sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Shutter Island - Suljettu saari on Leonardon näyttelijäjuhlaa


Vierailin juuri elokuvateatterin pimeässä,
vielä pimeämmällä Shutter Islandilla -
Suljetulla saarella.
Leonardo DiCaprio
ehkäpä elämänsä roolissa !
Tässä on elokuva, josta ei kannata etukäteen lukea montaakaan riviä. On hyvä joskus yllättyä täysin, ja jäädä  miettimään, että mitä ohjaaja Martin Scorsese
onkaan halunnut tällä uusimmalla, vahvalla elokuvallaan meille kertoa. Vastaus on: Paljon on Scorsesella kerrottavanaan, ja huippunäyttelijät Leonardo DiCaprio, Mark Ruffalo, Michelle Williams, Emily Mortimer, Patricia Clarkson, Ben Kingsley ja Max Von Sydow ovat kilvan lähteneet hankkeeseen mukaan.

 *
Scorsese kutoo sellaisen vyyhdin, että se ei ihan heti aukeakaan. Kovasti pitää miettiä vielä kotioloissakin, että mitä elokuvassa oikein tapahtui. Ilmassa leijuu vielä kotonakin kysymyksiä, kuten:
* Mikä on totta?
* Kuka murhasi kenet?
* Kuka on terve ja kuka sairas?
* Missä kulkee mielenterveyden raja?
* Missä kulkee totuuden ja valheen raja?
* Entä väkivallan uhka ja sen toteutus?
 *
*
Suljettu saari - kylmiä väreitä, synkkää musiikkia, korkeanpaikan kammoiselle huimia kuvakulmia, ja kaiken keskiössä koskettavasti näyttelevä Leonardo DiCaprio. Hänelle viisi tähteä ***** , elokuvalle neljä tähteä. (Yleensä en ole harrastanut elokuvien pisteyttämistä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen). Ohjaaja Scorsese ei ole koskaan kuulunut lempiohjaajiini. Hänen elokuvansa ovat makuuni hieman liian kovia, käsittelevät usein väkivaltaa. Tämä Suljettu saari muistuttaa joiltain osin hyvin paljon Hitchcokin elokuvia. Hänenkään elokuvat eivät ole koskaan olleet omia henkilökohtaisia suosikkejani. Arvostan silti molempia ohjaajia. 
*
*  
Jäin miettimään, että onko ohjaaja Scorsese niin ovela, että hänen tarkoituksensa olikin saada minun pääni pyörälle ja sekaisin.. Huima tarina! 
Traileri tässä. 

16 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuo onkin elokuva,jonka haluaisin nähdä...

Sooloilija kirjoitti...

Jael, kyllä tämä hyvin kiehtova oli. Tästä on vähän vaikea kirjoittaa kun katsomiskokemuksesta on vasta pari tuntia aikaa..

Tiinanen kirjoitti...

Mä en ole tätä nähnyt, koska luulen, että se saattaa olla mulle liian synkkä ja masentava. Koska siltä se vaikuttaa.

Scorsesen leffa Mafiaveljet on tosi hyvä! :)

Helena kirjoitti...

Kuulostaa kiinnostavalta, mutta liian ahdistavalta. Näkisin vain painajaisia. Sitä paitsi arvaan jo juonen: mielisairaala on metafora ja sitä rataa... Mutta varmasti hienosti tehty.

Sooloilija kirjoitti...

Tiinanen, kyllä tämän voi katsoa masentumatta. Tarina on oikeastaan niin hurja, että se saa ajattelemaan, että tuskin tällaista nyt vois tapahtuakaan.
Minua koskettavat aina enemmän tarinat, jotka ovat tosia ja voivat oikeastikin tapahtua..

Helena, mielisairaala 50-luvulla, siinäpä makoisa aihe monellekin elokuvantekijälle. Yhteyksiä aiemmin katsomaani Frances-elokuvaan..
En nähnyt painajaisia viime yönä.
;D

hanne virtauksesta kirjoitti...

Minua kiinnostaa mutta uskallankohan katsoa?
Onko loppu vapauttava?

Anonyymi kirjoitti...

Luinkin vkonloppuna FB:sta että olit vihdoin uskaltautunut katsomaan tämän, hienoa!!! Arvasin että pidät eikä pelota liikaa...Leffa oli minulla 5 tähden arvoinen, olin niin lumoutunut tästä leffasta ettei paremmasta väliä ;OP

Sooloilija kirjoitti...

Hanne, en voi kertoa mitään, muuten katoaa kaikki, menee pohja elokuvalta. Huomasit varmaan, etten kirjoittanut juonestakaan mitään.

Mikaela, juu, kyllähän tämä pitää joskus katsoa toisenkin kerran. Musiikki oli erityisen hyvää tässä elokuvassa, hyvin dramaattista.

Roxie kirjoitti...

Minä jätän tämän suosiolla DVD:lle, odotin tätä kovasti leffaan mutta kun näin trailerin aloin lyödä takapakkia...eli voin siis katsoa tämän päivänvalossa omalta sohvalta :D.

Oletko muuten nähnyt Viattomuuden ajan? Scorsese on joskus sanonut, että se on hänen väkivaltaisin elokuvansa. Edith Whartonin romaani kuvaa mielestäni ihan loistavasti 1800-luvun New Yorkin seuraapiirien ahdistavaa ilmapiiriä, eikä elokuva kokonaisuutena tuota tunnelmaa tavoita, mutta on kuitenkin vähän erilaista Scorsesea...

Sari kirjoitti...

Minäkin yllätyin, miten paljon pidin tästä leffasta, eikä elokuva lopulta ollutkaan niin PELOTTAVA kuin olin pienessä päässäni etukäteen kuvitellut!

Uskomatonta työskentelyä niin Leonardolta kuin Scorseseltakin. Wauwi wau! Olen lähes sanaton! Mä olen tässä jo tuumaillut, että onko neljä pistettä leffalle sittenkin liian vähän, vaikka samalla tapaa itsekin ajattelin vielä aamuteetä hörppiessäni.

Mutta kun yksikään "psykologinen thrilleri" ei ole aiemmin jäänyt mieleeni samalla tavalla kuin tämä. Olisiko sittenkin jo miltei viiden tähden arvoinen kokemus? Hmm....

Sulattelen vielä eilistä leffakokemusta ja kirjoittelen leffasta itsekin jotain, ihan piakkoin (lomalla kun ollaan pikkuneidin kanssa, niin tää koneella oleminen ei ole niin aktiivista tällä viikolla).

Sivustakatsoja kirjoitti...

Joo, kuten Mikaela, niin myös minulta irtosi elokuvalle täydet viisi tähteä. Oli vaan sen verran ahdistava, mutta kiinnostava "maailma" saatu aikaan, etten voinut muuta kuin antaa ne viisi tähteä.

Kun sanon tämän olevan ehkä Scorsesen paras leffa, niin se ei vielä kerro oikein mitään, kun Scorcesen kohdalla minulla on pieni aukko leffasivistyksessä ja olenkin nähnyt herran elokuvia (tämä mukaan lukien) kaiken kaikkiaan kolme ja Taksikuskin näkemisestä on varmaan se kymmenen vuotta aikaa, joten siitä en juuri mitään muista. Joka tapauksessa ehdottomasti Suljettu saari kannattaa mennä katsomaan. :)

Sooloilija kirjoitti...

Roxie, kyllä tämä oli oikein tehokas suurelta valkokankaalta katsottuna, ei liian pelottava..

Viattomuuden ajan olen nähnyt joskus, vuosia sitten. Sen voisikin katsoa taas joku kerta uudestaan.

Sari, sanattomaksihan tämän juoni vetää. Kovastihan sitä onkin pitänyt kelata mielessään. Tulenpa lukemaan sitten heti juttusi.

Sivustakatsoja, minäkään en ole monia Scorsesen elokuvia nähnyt, mutta ne tärkeimmät kuitenkin.
Suljettu saari on näkemisen arvoinen ihan jo Leonardin roolin vuoksi. Taitaa olla palkintoehdokkuusrooli!

Ofelia kirjoitti...

Taitaa muuten tämän elokuvan kohdalla olla niin, että traileri on pelottavampi kuin itse elokuva. Leffa jää mieleen häiritsemään mutta sitä ei kyllä tarvitse pelätä, että se pelottaisi liikaa.

Elegia kirjoitti...

Juuri eilen hypistelin tätä kirjaa kädessäni kirjakaupassa. En ostanut. Pitäisiköhän kuitenkin mennä ostamaan... Voisiko tätä kuvitella kirjana?

Elokuvia minulla on vähän hankala katsoa, kun ei ole videoita. Tosin imutellaan joskus netistä leffoja (voisikin vinkata miehelle tästä). :D

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Eihän tämä ollut varsinaisesti pelottava :) Mutta sellaista aivan loistavaa psykologista vääntöä täynnä. Ihana elokuva siinä mielessä, että se niin jätti asioita mieleen pyörimään - ja minusta on aina ihana kun elokuvan tarina yllättää, niin teki tämä. Ja DiCaprion rooli oli aivan mieletön, kuten niin usein nykyisin.

Sooloilija kirjoitti...

Ofelia, trailerit ovat yleensä aina tehokkaampia, elokuva kokonaisuutena on usein sitten astetta kevyempi, tai rauhallisempi tmv.

Elegia, kirja voisi olla kiehtova, vaikea sanoa. Apua, nyt en tiedä kirjailijaa, enkä ole tätä kirjana vielä missään nähnyt..

Päivi[Hangman's Joke], psykologinen vääntö on oikein hyvä kuvaus tästä elokuvasta.
Leonardo oli tosiaan ihan mieletön! Kisaakohan ensi vuonna Osvareissa tästä roolista, vai miten se menee.. Eikö tämä leffa ole tämän vuoden puolella ilmestynyt Usa:ssakin..