tiistai 3. maaliskuuta 2009

Hömppä tuli tarpeeseen


Voitin kaksi lippua Seppälän nettiäänestyksen kautta tähän Himoshoppaajan salaiset unelmat-elokuvaan. Näytös oli tänään tiistaina ja esikoisen kanssa lähdettiin elokuviin. Elokuvateatterin salissa meitä oli vastassa Seppälän edustaja, jolta kumpikin saimme omat kassimme, joka sisälsi tavaraa (suklaata, hajuvettä, seinäkalenterin, etukuponki..). Ja sitten alkoi elokuva. Kiva fiilis. Sali oli täynnä naisia, ehkä muutama mieskin puoliskonsa mukana.

Aamun sairastin huimausta ja pahoinvointia, luulin, etten tokene iltapäiväksi ollenkaan, mutta niin vain olo parani. Parasta omaan hieman ankeaan olotilaani oli katsoa suurelta valkokankaalta kauniita ja trendikkäitä vaatteita, shoppailua, New Yorkia, kauniita ihmisiä jne.. Elokuva ei oikein kuitenkaan lähtenyt lentoon, toisin kuin esim. ensimmäinen Bridget Jones, joka nauratti paljon kun sen näki ensimmäisen kerran. Tämä 'Himoshoppaaja' oli sellainen pikkuhauska, ihan vähän vain kriittinen hömppä, jossa oli paljon ennalta-arvattavia tilanteita; törmäilyä lasioveen, paha sai palkkansa, hyvyys voitti jne.

Parasta tässä elokuvassa oli kaksi asiaa: suomalaisuuden korostaminen ja sivuosan näyttelijä, Kristin Scott Thomas. Suomalaisuus näyttäytyi eksoottisena ja kaukaisena asiana. Pääosan RebeccaBloomwood - himoshoppaaja väitti työpaikkahaastattelussa osaavansa suomen kieltä, ja siitä revittiin muutama hauska kohtaus kun eräissä juhlissa tavattiin sitten ihan oikea suomalainen..
Kristin Scott Thomasin rooli ranskalaisena muotilehden päätoimittajana oli suorastaan herkullinen. Kristin oli hyvä valinta rooliin, hänhän asuu Ranskassa ja puhuu ranskaa täydellisesti, joten englannin puhuminen ranskalaisella aksentilla sujui häneltä erinomaisesti.


Itse pääosan Rebeccaa näytteli Isla Fisher ihan mukiinmenevästi. Hän näyttää tavalliselta tytöltä, vaikka onkin kaunis. Häneen on helppo kenen tahansa nuoren aikuisen naisen samaistua. Sellaisen, jonka himona on shoppailu ja luottokorttien vinguttaminen. Minä en ole kohderyhmä. (Mietin mistä tämä Isla on tuttu, googlettamalla hoksasin, että hän on Sasha Baron Cohenin eli Ali G:n vaimo, näytteljä, joka ei vielä ole ihan iso nimi, mutta takana on jo kuitenkin elokuvia ja tv-sarjoja).

Mutta olisinko ostanut itse liput tähän elokuvaan.. Jos olisin ostanut, olisi ehkä vähän harmittanut, että panosti rahansa juuri tähän elokuvaan, koska näkemättä on vielä liuta Oscareillakin palkittuja elokuvia. Pitää mennä niihin sitten ihan rahalla maksaen.. Kiva oli voittaa liput ja saada vielä krääsääkin kotiin. Mm. Espritin hajuvettä..

10 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Kiva kuulla, että tokenit huonosta olostasi ja pääsit vielä virkistämään itseäsi iltapäiväksi. Luin tuosta elokuvasta jostakin, juuri Isla Fisheristä. Poikani kyllä tutustuttivat aikoinaan Ali G:n maailmaan ja pidin miestä aikamoisen hulvattomana nerona. Sittemmin myötähäpeä kasvoi niin valtavaksi, etten voinut enää katsoa Borateja.

Jael kirjoitti...

Tuohan oli kiva juttu, että voitit liput ja vielä hajuvettä ja sen sellaista!

En ole kuullut tuosta elokuvasta, mutta vaikuttaa ihan kivan kepeältä leffalta.Isla Fisherin tähdittämiä leffoja en vielä ole nähnyt.

Sari kirjoitti...

Kiva homma, että olo on parempi ja olet päässyt elokuviin ;-) Mä kävin katsomassa tän leffan reilu viikko sitten ystävättären kanssa ja huh heijaa, olihan kokemus... Olen kirjoittamassa siitä Babblingseihin lähiaikoina, mut pakko sanoa, ettei ollut oikein minun juttuni, ja suoraan sanottuna harmitti, että päätimme mennä katsomaan juuri tämän leffan. No mutta, ollaanpahan taas yhtä kokemusta rikkaampia... ;-)

Taru kirjoitti...

Ihminen (nainen) tarvitsee välillä hömppää, niin se vain on. Kuullosti ihan nappileffalta jos kerran olotilasi oli hiukan väsynyt, väsyneenä ei välttämättä olisi kauhean raskaaseen ihmissuhdedraamapläjäykseen välttämättä riittänyt aivokopan kapasiteetti.

Minä olen lukenut kaikki nuo Himoshoppaaja kirjat - juu kehtaan tämän tunnustaa, viihdettä, viihdettä!! Kirjat ovat muuten parempia englanniksi luettuina.

Anonyymi kirjoitti...

Miten sulla kävikin noin hyvä tuuri! Itse en voita ikinä mitään.. Käyn kyllä ehkä katsomassa leffan, ellen sitten odota kärsivällisesti dvd-versiota. Arvostelusi jälkeen voi olla että säästän rahani muihin "mun on heti nähtävä" -leffoihin ;O)Kirja oli kyllä hyvä..

noeijoo kirjoitti...

Hyvä juttu kun toivuit! Joskus tuollainenkin elokuva on viihdyttävä, ei tarvitse ajatella enempiä. Ja siat ainakin meille lukijoille paljonkin irti, kivat kuvat ainakin. :)

ja voittaminenhan oli aika potku, miten tytär, oliko innoissaan? Meillä kuopus on ainoa, joka voittaa arpajaisissa, mm. hiustenkuivaaja on hänen voittamiaan.

noeijoo kirjoitti...

korjaus: .. ja SAIT ei siat..

violet kirjoitti...

Toivottavasti en loukkaa kenenkään mielipiteitä mutta minä en tunne saavani mitään elokuvista joissa "ei tarvitse ajatella". Etenkin, jos niillä tarkoitetaan sellaisia alleviivatun "hauskoja" juttuja.
Juuri silloin minä en VOI OLLA AJATTELEMATTA (miten idioottimaista, mitä hittoa teen täällä, no kohta toi kävelee tota ovea päin..nooooin, huppista, olipa "hauskaa"...).

Jos haluan olla ajattelematta tai ajatella aivan muita asioita niin mulle tarkoitukseen sopii parhaiten (jos nyt puhutaan liikkuvasta kuvasta) vaikka joku tv:n matkadokumentti tai puutarhaohjelma...tai luontofilmi.

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, en ole koskaan sitä Boratia/Ali G:tä jaksanut ymmärtää..Myötähäpeä oli juuri se tunne.. Heräsin tähän aamuun taas tosi hitaasti, huimaa ja pyörryttää.
Tytär (kohta 13) tykkäsi tästä elokuvasta ja oli kiva käydä hänen kanssaan elokuvissa. Me kun nykyään niin vähän yhdessä missään käydään.

Yaelian, lippujen voittaminen oli kivaa. Kyllä tuon elokuvan voi jättää väliinkin. Bridget Jones oli niin huippu, että sen tasolle ei oikein yllä mikään sen tyylinen. Tai ei tämä ainakaan. Ehkä Renee Zellwegger on paljon karismaattisempi.

Sari, kiva tulla lukemaan kirjoitustasi tästä elokuvasta. Sanoisin, että yllättävän lapsellinen suhtautuminen oli tässä elokuvassa juuri siihen shoppailuun. Teinityttäreni ei katsonut niin kriittisesti, hänestä se oli ihan hauska.

Elisa, ne kirjat voisivatkin olla ehkä nokkelampia ja jollain tavalla aidommin hauskoja. Elokuvissahan näyttelijät luovat elokuvan. Tässäkin oli hyviä sivurooleja, kuten mainitsinkin mm. Kristin Scott Thomasin.

Vaikka en tuntenut kuuluvani joukkoon, oli silti ihan kiva olla siellä tyttären kanssa.. Hehkutella huulikiiltoa joka kassista löytyi ja tuoksutella hajuvettä ja mussutella ilmaissuklaata..

Mikaela, aina on ihana tunne voittaa jotain. Kyllä sitä innoissan lähtee elokuviin kun saa ilmaisliput. Mutta odota dvd:tä. Varsinkin jos on näkemättä vielä Milkit, Slumdogit ym. palkitut elokuvat..

Noeijoo Eicka, oli tytär innoissaan. Oli siellä muitakin äitejä tyttärineen, oli myös paljon ystävättäriä. Kaikki kun olivat voittaneet sen kaksi lippua.

Violet, joskus minäkin olen noin ajatellut. On vähän rasittavaa kun tietää jo monta sekuntia etukäteen, että joku tulee kävelemään päin lasiovea jne.
Mutta tässä tapauksessa ajattelin enemmän kokonaisuutta.

Tässä elokuvassa oli vielä ne häätkin. Minua on alkanut rasittaa kaikkiin elokuviin ympättävät häät. Ja sitten on vielä erikseen hääelokuvia. Huhheijaa, niitä en tahdo jaksaa enää. Siihen verrattuna shoppailukin vielä menettelee..

-Anne- kirjoitti...

Ei ihan huono voitto, onnea!