tiistai 15. joulukuuta 2009

Meillä on vain tämä planeettamme



Kävin nuorimmaiseni kanssa katsomassa vaikuttavan The Earth - Planeettamme maa-elokuvan. Sen sanoma on selkeä: ilmaston lämpeneminen maapallolla uhkaa kaikkia lajeja. Monia asioita elokuvasta jäi mieleen, välillä tuntui, että olisi saanut olla kynä ja lehtiö mukana, niin paljon faktatietoa sen aikana katsoja sai. Pala kurkussa, kyynel silmäkulmassa, välillä ei toivoa lainkaan, välillä suurta iloa kun esim. viikkokausia vaeltanut norsuparvi löytää vihdoin vettä. Suurta myötätuntoa kun eläin kuolee nälkään. Ihmettelyä. Miten valas voi uida tuhansia kilometrejä nälkäisenä etsien lämpimämpiä vesiä, joissa on ruokaa!

Elämä on oikeasti suurta kiertokulkua, kaikki vaikuttaa kaikkeen.Kyllähän me sen kaikki tiedämme, mutta meitä on hyvä ravistella aika ajoin kunnolla! Elokuva kertoi, että esim.valkohai on ravintoketjun ihan yläpäässä, mutta ihminen saalistaa sen tänä päivänä lähes sukupuuttoon, kymmeniä miljoonia haita vuosittain.


Jos ilmastonlämpeneminen etenee tätä vauhtia, poistuu maapalloltamme monia monia lajeja. On laskettu, että esim. jääkarhu kuolee sukupuuttoon vuonna 2030!

Elokuvan viimeiset sanat ovat: Me voimme vielä tehdä jotain!

Kotonakin on vielä pala kurkussa. Lapsestani tuli vielä enemmän eläin- ja luontorakas. Haaveena ammatti eläinten ja luonnon parissa. Hän on 10-vuotias. Toivottavasti jääkarhuja vielä on silloin kun lapseni valmistuu ammattiin..

Koska The Earth on dokumentti, jota BBC on valmistellut vuosikausia ja  kuvannut tuhansia tunteja, sitä ei voi arvostella kuin elokuvaa. Sen pääosassa ovat luonto ja eläimet, ja ne ovat aina täydellisiä! Kertojaäänenä on hurmaava brittinäyttelijä Patrick Stewart (s.1940), rauhalliseen ja tunteelliseen tyyliin puhuva näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten rooleistaan Star Trekissä ja X-men-elokuvissa. Mies tunnetaan myös puheäänestään. Täydellinen valinta kertojaääneksi!


11 kommenttia:

Merja K kirjoitti...

Elokuva on varmasti ajatuksia herättävä ja itsekunkin olisi se hyvä nähdä. Huolestuneena olen seurannut Köpiksen uutisia, ei hyvältä näytä :( Tokihan jokainen voi kantaa oman kortensa kekoon, mutta maailmanlaajuisesti tilanne on kyllä kehno, eikä valoa ole juuri nyt näkyvissä..

Sooloilija kirjoitti...

Merja, samoin olen seurannut, kylläkin liian vähän ja huolimattomasti.

Mietin myös, että onko ilmastonlämpeneminen jo nyt niin pitkällä, että sitä ei voi pysäyttää.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Olen myös seuraillut jo muutaman vuoden..Silloin kun Al Gore hätkähdytti meitä faktatiedoillaan...

Tuntuu surullisen kamalalta...
Kukaan ei haluaisi oikeasti luopua mistään...
Meidän pienet kierrätykset ja pienet teot ovat kyllä tärkeitä mutta vain pieni rikka rokassa...

Säälittää ihan hirveästi nuo viattomat eläimet...
Ihmisten pitäisi herätä sisäisesti, löytää rauha ja rakkaus sisältään, silloin voi vasta odottaa maailmaan rauhaa ja
muutosta..

Leena Lumi kirjoitti...

Luonto ja eläimet ovat aina täydellisiä! Ne ovat ja panostan yhä enemmän moninaiseen eläintensuojeluun.

Jääkarhut ovat hyvin kiinnostavia! Ja Sumuisten vuorten gorillojakin voi ryhtyä suojelemaan tai aloittaa omasta pihapiiristä ja ruokkia talvikautena oravia ja pikkulintuja.

En pysty kaikkeen, siksi keskityn eläimiin. Ilmaston lämpeneminen kiinnostaa juuri niiltä osin kuin se koskettaa eläimiä.

Soolis, sulle on tervehdys blogissani!

Annie kirjoitti...

Kuulostaa erittäin kiinnostavalta. Ja paras kertoja valittu! Minulla on kotona dokumentti nimeltä Venus-teoria. Siinä tutkijat eri puolilta maailmaa kertovat, miten lämpeneminen voi alkaa vahvistaa itse itseään ja lopulta maapallo muuttuu Venuksen kaltaiseksi tulipätsiksi. No, silloin me olemme kaikki jo kuolleet, mutta olen vihainen siitä, ettei ihminen tee mitään, vaan kuluttaa voimavaransa lyhytnäköisesti sotimiseen ja luonnonvaroista taisteluun.

Jael kirjoitti...

Hieno postaus! Tuo elokuva pitääkin nähdä...

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Minäkin tykkäsin todella kovasti tuosta dokumentista, se oli uskomattoman kaunis. Sehän on oikeastaan tiivistelmä siitä BBC:n sarjasta, joka on hienoa seurattavaa - jossain vaiheessa oli muistaakseni muuten Anttilassa tarjouksessakin ihan järkihinnalla.

Varsinkin jääkarhujen ahdinko on järkyttävää... Äärimmäisen kaunis kyllä tämä dokumentti ja tehty myös lapsille sopivaksi.

Sooloilija kirjoitti...

Hanne, hyvä kun palautit mieleen Al Goren ja hänen työnsä.. Rauhaa ja rakkautta tarvitaan, ja tekoja!

Leena, totta, kaikkeen ei yksi ihminen pysty, pitää valita se mihin kiihkeimmin keskittyy!
Kiitos ihanasta jääkarhusta blogissasi!!

Annie, aika lohduttomalta kuullostaa tuo Venus-teoria. Toivotaan, että ihan niin pitkälle ei mentäisi. Maailmassa on vielä niin paljon kaikkea kaunista, mm. sademetsät ja niiden runsaat kasvi- ja eläinlajit!

Yael, kannattaa katsoa tämä. Se mietityttää pitkän aikaa. Todella tehokas keino herätellä ihmistä!

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, kaunis on hyvä sana kuvaamaan tätä dokumenttia-elokuvaa. Ja sopii lapsillekin, muttei tietenkään ihan pienimmille. K7 on sopiva ikäraja. Sen verran asiatietoakin siinä tulee, että pienimmät eivät jaksaisi seurata..

Annie kirjoitti...

Ei ole kohta enää sademetsiäkään. On laskettu, että tätä vauhtia ne tuhoutuvat 50 vuodessa. Suomi on yksi syypää palmuöljyplantaasiensa ja paperitehtaidensa takia.

Sooloilija kirjoitti...

Annie, ajattele kuinka 50 vuotta on lyhyt aika!!!