keskiviikko 20. elokuuta 2008

James McAvoyn katsominen jatkui. Kuka on nähnyt The Last King of Scotlandin? Ei jätä kylmäksi ketään!


Lopetin juuri katsomasta todellisuuspohjaista Idi Aminista kertovaa elokuvaa The Last King of Scotland. Tiesin siitä lähinnä vain sen, että Forest Whitaker sai siitä pääosa-Oscarin hirmuhallitsija Idi Aminin roolista toissa vuonna..
Mutta elokuvahan on myös yhtä paljon James McAvoyn elokuva! (Taas on dvd:n kansikuva mielestäni hieman epäonnistunut, kuvassa on peräti 3 eri kuvaa Whitakerista, mutta ei yhtään kuvaa McAvoysta.)
James McAvoy on elokuvassa nuori skottilainen lääkäri, joka saapuu suurin haavein Ugandaan. Ja ystävystyy Idi Aminin kanssa. Siis ystävystyy. Ei ehkä olisi kannattanut.

Yllä olevassa kuvassa James McAvoy Gillian Anderssonin kanssa.
Elokuvassa on myös rakkaustarinoita, mutta rakkauskin on vaarallista.


Olin lapsi 1970-luvulla. Muistan tv:n uutisista päällisinpuolin kaksi asiaa; Vietnamin sodan ja Idi Aminin. Ne olivat jotain kauheita asioita enkä tietenkään käsittänyt niistä mitään. Koulussa opin vähän lisää. Mutta tämä elokuva opetti kaikkein eniten. Niin mahtava on elokuvan voima!

James McAvoy on tässä mielestäni tähän asti koskettavimmassa roolissaan nuorena lääkärinä, joka joutuu näkemään ja kokemaan vähän liikaa 1970-luvun alun Ugandassa.

Kuvassa James McAvoy Forest Whitakerin 'kainalossa' sekä yksi pääosanaisista Kerry Washington. Hauska kuva.. Vähän eri tunnelmat kuin elokuvassa..

Jamesin haastattelu elokuvan teosta tästä.

7 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Tuo leffa, mun on pitänyt katsoa jo kauan! Joku syy siinäkin oli, miksi en JUURI sitä ole koskaan napannut Makuunista. =)

Mutta jospa vaikka ensi kerralla...

Virpi P. kirjoitti...

Sen siis uskaltaa katsoa? Tähän asti olen kiertänyt sen kaukaa, kun aihepiiri on pelottava. Toisaalta olihan Hotel Ruandakin hyvä elokuva. Tämä on nyt siis pakko katsoa :-)

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, eikö ole kummallista kun jotain elokuvaa aikoo ja aikoo katsoa. Mutta sitten kun on sen katsonut niin huomaakin, että ajoitus oli just oikea silloin kun sen vihdoin sitten katsoi.

Katriina, kyllä sen uskaltaa.. Pari kohtausta on sellaista, joka saa voimaan huonosti. Niissäkin miettii juuri sitä puolta, että miksi ihminen on niin julma..

En ole nähnyt Hotel Ruandaa. Sitäkin olen hypistellyt vuokraamossa joskus..

Tämä 'Last King' avaa silmiä. Mutta ei onneksi näytä Afrikkaa - Ugandaa vain kauheuksien näyttämönä vaan kuvaa myös kaiken sen kauniin mitä Afrikka sisältää..

Merja kirjoitti...

Se oli kyllä hieno elokuva. Miehen kanssa tykättiin paljon molemmat.

Sooloilija kirjoitti...

Olen nyt pari päivää sulatellut näkemääni. Totesinkin eräälle ystävälleni, että mun ei tarvitse nyt vähään aikaan nähdään mitään elokuvaa. Niin järisyttävä kokemus oli tämä Last King of Scotland.

Pineapple Penguin kirjoitti...

Tykkäsin leffasta. Piti kyllä otteessaan... Eikä toisaalta ollut niin pelottava mitä kuvittelin (siis kuvaukseltaan, aihe sinänsä hyytävä), toisin kuin Hotelli Ruandan kammottavat kuvat. Ja James McAvoy.. <33

Sooloilija kirjoitti...

Pineapple, hoksasitko, että olen aikonut katsoa kaikki Jamesin elokuvat. No, aika moni on nyt nähty. Ja olen niiin vakuuttunut; kyseessä on luonnonlahjakkuus! Ihana. Menisin hänen kanssaan naimisiin heti! Mutta hän on onnellisesti naimisissa. Ja tuskin muutenkaan minua löytäis.. Byääh..Näitä kirjoituksiani pitää lukeman pilke silmäkulmassa ;)

Mutta jos vakavammin kirjoitetaan niin mielestäni on hyvä että Idi Aminista on tehty elokuva. Siinä hänestä on tehty kuitenkin ihminen, vaikka raakalainen olikin jollain elämänalueilla; kostossa ja mustasukkaisuudessa ja kansanmurhissa.. En tiedä tarpeeksi, jotta voisin enempää kirjoittaa.
Mutta yksi parhaimpia näkemiäni elokuvia!!