tiistai 18. marraskuuta 2008

Patonkia ja elokuvaa


Tänään: olen käynyt aamuvarhaisella (siis klo 8) puolen tunnin kävelyllä saattamassa lapsen kouluun. Leiponut patonkeja; laitoin taikinaan porkkanaraastetta, kaurahiutaleita ja siirappia. Samalla kun taikina kohosi, katsoin elokuvaa L'amore di Marja. Sain katsottua koskettavan, omaelämänkerrallisen elokuvan loppuun kun patongit olivat uunissa. Elokuvan viime minuuteilla jo söin patonkia jouluteen kera.

Laura Malmivaara oli tässä ehkä elämänsä roolissa! Hyvä Laura! Viime aikoina olen nähnyt häntä vain vilaukselta Kotikadun pappina, joten tämä oli harvinaista herkkua, hän oli pitkän elokuvan ajan kuvassa lähes koko ajan. Raikkaana, maanisena, iloisena ja tuskan murtamana. Suosittelen elokuvaa kaikille ihmissuhdedraamojen ystäville.

Elokuva käsittelee hienosti yksinäisyyttä vieraassa kulttuurissa. Miltä tuntuu olla koko ajan silmätikkuna, miltä tuntuu koko ajan haluta lähteä ja miltä tuntuu se kuin ei oikein tunnu kuuluvan mihinkään. Äidin ja tyttärien läheiset suhteet koskettavat erityisesti. Lapsista kasvaa italialaisia, mutta he sanovat aina 'äiti'. Kuvioissa ovat myös isoäidit sekä Suomessa että Italiassa, miehet jäävät sivuosiin.
Lainasin elokuvan kirjastosta, videovuokraamosta sitä ei löytynyt. Youtubesta en löytänyt traileriakaan..

11 kommenttia:

PupuLihavisto kirjoitti...

Maiskis, ku on hyvän näkösiä patonkeja! Porkkanaraaste passaa kyllä loistavasti leipätaikinaan:)

katriina kirjoitti...

Hyvä kuulla, en olisi muuten tullut varmaan koskaan tarttuneeksi tuohon elokuvaan. Tai siis en ole tarttunut vieläkään, mutta kun kohdalle osuu, niin nyt kiinnostaa kovasti. Kiitos!

pikkujutut kirjoitti...

Helmiinalta sain vinkin elokuvasta ja sain katsottua sen kesalla. Kun aiheesta on kokemusta (mutta ilman sita paikallista sukua :)) voin melkein uskoa etta elokuvan tarina on totta.Olin aivan puhki katsottuani sen mutta pidin.

Sooloilija kirjoitti...

Pupulihavisto, kiitti kehuista, maukkaita olivat..

Katriina ja Pikkujutut, tarina on hyvin tosi. Elokuvan ohjaaja näyttikin ihan samalta kuin Malmivaara.

Koskettava kuvaus myös ihmisen mielestä, kuinka helposti se loppujenlopuksi pirstaloituu.

arleena kirjoitti...

Herkulliset patongit, ja lämmin rapea patonki se on hyvää.

Kiitos elokuvavinkistä, voisin myös hyödyntää kirjaston antia elokuvien suhteen.

violet kirjoitti...

Muistan kun luin tuosta että haluaisin nähdä. En vaan ole missään nähnyt.Harmi.
Kiinnostava aihe. On vähän oma lehmä ojassa, vaikken lähteä haluakaan;-)

Kesiah kirjoitti...

Minäkin tykkäsin elokuvasta kun sen viime kesänä katsoin. Pakoin se tuntui toistavan itseään, mutta nautin kyllä jokaisesta tunteiden riepotuksesta ja tietenkin Laura Malmivaaran roolityöstä.

violet kirjoitti...

..niin siis muistan kun luin elokuvasta ja ajattelin että haluaisin sen nähdä.

Liivia kirjoitti...

Tuon elokuvan ilmestymisen aikoihin olin Roomassa. Oli hämmentävää kun jättikokoinen Laura Malmivaara tuli tolpissa ja seinissä vastaan.

Hänen paras roolinsa ehdottomasti. Tuollaisen roolin olisin itsekin mielelläni näytellyt.

Sooloilija kirjoitti...

Liivia, olen lämmennyt Malmivaaralle aika hitaasti, olen pitänyt häntä jotenkin maskuliinisena. Tässä roolissa hänellä on koko naisen elämä näyteltävänään, kaikkine mahdollisine tunnetiloineen. Rohkea rooli. Ihana!

Sari kirjoitti...

Pitkästä aikaa poikkesin täällä ja olipas tänne tullut taas paljon mielenkiintoisia postauksia. Mutta tämä Laura Malmivaaran elokuva alkoi erityisesti kiinnostamaan.

Suomalainen nainen toisessa kulttuurissa... Kaikki kirjoittamasi tuntui niin tutulta, yksinäisyyden, ulkopuolisuuden, juurettomuuden ja minnekään kuulumattomuuden (sanotaankohan tuo nyt noin) tunne. Ulkosuomalaisen arkea kaikki! Ja tuo halu lähteä. Se on mielessä koko ajan. Mutta enää ei vaan tiedä, minne sitä haluaa lähteä. Kun Suomessakin ollessa on se tunne koko ajan rinnassa... Sitä ei enää tunne kuuluvansa oikein minnekään... Juuri kuten kirjoitit. Voi, tämä leffa on nähtävä!