lauantai 31. tammikuuta 2009

Revolutionary Road - Unelmaparin sielunmessu


Revolutionary Road on katu, jonka varrella, kauniissa valkoisessa talossa, asuu onnellinen pari, jota kaikki ihailevat, sillä heissä on jotain erikoista.

Tämä on elokuva, jonka pinnan alla kytee koko ajan. Näennäisesti ei tapahdu suuria. On kuin istuisi teatterissa katsomassa näytelmää, jossa suurilla tunteilla näytellään; huudetaan ja rakastetaan. Tästä tuli mieleeni mm. näytelmälliset elokuvat Kissa kuumalla katolla ja Viettelysten vaunu.

Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio ovat kuin nykypäivän Elizabeth Taylor ja Paul Newman!



Miksi tästä elokuvasta on vaikea kirjoittaa. Siksi, että Kate Winsletin esittämään Apriliin on lähes jokaisen naisen helppo samaistua. Parisuhteessa ei ole koskaan yksinkertaista ja helppoa. On hyviä hetkiä, mutta on pakko kohdata myös ne huonot hetket. April kokee pettymyksiä. Unelmat haudataan ja elämä jatkuu pienissä ympyröissä, sellaisten ihmisten ympäröiminä, jotka eivät tunnu omilta ihmisiltä. Hymyt ovat väkinäisiä ja lauantai-iltojen vietot naapureiden kanssa ovat yhtä tuskaa Aprilille, jonka unelmat ovat murskana. Kate Winsletin herkät kasvot kuvastavat hyvin näitä tunnelmia.

1950-luvun tyyliin DiCaprion esittämä mies huitelee työpaikallaan, on siellä ihailtu ja arvostettu. Hän ei paljoa huolehdi lapsistaan, vaikka rakastaakin heitä. Kaikki ulkoinen on tärkeää, se miltä ulospäin näytetään. Onnellinen perhe on sellainen täydellinen perhe, jota kaikki voivat ihailla ja hieman kadehtiakin.


Kate Winslet sanoi haastattelussa, että ellei hän olisi niin läheinen Leonardo DiCaprion kanssa, riitelykohtaukset olisivat jääneet valjummiksi. He olisivat varoneet toisiaan. Ymmärrän tuon.
Mietin myös miltä on tuntunut näytellä kun ohjaajana on ollut Katen aviomies Sam Mendes.
Elokuvassa on ajoittain niin intiimi tunnelma, että katsojana tunnen hengittäväni samaan tahtiin näyttelijöiden kanssa. Aivan kuin he olisivat samassa tilassa kanssani. Kuten teatterissa.

Tätä Revolutionary Roadia on paljon hehkutettu Kate Winsletin suurenmoisena roolityönä, mutta en väheksyisi yhtään Leonardo DiCapriotakaan, joka osoittautuu kiihkeäksi ja tunteelliseksi mieheksi roolissaan. (Silti pieni pilkahdus nuorta poikaa hänen kasvoissaan on vieläkin). Sivuosista haluaisin mainita pariskunnan surullisen naapurimiehen, joka on silmittömän rakastunut Apriliin. Näyttelijä on sama mies,David Harbour, joka näytteli Brokeback Mountainissa myös surullista puolisoa, puheliaan vaimon tossun alla olevaa parrakasta miestä, joka ihastuu Jake Gyllenhaalin esittämään Jackiin. (Muistatteko?).

Tämän elokuvan sanoma kiteytyköön tähän henkilökohtaiseen toteamukseen:
' Luulin, että te olitte ihan onnellisia'.
Eräs ihminen sanoi minulle noin kun kerroin avioerostani lähes puolitoista vuotta sitten...
Mitä siihen voi vastata...

Traileri tässä.

18 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Kiitos selostuksesta! Pakkohan se on nähdä, kun kaikki niin siitä puhuvat. Varasin liput täksi päiväksi:)

Anonyymi kirjoitti...

Katselulistalle menee. Kiitos vinkistä ja arviosta.

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, kerrohan ja kirjoitahan jotain sitten. Haluan lukea tästä elokuvasta kaikki mahdolliset jutut.

Lepis, ole hyvä. Uskon, että tämä elokuva koskettaa jollain tavalla kaikkia naisia. Toisia enemmän, toisia vähemmän.

Taru kirjoitti...

Kiitos tästä! Minulla tuli myös HETI mieleen leffasta Kissa kuumalla katolla ja American Beaty.

pikkujutut kirjoitti...

Tama on siis nahtava. Jos viela paasisi elokuviin niin sita parempi mutta joutunee tyytymaan dvd:hen. Kiitos vinkista!

Puisto kirjoitti...

Kiitos tästä minunkin puolestani. Saatanpa ehtiä jo ensi viikolla katsastamaan.

Virpi P. kirjoitti...

Olet kyllä hyvin osannut kertoa leffasta, nyt kun kävin katsomassa sen. Kirjoitin myös siitä heti tuoreeltaan, tulee eetteriin huomenna.

Sari kirjoitti...

Kiitos Sooloilija omasta näkemyksestäsi. Aika pitkälle samoja ajatuksia herätti minussakin. Muistan vielä erään Frankin lausahduksista: Hopeless emptiness. Miten osuvasti kuvaa elokuvan tunnelmia. Ja kuinka monessa avioliitossa eletään juuri nytkin sitä vaihetta? Kun mikään ei enää tunnu miltään? Kun kaikki on tyhjää ja toivotonta?

Ja pisteet myös ohjaajalle, jonka roolia tämän elokuvan onnistumisessa mietin jo elokuvasalissa istuessani. Jollain tapaa varmasti haaste, mutta toisaalta myös kotikenttäetu, että ohjattavana on oma vaimo.

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, American Beauty tosiaankin tuli MYÖS mieleen.

Pikkujutut, milloinkahan se tulee dvd:lle. Aika pianhan ne nykyään tulevat.

Papi, kerro sinäkin sitten mitä olit mieltä..

Katriina, oletko ajastuksella tehnty jutun? Tulen heti aamulla lukemaan.

Sari, nyt hoksasin, että Sam Mendes on ennen tätä ohjannut mm. just American Beautyn ja Jarheadin. Hänellä on kyllä ihan oma, tunnistettava tyylinsä tehdä elokuvia. Ja Kate-vaimo sopii niin hyvin hänen elokuviinsa.

Jan T. kirjoitti...

"Miksi tästä elokuvasta on vaikea kirjoittaa." Nähtyäni elokuvan tiedän mitä tarkoitat. Rev. Road on minusta onnistunut vain puolittain. Kesti monta kymmentä minuuttia ennen kuin aloin todella kiinnostua näkemästäni; leffa on hienosyinen ja pääteema ei paljastukaan erään avioliiton tarinaksi vaan 1950-luvun ruumiinavaukseksi. Elokuva tuntuu ulkokohtaiselta, mutta Mendes näyttää valtavan hienosti syyt, miksi ihmiset elivät kuin elivät ja miksi päähenkilöt ovat kuin vankilaan teljettyjä. Elokuva on teoreettisuudestaan huolimatta niin tarkkanäköinen, että se kertoo 2000-luvustakin.

Näyttelijät olivat hyviä vaikka heidät oli välillä kuvattu kuin teatterin lavalla; Winslet kertoo keskiluokkaisesta amerikkalaisnaisesta vielä paremmin elokuvassa Little Children.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos jutusta! Itselläni tämä on vuorossa ensi viikonloppuna, juttusi jälkeen jo odotan innolla ;O) Jännä tuo Leo, inhosin häntä Titanicin jälkeen kauan mutta hän on miehistynyt ihan hirvittävästi ja on nyt yksi suosikkejani. Olisiko postauksen paikka ;O)

Sooloilija kirjoitti...

Jan T., kiva saada miehenkin näkökulma tähän elokuvaan. Se tosiaan käynnistyy aika hitaasti ja siihen on vaikea saada otetta, mutta sen imuun kun joutuu niin eipä meinaa päästä irti millään.

Mikaela, postaappa Leosta, on hän sen ansainnut. Hänessä on karismaa enemmän kuin se aina tulee esillekään. Ainoa mistä en hänessä pidä (eikä sekään nyt niin paha ole), on se, että hän seurustelee vain huippumallien kanssa. Eikä oikein ole osannut asettua aloilleen..

Mietin usein, että olikohan heillä Katen kanssa vipinää jossain vaiheessa.. Varmaan olikin, mutta se palautui ystävyydeksi. Näin pätkän, jossa Kate vastaanotti Golden Globensa ja hän huusi yleisöön päin, että 'Leo, I Love You!!'.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Luin nyt vasta ajatuksella tämän arviosi, koska en halunnut sen vaikuttavan omaan arviooni :)

En ollut huomannutkaan tuota, että David Harbour oli mukana suosikissani Brokeback Mountainissa. Hänen hahmonsa oli todella surullinen ja hänen ihastuksensa syvyys tuotiin esille niin hienovaraisin ottein, siis tässä Revolutionary roadissa.

Jan T:n kommentti Little Childrenistä oli mielestäni osuva, ja sen Winsletin rooli oli vaikuttava myös. Ja tuo tarina ei todellakaan ole pelkästään 50-luvun tarina vaan joka päivä yhä edelleenkin maailmassa on niin paljon tukahdutettuja haaveita ja romuttuneita unelmia...

Sooloilija kirjoitti...

Paivi, kiitos kommentista. Joko oman juttusi kirjoitit?

Vielä maininta tuosta sivuroolista (David Harbourista); pidän yleensäkin sivurooleista, moni pääsee niissä loistamaan eri tavalla, hieman piilossa päänäyttelijän 'meuhkatessa' etualalla.
Tämä onnettomasti ihastuneen miehen rooli oli yksi parhaimpia juttuja Revolutionary Roadissa. Oikein sydäntä kylmäsi kuinka tunteettomasti Katen esittämä April häneen suhtautui, rakastelun jälkeenkin..Ja miehelle se oli unelmien täyttymys.

Little Children oli myös Katen juhlaa! Arkoja asioita käsittelevä elokuva. Miespääosanäyttelijä jäi mielestäni siinä liikaa varjoon. Ehkä siksi kun ei ole ihan tunnetuimmasta päästä. Nyt juuri en muista edes miesnäytteljiän nimeä siinä elokuvassa.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Jep, oma arvioni on blogissani :)

Se oli Patrick Wilson Little Childrenissä se pääosamies. Mutta tuossa leffassa kaikista vaikuttavin oli James Earle Haleyn sivuosa lapsiin sekaantuneena entisenä rikollisena. Hänen roolinsa oli Oscar-ehdokkuuden arvoinen ja minun mielestä olisi saanut saada pystinkin.

Sooloilija kirjoitti...

Paivi, juu muistan sen Haleyn roolisuorituksen, se oli karmiva ulkonäköä myöten, niin vastenmielinen. Säälittävä ihmisraunio. Aivan huikea rooli ja varmasti vaikea.

Anonyymi kirjoitti...

tämä oli tosi hyvä leffa, tykättiin molemmat kaverin kanssa :)

Sooloilija kirjoitti...

Anonyymillekin kiitokset kommentoinnista.