perjantai 26. helmikuuta 2010

Nostalginen Miehuuskoe


Samanaikaisesti kun Suomi pelasi amerikkalaisia vastaan olympialaisten jääkiekossa,
näytti Teema-kanava iki-ihanan, ikimuistoisen, legendaarisen
The Graduate - Miehuuskoe-elokuvan,
jonka parasta antia on yhä Simon & Garfunkelin läpi elokuvan soiva musiikki.
Elokuva on vuodelta 1967.

Itselläni on Miehuuskokeesta ruusuisempi kuva kuin se oikeastaan elokuvana onkaan.
Se on ajalleen tyypillisesti hieman pessimistinen, vapauden teemaa tavoitteleva elokuva, joka on ajoittain hieman pitkästyttäväkin.


Parasta siinä kuitenkin on nuoren Dustin Hoffmanin elinvoimainen näyttelijätyö, sekä
upean aikuisen naisen - Anne Bancroftin rooli Mrs. Robinsonina.
Näiden kahden näyttelijän vuoksi elokuva kannattaa aina katsoa.
Miehuuskokeessa on myös erikoista huumoria, joka viehättää, ja saa hymyilemään.
Elokuvasta löytyy myös jonkin verran hauskoja, ja yllättävän rohkeitakin promokuvia, kuten alla oleva:


Yksi kohtaus elokuvasta tässä .
Ja musiikkia elokuvaklippien kera tässä.
*

8 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Minua ei jääkiekko voisi vähempää kiinnostaa - onneksi ei mieskään tuijota urheilua. Tämän leffan olen nähnyt jo vuosia sitten ja jäi kyllä lähtemättömästi mieleen.

Timo kirjoitti...

Mulla on taas vaimot ollu aina enemmän kiinnostuneet jääkiekosta kuin itse. Eka valvoi klo5 alkaen matsia kattomas ja nykyinen katsoo aamulla txttvstä tuloksia, mulla viä vähemmän kiinnostusta. :-)

Oliko muuten tähän Miehuuskokeeseen liittyvä uudempi Huhupuhetta-leffa nähtynä? Tuon perään voisi olla ihan hauskakin.

Allu kirjoitti...

Toi leffa on todella legendaarinen.

Leena Lumi kirjoitti...

Muistan tuosta leffasta vain musiikin.

Anton Asikainen kirjoitti...

Miehuuskoe on aivan upea elokuva. En ole kyllä pitkään aikaan taas nähnyt. Näyttelijöissä on hauskaa se, että kuvausten aikana koulupoika Hoffman oli 29-vuotias ja aikuinen nainen Bancroft 35-v.! Mike Nicholsista puheen ollen, haluan lämpimästi suositella hänen tv-elokuvaansa Wit - Henki, pääosassa Emma Thompson, jos haluaa nähdä jotain älykästä ja koskettavaa.

Sooloilija kirjoitti...

Helena, Timo, Allu, Leena, Anton:
kiitos kommenteistanne.

Minäkin muuten googlettelin, että pääparilla oli vain 6 vuotta ikäeroa. Dustin vaikutti niin nuorelta mieheltä, kun taas Anne Bancroft vaikutti (jo pukeutumistyyliltään) vanhemmalta kuin olikaan..

Olen muistaakseni katsonut myös tuon Huhupuhetta-elokuvan, josta Timo mainitsee, mutta en muista siitä paljoakaan..Jotkut elokuvat eivät vain jää mieleen, tai sitten ne sekoittaa johonkin toiseen tarinaltaan.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Miehuuskoe on kyllä hieno elokuva. En tiennytkään, että Hoffmannilla ja Bancroftilla oli noin vähän ikäeroa! Ero kun tosiaan vaikuttaa elokuvassa paljon enemmältä, Hoffman kun on tehty sellaiseksi poikaseksi :)

Sooloilija kirjoitti...

Päivi (Hangman's Joke), en tiennyt minäkään ennenkuin googlettelin ja Anton Asikainen tuossa yllä kertoi..