On kulunut vuosia siitä kun viimeksi olen nähnyt vuoden 1966 mestarillisen Who's afraid of Virginia Woolfin. Juhannusaattoiltani kului mm. tämän elokuvan kanssa. Olen usein miettinyt, että tämä on yksi raadollisimpia avioliittokuvauksia mitä olen nähnyt. Viinanhuuruinen Martha ja hänen tunneköyhä aviomiehensä George kutsuvat jatkoille nuorenparin. Yön aikana käydään läpi monia vaikeita asioita ja juodaan hirveät määrät brandya..
Elizabeth Taylor oli tämän elokuvan aikoihin 34-vuotias, mutta hänet on tehty vanhemman näköiseksi. Hänen oikea aviopuolisonsa Richard Burton oli 41-vuotias. Taylorin ja Burtonin omakin liitto oli myrskyisä, meniväthän he naimisiinkin toistensa kanssa kaksi kertaa, eroten siinä välissä pariksi vuodeksi. Taylorille tämä toi naispääosa-Oscarin, eikä ihme, sillä Elizabeth revittelee sellaisella intensiteetillä, että mietin, onko tämä näyttelemistä ollenkaan. Kaikki vaikuttaa ja näyttää niin autenttiselta.
Elizabeth Taylor on kaunis ja ilmeikäs, kamera rakastaa häntä. Hän liikkuu ketterästi ja vaihtelee äänensävyjä, nauraa remakasti ja itkee sydäntäsärkevästi. Hänen vihansa ja katkeruutensa on pelottavaa. Marthan ja Georgen avioliittoa on kauhea katsoa. Silti monet avioliitot tässäkin maailmassa pysyvät koossa, vaikka niissä on sisällä kaikki maailman viha ja katkeruus. Miksi, huomaan ajattelevani..
Yksi elokuvan kohtaus tässä.
6 kommenttia:
Tuo on kyllä niin loistava klassikkoleffa että.....
Martha ja George...en koskaan ajatellut heidän näyttelevän...Liz oli Martha ja Richard oli George. Leffa on raadollisen avioliiton suorahuuto, pelottava, ikimuistettava, mahdollinen...
Sooloilija, minä ihmettelen päinvastoin kuin sinä eli: Miksi ihmeessä niin monet eroavat, kun/jos rakkaudesta on yhteen menty.
"Rakkaus ei koskaan häviä." 1. Kor. 13:8
Yaelian, klassikko tosiaankin tämä elokuva.
Leena, välttämättä rakkaus ei koskaan häviäkään, mutta joidenkin on vain mahdoton elää yhdessä.
Asian voi nähdä niin monelta kantilta.
Mutta elokuva kertoo yhden ihmissuhteen tarinan, vain yhden.
Heidän suhteensa on pelottava.
En ole nähnyt tuota elokuvaa.
Sen voin kyllä vannoa että rakkaus voi takuuvarmasti hävitä.
Eikä siinä vielä mitään jos rakkaus häviäisi. Jos sen sijaan taloon astuu
vaikkapa väkivalta ja huulluus niin sitä ei rakkauskaan paranna.
Tuo leffa pitäisi kyllä nähdä, en ole sitä koskaan nähnyt.
Se on jännä, miten joissakin elokuvissa näyttelijä "elää" roolin, ennemminkin kuin näyttelee.
Violet ja Elisa, tämä elokuva on kuin teatterikappale; vaatii intensiivistä seuraamista. Periaatteessa jokainen lause pitäisi katsoa ja kuulla. Nyt minäkin katsoin tämän kunnolla. Nuorempana en ihan kaikkea ymmärtänytkään..
Huomasin juuri, että olen ollut nuorena niin ihastunut kaikkiin vanhoihin 40- ja 50-luvun elokuviin, että olen katsonut ne melkein kaikki, vaikken ole kaikista ihan kaikkea pystynyt ymmärtämäänkään. Varsinkin Tennessee Williamsin näytelmät ovat aiheiltaan hyvin aikuisille sopivia, kun ne usein käsittelevät parisuhteita ja niiden ongelmia.
Lähetä kommentti