varmasti.

Sooloilija kirjoitti...

Kokeilkaahan. Ja Katriinan tapaan minäkin voin syödä myös sitä taikinaa. Jostain syystä sekin on hyvää.

violet kirjoitti...

Taikinaa syön usein minäkin;-)
NNäistä teki mieli heti kysyä että ovatko kovia vai pehmeitä - mutta vastaus jo tulikin. Voisi kokeilla joskus.

pikkujutut kirjoitti...

Näitä on kokeiltava, ehdottomasti.

Elisa kirjoitti...

Minä olen syönyt noita Posiolla, Pentikin tehtaanmyymälässä joskus vuonna 1 ja 2. Mahdottoman Hyviä!!