lauantai 20. kesäkuuta 2009

Nuori Adam film noir-hengessä



Tumma ja sumuinen Skotlanti 1950-luvulla. Paikkana rähjäinen jokiproomu, johon onneton pariskunta ottaa apuriksi Ewan McGregorin näyttelemän Joen, kirjailijaksi unelmoivan rauhattoman kulkijan. Joe viettelee naisia, mm. Tilda Swintonin näyttelemän onnettoman Ellan, jonka elämä on kovettanut lähes tunteettomaksi.

Harvoin olen nähnyt näin vähäeleistä ja intensiivistä kerrontaa, jossa seksuaalisuus on läsnä koko ajan. Elokuva etenee rauhallisesti, mutta lähes hypnoottisesti. Siihen on musiikin säveltänyt David Byrne, ja musiikki sopii täydellisesti Nuoren Adamin tunnelmaan.


Nuori Adam jää arvoitukseksi, kuka on nuori Adam? Elokuvassa ja kirjassa sen nimistä henkilöä ei esiinny. Skottikirjailija Alexander Trocchi (jolla oli italialainen isä) kirjoitti tämän beathenkisen romaanin vuonna 1957. Elokuva siitä tehtiin vasta vuonna 2003 eli tämä Nuori Adam. Brittiohjaaja David Mackenzie on tehnyt elokuvastaan visuaalisesti karun kauniin, mustan ja tummanpunaisen sävyissä hehkuvan rikostarinan, jossa tapahtuu kuolema, jota epäillään murhaksi, vaikka se oli onnettomuus.

Ewan McGregor, ylistetty ja jumaloitu skottinäyttelijä, on tässä roolissaan kylmäkiskoisena häntäheikkinä ajelehtiva mies, jonka kaikki naiset haluavat. Ewan on aivan ilmiömäinen! Samoin häneen rakastuvaa Ellaa näytteleva Tilda Swinton, joka on tässä roolissa paljas sekä henkisesti että fyysisesti. Sivuroolissa tekee loistavan ja rankan roolin Emily Mortimer (kuvassa yllä Ewan McGregorin kanssa).

Nuori Adam on täydellinen film noir-elokuva! Kauneuden ja onnenpilkahduksia muuten niin yksinäisten ja vieraantuneiden ihmisten karussa maailmassa. Kun elokuva loppui, halusin nähdä sen heti uudelleen. Siitä tiedän, että omalle kohdalleni on kyseessä täydellinen elokuva.

Tässä linkkiä elokuvan tunnelmiin.

8 kommenttia:

violet kirjoitti...

Kiitos paljon tästä!
Jotenkin tiedän nyt jo että pidän tästä. Olen ihan varma.
Nyt vaan sitten etsimään katsomismahdollisuutta.

Sooloilija kirjoitti...

Violet, tuosta laittamastani linkistä tavoittaa täydellisesti elokuvan hengen.
Olen vieläkin aivan lumoutunut.

En oikein tiedä miksi. Miten rumuudesta ja kovuudesta voi löytää jotain kaunista. Tätä aihettahan me sivuutimme jo aiemminkin kun keskustelimme Lars von Trierin elokuvista Elisan puolella..
Tässä on nyt jotain sitä samaa. Ja olen hieman ymmälläni, että ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni tästä elokuvasta, on KAUNIS.

violet kirjoitti...

Katsoin pari muutakin löytämääni pätkää elokuvasta ja kyllä, KAUNIS minullekin ensinnä tulee mieleen.
Otetaan vaikka se kohtaus missä hukkunutta naista kannetaan paareilla ja roikkuva jalka vetää maata.
Se on kaunis.
Aloin pelätä nyt etten löydä tätä taas mistään...

Sooloilija kirjoitti...

Violet, sitten on vielä tämän elokuvan eroottisuus - seksuaalisuus, se on myös ihan oma lukunsa. Ei mitään sievistelyä, vaan rehellistä ja vähän rujoakin. Tästä tulee mieleen, että tämä on ehdottomasti ns. aikuisten elokuva..

Leena Lumi kirjoitti...

Rujo ja rosoinen on kiinnostavaa ja rähjäisessä jokiproomussa se saa helposti kiiman sävyjä. Kunpa voisin...tiedät kyllä mitä...

Minulle tuli heti mieleen viettelysten vaunu, vaikka aika on eri ja toinen on amerikkalainen ja toinen skottileffa. Kummassakin varmaan sama käsittämätön voima katsojaan, filmejä joita ei voi unohtaa, vaan katsoa aina vain uudestaan.

Kiitos hienosta arvostelusta, jossa luin rivien välitkin!

Sooloilija kirjoitti...

Leena, hyvä kun luit rivien välitkin ;D

Ruma voi olla kaunista.

Viettelysten vaunukin tästä tulee mieleen, mutta myös jopa jotkut Aki Kaurismäen elokuvat ja samoin yllä mainittu Lars von Trier, erityisesti Breaking the waves.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Minusta Young Adam oli aika rankka elokuva. En niinkään nimittäisi sitä kauniiksi, joskin katsomisesta on jo muutama vuosi ja muisti saattaa tehdä tepposia. Pitänee tämäkin katsoa joskus uusiksi, dvd-hyllyyn kun on joskus Anttilan alesta mukaan lähtenyt :)

McGregor ja Swinton ovat todella loistavia tässä. Ohjaaja Mackenzieltä on tulossa elokuussa uusi elokuva, Ashton Kutcherin tähdittämä L.A. Gigolo (alkuperäiseltä nimeltään Spread), joka ei millään yllä samalle tasolle Adamin kanssa.

Tuima kirjoitti...

Nuori Adam oli hyvin voimakas katsomiskokemus. Tilda Swinton teki suuren vaikutuksen, hän osasi ilmentää Ellan tunteita ja ulkoista olemusta älyttömän hyvin. Elokuvan kerrontarakenne oli myös onnistunut. Tunnelma välittyi myös niin, ettei elokuvasta jäänyt mitenkään hyvä jälkifiilis.