perjantai 26. joulukuuta 2008

Tapanina lähdetään liikkeelle - konkreettisesti


Jouluaaton pakkaset ovat Tapaninpäivään mennessä muuttuneet plussakeleiksi ja aurinkokin paistoi päivällä vähän aikaa. Oulun rautatieasemalla näytti tänään tältä. Saatoimme kuopuksen kanssa esikoisen asemalle. Hän kun halusi lähteä serkun luo, jossa mummukin on parhaillaan. Tunnin junamatkan päähän ja parikymmenen minuutin automatka siihen päälle.
En olisi halunnut päästää esikoista matkaan, mutta hän oli jo syksystä asti suunnitellut tätä pikkureissua. Kotiin hän tulee parin kolmen päivän päästä..

En tahdo tottua äitinä siihen, että lapset haluavat olla minusta kaukana aina välillä. He kun ovat niin tiiviisti olleet aina kotona. Esikoinen on nyt teini-iässä ja kovasti pyristelee irti tutuista kuvioista. Onneksi hän meni turvalliseen paikkaan, sukulaisten luo. Äitiys on ristiriitaista. Sitä en osannut ajatella vielä kun lapset olivat vauvoja ja pieniä..

12 kommenttia:

pikkujutut kirjoitti...

Sanopa muuta, napanuora venyy vaistamatta. Joskus tuntuu etta lapset ovat valmiimpia kuin vanhemmat.

Meilla esikoinen, 8v., katseli kesalla kaupungilla kun saanikaisia tyttoja oli yksin liikkeella ja ajatteli aaneen milloin han..

Meillahan lapset eivat ole paasseet ulos yksin taalla ollenkaan, turvallisuussyista, joten Suomessa ollessamme olemme yrittaneet pienin askelin opettaa mita on liikkua yksin. Eli samoja asioita jotka suomalaiset lapset oppivat vahan kuin huomaamatta.

Mutta lapsen kannalta on varmaan hyvasta paastaa joskus irti, sita ainakin itselle selittelen.

Taru kirjoitti...

Voin hyvin uskoa, että äitiys on ristiriitaista tuossa vaiheessa. Ja varmaan haikeaakin. Ja sitten kuitenkin, niin elämän kuuluu mennä.

Haikeaa on myös se, miten nopeasti lapset kasvavat. Joskus tuntuu että sitä haluaisi oikeasti pysäyttää ajan kulun edes pieneksi hetkeksi.

Elegia kirjoitti...

Lapsille tuollainen poissaolo on varmasti seikkaulua ja jännää vaihtelua. Kotiin on sitten kiva tulla ja innosta puhkuen kertoa tuoreimmat tapahtumat :)

Täälläkin pilkahti aurinko tänään. Ihan outo olo tuli, kun ei ole pitkään aikaan edes sinistä taivasta näkynyt.

Kaunis tuo kuva, siinä on jotenkin haikea tunnelma. Mutta kauniilla tavalla, sellaisella toiveikkaalla.

Sooloilija kirjoitti...

Pikkujutut ja Elisa,
haikeus kuuluu äitiyteen, luultavasti vielä silloinkin kun lapsemme ovat meidän ikäisiä ja me jo isoäitejä..

Mutta kaikkein vaikeinta on päästää irti tässä vaiheessa kun tuntuu, etteivät vielä ole kypsiä pääsemään irti.

Tässä vaiheessa mietin aina kauhuissani mitä voi sattua kun itse en ole paikalla.. Siis juna suistua raiteiltaan, auto ajaa kolarin jne.. Tällaiset ajatukset tulevat aina yöllä mieleen..

Sooloilija kirjoitti...

Elegia, kommentoit tuossa välissä kun minä vielä mietin edellistä vastausta.
On se tosiaan niinkin, että seikkailuahan se lapsille on olla muualla.
Ja aina kannattaa palauttaa mieleen ajat kun itse oli 12 ja puoli.. Ainakin minun piti aina päästä johonkin..

Tuosta kuvasta, aurinko tosiaankin valaisi taivaan, kaikki odottelivat junaa.. Asemalla on aina sellainen tunnelma.

arleena kirjoitti...

Näin se itsenäistyminen alkaa, pikkuhiljaa katkeavat lapsuuden siteet ja alkaa nuoruus. Omat jutut, kaverit ja menot. Siihen äitinä tottuu, mutta on luonnollista huolehtia ja luottaa, molempia yhtäaikaa.
Sukulaisten luokse on turvallista mennä

Hyvää loppuvuotta sinne kotiisi.

Sooloilija kirjoitti...

Arleena, samoin sinulle ihanaa loppuvuotta!
Huomenna pääsee jo kauppaan, hmm.. kaikkeahan sitä pitääkin taas jääkaappiin ostaa. Rosolli ei enää maistu.

Vicki Li kirjoitti...

Kaikki kummat vaiheet äitiydessä on. Minusta tuntui jo ihan kivalta, että tytär halusi eilen lähteä omaan kotiin. vaikka aivan ihanaa sekin, että viihtyi täällä 4 yötä peräkkäin.

Anonyymi kirjoitti...

Äitiyden dilemma: miten osata päästää irti oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.

Sooloilija kirjoitti...

Vicki Li ja Tuima, kyllä, näin on. Jossain vaiheessa on päästettävä irti. Ja kuten Vicki sanoi; tuntuu hyvältäkin kun lapsi lähtee omaankin kotiin välillä.
Minullakin sitten jossain vaiheessa. Siihen on vielä aikaa..

violet kirjoitti...

Meillä ei ole vielä kumpikaan ollut tuolla tavalla pois.
ESikoinen kaksi kertaa leirikoulussa, 5 pv mutta ei se ole sama juttu minusta.
Molemmat puhuvat että aikovat asua AINA meidän kanssa.
Minä siihen että ei muuten onnistu;-)

Sooloilija kirjoitti...

Violet, olen viime aikoina miettinyt, että entä jos tyttäreni olisivatkin poikia, olisiko erilaista..

Kuopus, 9v., sanoi kyllä eilen, että olisi kiva vähän aikaa kokeilla millaista olisi olla ISOSISKO. Hän on ehkä huomannut, että pikkusiskona häneen suhtaudutaan jotenkin eri tavalla.. Tai hänen oma olonsa on usein kai pikkusiskomainen.