keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Päämies ja entisajan kuningatar



Maailma sai seurata Barack Obaman virkaanastujaisia eilen. Elimme historiallisia aikoja. Itsekin tunsin liikutuksen tunteita. Tuli tunne, että tässä tapahtuu nyt jotain uutta. Mietinkin monen muun tapaan, että odotetaanko Obamalta nyt melkein liikoja, kuin pelastajalta.

Tämä Rolling Stone-lehdessä julkaistu kuva on mieleeni. Siksi laitoin sen tähän.



Elokuvaohjaaja Sofia Coppola teki upeatunnelmaisen Lost in Translationin jälkeen elokuvan Marie Antoinette, Ranskan kuningattareksi nousseesta itävaltaisprinsessasta. Pääosaan hän valitsi Kirsten Dunstin, joka oli pääosassa myös hänen ensimmäisessä tunnetussa elokuvassaan Virgin Suicides. Ehkä Kirsten Dunst sopiikin hyvin rooliinsa kevyesti eläneenä juhlijakuningattarena. (Mietin kyllä elokuvan ajan kenet olisin valinnut tähän rooliin kun en erityisemmin pidä Dunstista, mutta ei sillä nyt ole merkitystä.)


Marie Antoinetten oikea elämä oli mielenkiintoinen ja täynnä tapahtumia. En ole perehtynyt tarkemmin oikean ihmisen elämään. Tämä elokuva vaikutti hyvin vapaalta tulkinnalta, hyvin fiktiiviseltä. Elokuva tulvii syötävän herkullisia värejä, upeaakin upeampia pukuja, räväkkää musiikkia, juhlia ja syömistä. Tunnepuoli jää köyhemmäksi.

On sanottu, että Prinsessa Dianan elämä olisi ollut hieman samanlaista kuin Marie Antoinetten elämä Ranskan hovissa 1700-luvulla. Molemmat tulivat ulkopuolelta kuningashuoneeseen, ja molemmat olivat kiinnostuneita muodista ja juhlimisesta. Mutta tämän elokuvan nähtyäni en vertaisi Dianaa ja Marie Antoinettea toisiinsa. Dianaa rakastettiin, mutta Marie Antoinette sai kansalta osakseen kritiikkiä tuhlailustaan ja liioittelevasta elämäntyylistään. Dianaa arvostelivat lähinnä kuningashuoneen jäsenet, jotka eivät kai koskaan täysin hyväksyneet hästä osaksi kuninkaallista perhettä.


Visuaalisesti hieno elokuva, toteutuksesta plussat Sofia Coppolalle, mutta koskettavuus ja faktatiedot jäivät kaiken prameuden alle.

Kuvassa oikea kuningatar Marie Antoinette maalauksessa.

14 kommenttia:

Papi kirjoitti...

Toivon Obamalle kaikkea hyvää ja ennen muuta, että säilyisi hengissä.

Muistan, kun katoin tuon Marie Antoineten, niin eipä siitä jäänyt mieleeni juurikaan muuta kuin kauniita kuvia, mutta en sitten tiedä oliko edes tarkoitus. Mutta ihan mielelläni sen katsoin.

Siinä on aivan älyttömän paljon kangasta, pitsiä, tukkaa, meikkiä ja hörhöä.

Suvi kirjoitti...

Olin kyllä tosi liikkuttunut kun Obama valittiin. Kyyneliltä vain ei voinu välttyä silloin. Häneen on kyllä kohdistettu aikalailla odotuksia.

Marie Antoinette oli visuaalisesti huippu elokuva, pidin siitä kovasti. Ja itse pidän myös Kirsten Dunstista, joka sopi rooliin mielestäni mainiosti.

Jostain syystä en ole vielä katsonu tuota Lost in Translationia, vaikka se iltseltänikin hyllystä löytyy.

Elisa kirjoitti...

Minäkin tunsin suurta liikutusta. Jotenkin tuli sellainen olo, että vallan vaihtuessa tapahtui jotakin suurta ja että muutos parempaan on mahdollinen.

Samaa sanoi taksikuski New Yorkissa, he toivovat muutosta parempaan mutta...no, toivovat kuitenkin.

Tiina kirjoitti...

Minä olen yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka oikeasti pitivät Marie Antoinettesta (sekä ihmisenä ja elokuvana). Tämän historiallisen naisen luonteessa on jotain, mikä minua syvästi kiehtoo.

Elokuva oli toki kuin iso rönsyilevä kermakakku, mutta hyvä. En tosin tiedä, kestäisikö se toista katsomiskertaa.

Sooloilija kirjoitti...

Papi, Suvi, Elisa ja Tiina;
kaikkiin meihin ihmisiin on Obama tehnyt jo nyt lähtemättömän syvän vaikutuksen.

Ja elokuvasta Marie Antoinette; ei se huono ollut mielestäni, mutta kun Coppolan alkutuotanto oli niin vahvaa ja intensiivistä niin tämä Marie Antoinette tuntui painottavan kaikkea ulkoista. En koskettunut, en kyynelehtinyt, vaikka siinä oma traagisuutensa olikin.

Mikaela kirjoitti...

Meillä käy ajoitukset yksiin. Juuri tuli postissa minulle Virgin Suicides leffa, soundtrack ja kirja!Oli pakko saada kaikki kun leffa on niin ihana ;O) Avokkini ei ole nähnyt tätä eikä Marie Antoinettea joten pidämme la:na Coppola -illan..

violet kirjoitti...

Mulle toi Coppolan filmi oli sellainen ettei muistiin jäänyt mitään. Jotain irrallisia kuvia vaan.
En osaa sanoa siitä yhtään mitään.
Jätti aivan kylmäksi.

PupuLihavisto kirjoitti...

Mulla on itellä tuo Maria Antoinette-leffa ja tykkään siitä kyllä kovasti. Kirsten Dunst passaa mielestäni hyvin pääosaan (tykkään tytsästä muutenki). Elokuvan lavasteet, puvustus ja musiikki on huippuluokkaa, mutta ite juoni ja henkilökuvaukset jäävät ohuiksi. Kaikesta huolimatta leffa on makuuni:D Avokkini ei kyllä oo samaa mieltä kanssani, hän ei tykänny.

katriina kirjoitti...

Obama on tehnyt harvinaisen suuren vaikutuksen, varmaankin koko maailma pitää peukkuja pystyssä, niin minäkin.

Pidin kovastikin Marie Antoinettesta, se oli Coppolalta rohkean erilainen elokuva. Se ohuuskin saattoi kuulua asiaan: mitä ihmeen sanottavaa tai annettavaa 15-vuotiaalla kuningattarella voisi olla maailmalle? Kaikki se biletys nykymusiikin tahdissa oli minusta loistava veto, sitähän se on aikanaan ollut. Me nykyihmiset emme vain ymmärtäisi, mitä svengaavaa on tanssia muodollisesti menuetin tahtiin!

Sooloilija kirjoitti...

Uskon, että tämä elokuva kuuluisi myös niihin valkokankaalta katsottaviin. Eräs ystäväni kävi aikoinaan sen silloin elokuvissa katsomassa ja totesi, että värit, puvut ja äänet suorastaan vyöryivät silmille!

-Anne- kirjoitti...

Minäkin annoin eilisen virkaanastujaistoimituksen viedä minut mennessään - tuli hyvä mieli.

Minä taas kuulun niihin, joihin Marie Antoinette-leffa ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Kävin sen aikoinaan elokuvateatterissa katsomassa, ja minua lähinnä ärsytti se karamellisuus.
Hassua, vaikka Moulin Rougessa pidin kovasti siitä että siinä oli modernia musiikkia, tässä elokuvassa se vain ärsytti.

Helmiina kirjoitti...

Minä pidin Marie Antoinetten visuaalisuudesta ja siitä, ettei aikakautta kuvattu yksiyhteen vaan reviteltiin mm. musiikin kanssa. Henkilöhahmot oli kirjoitettu "ohuesti", sellaisiksi ettei heihin kiinny. Mutta pidin siitä, että Coppola ymmärsi yksinäistä, paineiden alla elävää teini-ikäistä Marie Antoinettea, josta syyttä suotta tehtiin syntipukkia Ranskan jo ennestään heikolle taloudelliselle tilalle.

Tykkäsin Moulin Rougestakin. Se tosin vauhdillaan ja värikkyydellään aiheutti päänsäryn ja ensimmäinen katselukerta piti siksi jättää kesken.

Sari kirjoitti...

Hei vaan. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta.
Katsoin noita virkaanastujaisia myöhään iltaan ja mm. Katie Couricin (entinen NBC 5-kanavan uutisankkuri) tekemä Obama-haastattelu ja dokumentti olivat tosi koskettavia ja minä kyllä itkeä tirsasin täällä useaan otteeseen. Minusta tämä on vain niin ainutlaatuinen ja historiallinen tilanne yhtä aikaa. Lisäksi olen aina jollain tapaa tuntenut sympatiaa mustia (ja muita vähemmistöjä, kuten intiaaneja) kohtaan, ja ilmiselvästihän tämä on tärkeää aikaa myös mustien historian kirjoissa.

Pidän Obaman sanomasta, tavoitteista ja näkemyksistä, mutta samalla pelkään, että hänelle on asetettu ehkä liikaa paineita, kuten sanoit. Tuossa juuri eilen puhelin isäni kanssa pitkään puhelimessa tästä asiasta ja hän kun on elänyt Kennedyn aikaa ja pitänyt kovasti hänen linjoistaan, ei hän voinut olla vertaamatta näitä kahta presidenttiä ja pelkäämättä, ettei Obama kohtaisi samaa kohtaloa kuin Kennedy. Ja kieltämättä itsekin huolestuneena katselin, kuinka avoimesti hän on perheineen esillä ja nuo pienet tytökin ovat nyt kovasti julkisuuden keulakuvina.

Mutta toivotaan, että hänen virkakautensa alkaa hyvin ja hän pysyy noissa samoissa linjoissa ja pystyy toteuttamaan edes osan mainitsemistaan tavoitteista. Hienoja ajatuksia hänellä on. Ja olisihan upeaa, jos esimerkiksi kiinnitettäisiin enemmän huomiota siihen, että kaikilla on mahdollisuus menestyä, ja kaikilla olisi yhtälaiset mahdollisuudet hyvään koulutukseen, sillä tämän päivän Yhdysvalloissa asia ei ole näin. Colleget ja yliopistot ovat lukukausimaksuineen tavoittelemattomissa niille, joilta ei rahoitusta löydy.

Esimerkkinä ihan tavallinen community college, jossa itse olen kursseja käynyt. Nyt kun muutin toiseen countyyn, kurssimaksuni tuplaantuivat ja maksan yhdestä credit-kurssista yli 200 taalaa. Pistää todella miettimään, että kannattaako käydä edes yhdellä kurssilla, jollei TODELLA ole tärkeää ja tarpeellista asiaa. Ja jos olet aktiivinen opiskelija, sinulla voi olla kymmenen kurssia yhdellä lukukaudella. Kyllä tämä karsii jo kovasti opiskelijoita. Mutta ehkä, ehkä tähän olisi tulossa nyt jotain muutosta tulevaisuudessa. Toivotaan ;-)

Ja tuosta Marie Antoinettesta vielä. Mä katsoin ton leffan joskus loppusyksystä ja oli hienoinen pettymys minulle. Upeaa pukuloistoa, juhlintaa ja peruukkeja. Mutta sanomaltaan ihan mitätön ja ontto leffa. Ja en tosiaankaan ikimaailmassa (ainakaan tämän elokuvan perusteella) voisi verrata Antoinettea ja Dianaa keskenään. Mutta kun katsot elokuvan The Duchess, niin löydät jo yhtäläisyyksiä noiden kahden naisen, The Duchess of Devonshiren ja Dianan välillä. Ja heidän välilläänhän on todellisessa elämässäkin yhteys, ovat kaukaista sukua toisilleen... ;-) Mä muuten ostin ton leffan juuri eilen itselleni, se on nähtävä uudelleen.

Sooloilija kirjoitti...

Sari, kiitos piiitkästä kommentista. Koskettavia pohdintoja Obamasta ja nyky-Amerikasta. Toivotaan hänelle nyt kaikkea mahdollista onnea, ja turvallisuutta koko perheelle. Eiköhän ne turvallisuusasiatkin ole tarkkaan mietittyjä, varmaan paremmin kuin Kennedyn aikana.

The Duchess tulee täällä ensi-iltaan 31.1. eli ihan pian. Kirjoitan siitä sitten heti kun näen sen.