torstai 30. huhtikuuta 2009

Vappuna Holidayn joulutunnelmissa!

Kerran vuodessa, siitä lähtien kun tämä elokuva ilmestyi vuonna 2006, minun on nähtävä The Holiday. On sitten vuodenaika mikä tahansa. Niinpä katsoin tämän nyt vappuaattoiltana.
Haluan samaistua Kate Winsletin petettyyn ja jätettyyn sinkkunaiseen, joka asuu pikkuruista unelmataloaan Englannin Surreyssa. Tuo talo on niin hurmaava, että kuolaan sen jokaista pientä yksityiskohtaakin kun katson elokuvaa. Tilaa siellä ei ole ja kylmäkin tahtoo joulun aikaan pikkuisilla Britannian pakkasilla tulla, mutta muuttaisin heti tuonne asumaan jos voisin. Olen niin kyltymätön romantikko siinä mielessä!

Ja jos kylällä asuisi vielä Jude Lawn kaltainen leskimies, niin vielä paranisi.
Holiday-elokuva on myös oikea leffahullun unelma. Vanha veteraani Eli Wallach esittää Los Angelesissa asuvaa vanhaa ja arvostettua Hollywood-käsikirjoittajaa, ja vanhoja klassikkoelokuvia heitellään ilmaan niminä ja musiikkina. Hieno sivujuoni! Dustin Hoffmannkin vilahtaa pienessä roolissa omana itsenään.


Elokuva tapahtuu kahdessa paikassa, Los Angelesissa ja Englannin Surreyssa. Hauskana teemana on kodinvaihtolomailu: niinpä Kate Winsletin Iris vaihtaa oman kotinsa Cameron Diazin esittämän Amandan kanssa. Ja hauskaahan siitä seuraa kun brittityttö muuttaa kahdeksi viikoksi hulppeaan hollywoodilaistaloon ja amerikkalainen nainen piikkikorkoineen tulee lomailemaan minikokoiseen brittitaloon, joka sijaitsee joulun alla lumen peitossa pellolla, hautausmaan vieressä.


Tämä on romanttisten elokuvien ihan parhaasta päästä! Se on myös realistinen. Katsojalle tulee tunne, että tällaisia asioita voi tapahtua! Se käsittelee myös pettymyksiä ja luottamuksen pettämistä. Ilossa on läsnä suruakin.

Näyttelijäkaarti on jännästi valittu: heillä on kaikilla oma tunnistettava tyylinsä. Kate Winslet on sielukas ja syvällinen, Cameron Diaz terävä hömppä, Jude Law on syötävän hurmaava ja Jack Black on hassu, mutta tunteellinen mies. Kuten myös Jude Lawn hahmo, joka tunnustaa rakastumisensa niin aidon riipaisevasti, että ihan sydämestä ottaa..


Näin se vappuaattoilta sujui mm. Jude Lawn seurassa; tämähän on tällä hetkellä parasta laatuaikaani! Ihana elokuva, josta jää tosi kiva mieli.

Sitäpaitsi, ainakin kerran vuodessa on nähtävä Jude Law jossain elokuvassa!

Klikkaa traileri tästä.

13 kommenttia:

Esikko kirjoitti...

Tämä on kyllä ehdoton suosikkini. Joka kerta alkaa itkettää, kun Jude Lawkin vetistelee. Samanlaisia ajatuksia on myös asumuksesta kuin sinulla - Katen talo on kuin sadusta, varsinkin ensimmäisen kerran kuvattuna.

Virpi P. kirjoitti...

Tämän parempaa ei laatuaika enää voi olla! Teen saman myös pari kertaa vuodessa ja aina tepsii, mihin, en tiedä itsekään.

Jael kirjoitti...

Tuota leffaa en olekaan nähnyt;muistan että halusin sen silloin ilmestyessään nähdä mutten sitten nähnytkään.Nyt kun luin tätä tekee ihan hurjasti mieli nähdä tämä!

Hauskaa Vappua!

Sari kirjoitti...

Juu, itsekin olen nähnyt Holidayn jo useampaan otteeseen ja toimii hyvin. Hassua, mutta minä ihastuin jostain syystä ihan hirmuisesti tuohon englantilaiseen, pieneen ja niin tunnelmalliseen mökkiin, jossa Cameronkin kuvassasi kepoisasti ammeessa köllii.

Hyvät näyttelijät, vaikkei Jack Black kuulukaan meikäläiseen kuumimpiin suosikkeihin. Jude Law on hyvä näyttelijä, mutta jostain syystä hänkään ei minua sytytä ihan samalla tapaa kuin moni muu miesnäyttelijä. Mutta olen kyllä siitä huolimatta poiminut käsiini useammankin elokuvan, jossa hän on pääosassa. Kivasti toteutettu tarina, joka on hyvä valinta vappuaaton katseltavaksi!

Nautihan!

Taru kirjoitti...

Minäkin tykkään tuosta leffasta, hyväntuulen leffa ehdottomasti. Pitääpä taas jossain vaiheessa katsoase, kiitos siis taas kerran vinkistä!

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Hollywoodin tunnelmaa Göteborgin Vaååukulkueessa..

Hannele kirjoitti...

Vappukulkueessa..

maaretta kirjoitti...

Täytyypä heti vuokrata tämä leffa!

violet kirjoitti...

No tuohan voisi olla mullekin joskus sopiva...ihan jo tuon leskimiehenkin vuoksi.

Leena Lumi kirjoitti...

Sooloilija, Englannin Surrey kuulostaa kodilta. Ja se talo, arvaan jo, se on just sellainen brittiläinen kiviromanttinen rapistus, johon tekee heti mieli asumaan. Onko tämä leffa vielä myynnissä?

Sooloilija kirjoitti...

Kaikille tätä elokuvaa suosittelen! Kevyt se on, mutta myös riemukas, syvällinenkin ja rakkaus siinä on niin ihanaa!

Leena, uskon, että tätä elokuvaa myydään jo vähän edullisempaankin hintaan.. Anttilan ale-laareista kannattaa katsoa tai myyjiltä kysyä.

Leena Lumi kirjoitti...

Sooloilija kiitos! Siis Anttilaan. Ajattele, kun löytäisimme tuollaisen vuokralle sieltä sitten...

Anonyymi kirjoitti...

Mä en olekaan vielä katsonut tätä, tunnetusti kun romkomit ei uppoa. MUTTA aion ehdottomasti katsoa joskus koska siinä on yksi suosikeistani eli Jack Black ;O)