maanantai 8. helmikuuta 2010

Vahvaa draamaa tulossa maaliskuussa

Tänä vuonna meitä hemmotellaan, kunhan vain jaksetaan odottaa.
Jake Gyllenhaalilta on tulossa ainakin kaksi vahvaa ja hyvin erilaista elokuvaa tänä keväänä.
Maaliskuussa tulee draama Brothers, jossa on vahvoja tunteita kahden veljeksen ja yhden veljen vaimon, leskeksi luullun välillä. Muissa rooleissa ovat Tobey Maguire ja Natalie Portman.


Brothers-elokuvan traileri tässä.  Pitempi traileri tässä.
Vaikuttaa elokuvalta, joka on oikein mieleeni. Ohjaaja on irlantilainen Jim Sheridan, jolta on ennenkin totuttu näkemään vaikuttavia elokuvia, mm. Daniel Day-Lewisin tähdittämä The Boxer.
Muista Jaken tämän vuoden elokuvista tietoja myöhemmissä postauksissa.

7 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Siis Brothers tulossa elokuvateattereihin? Me mennäänkin sitten oikeesti leffaan. Tuo traileri kertoi sen mulle. Kiitos vinkistä!

Helinä Laajalahti kirjoitti...

19.3. näyttäisi olevan tämänhetkinen merkintä ensi-illaksi. Mielenkiintoisen oloinen elokuva, jonka haluaisin nähdä! Juuri ennätin ensin iloita, että sen pressinäytös sattuu omalle "pressipäivälleni", mutta mehän ollaankin silloin reissussa huitsin Nevadassa... Jospa jossain vaiheessa kuitenkin näen tämän :)

Sooloilija kirjoitti...

Leena, kyllä, tulossa elokuvateatteriin ja minä olen lippuluukulla ensimmäisenä, tai ainakin toisena ;D

Päivi, huomasin Finnkinon sivuilta, että 19.3. on se päivä, jolloin tätä voi mennä katsomaan!
Kyllä sinäkin tämän sitten jossain vaiheessa näet. Ehkä jo siellä reissussa?

Jael kirjoitti...

Mulla onkin tuo Brothers koneella,pitänee katsoa se...

Sooloilija kirjoitti...

Yael, pitäisiköhän minunkin etsiä se jostain.. Toisaalta, juuri tämän haluan nähdä elokuvateatterissa. Eli odottelen vielä reilun kuukauden.

Anna kirjoitti...

Tätä kyllä odotan! Natalie Portmanin leffat on aina pakko nähdä eikä Gyllenhaal asiaa mitenkään huonommaksi muuta... :) Saa nähdä jaksaako teatteriin asti odottaa vai onko pakko jostain muualta etsiä käsiinsä sitä ennen!

Tiinanen kirjoitti...

Moikka! Tosi kiva blogi sulla! Näin tästä leffasta jonkun pätkän, kun Tobey Maguire oli promoamassa Conan O'Brienissa. Vaikutti vaikuttavalta draamalta.