sunnuntai 23. marraskuuta 2008

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Tämän laulun alussa lauletaan mieleenpainuvasti, että 'Long, long time ago..'. Kuuntelin tätä levyä 80-luvun alussa, luultavasti paljon ennen kuin tämä laulu oli edes pilkkeenä Madonnan silmäkulmassa (tai mistä minä voin tietää tuotakaan asiaa). Video ei valitettavasti ole kummoinen tässä, mutta laulu on suoraan levyltä, siksi paras versio, jonka youtubesta löysin. Muut versiot olivat vähän köykäisiä livetaltiointeja.

Tämä Don McLeanin American Pie on henkilökohtainen laulu minulle, ja siksi klassikko.



Madonnan versio ei ole kyllä paljonkaan huonompi. Pidin tästä Madonnan videosta ja itse Madonnastakin tässä videolla. Hän oli tämän tekemisen aikaan juuri synnyttänyt Rocco-pojan eli vuonna 2000. Madonna on videolla hyvin onnellisen oloinen..

Ja muita ihania klassikoita soi tänään mm. näissä: Itkupilli, Tuumailua,Preivi, Lepis, Papi, Susupetal, Muualla,



Eli tällä viikolla poikkeuksellisesti KAKSI sunnuntaiklassikkoa, samasta laulusta. Vaikka voihan se olla, että Madonna ja vuosi 2000 ei ihan kuuluisi vielä klassikkokategoriaan, mutta jos tämän kerran?

9 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Don McLeanin versio on tuttuakin tutumpi, Madonnan en ole muistaakseni koskaan aikaisemmin kuullut.

Onhan tuota tullut laulettua...

Anonyymi kirjoitti...

McLean on ihan klassikko, mutta en edes tiennyt Madonnan levyttäneen tätä.

Anonyymi kirjoitti...

Etkä laittanut tätä! (hampaiden kiristelyä) Olin aikeissa jo pari viikkoa sitten, mutta jäin empimään kun tuli niitä balladimiehiä siihen jo pari. ;D

Tällä albumilla olisi kyllä muutakin mukavaa...

McLeanin versio on ainoa oikea, vaikkei tuo Madonnankaan huono ole.

Yksi kestosuosikkeja!

Ink Narrative kirjoitti...

Don McLeaniä kuuntelin aikaan hartaasti kasetilta. Taitaa se kasetti olla vieläkin jossain kellarissa, mutta enää minulla ei ole soitinta

Sooloilija kirjoitti...

Kiva kuulla, että Don McLean herätti nostalgiatunteita teissä kaikissa.

Lepis, laita joskus myöhemmin vaikka Vincent, se on niin kaunis laulu myös.

Madonnaa kritisoitiin jonkin verran tämän laulun uudelleentekemisestä. Mielestäni kritisoida ei tarvitse, versio on ihan Madonnan näköinen. Ja video liputtaa suvaitsevaisuuden puolesta..

Taru kirjoitti...

Saan varmaan kananmunia niskaani mutta tykkään enemmän Madonnan versiosta! Hieno valinta. Klassikko tämä biisi, ehdottomasti!

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, eikö olekin tuo Madonnan versio jotenkin niin epä-Madonnamaista. Paljon inhimillisempää kuin nyky-Madonna..

Don McLean on tehnyt hyvän biisin, Tori Amoskin on kuulemma tehnyt tästä versionsa. En ole kuullut.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä valinta. Tähän liittyy kyllä nostalgiaa, kyllä vain, en myöskään osannut yhdistää Madonnaa enkä Tori Amostakaan tähän.

Puisto kirjoitti...

Tämä on hyvä biisi eikä Madonna sitä raiskaa, mielestäni varsin hyvä versio.