lauantai 3. huhtikuuta 2010

Aavikon kukka - Tyttö, joka pakeni kauheuksia

Aavikon kukka - Desert Flower
*
Tositarina.
Tuhkimotarina, mutta tuhkimokaan ei joutunut näin kovia kokemaan.
Waris syntyy somalialaiseen paimentolaisperheeseen vuonna 1965. Perheessä on lapsia liuta ja kaikki perheen tyttölapset on ympärileikattu, myös Waris 3-vuotiaana. 
Paljon myöhemmin kun Waris kertoo new yorkilaisessa hotellissa elämäntarinaansa naistenlehden toimittajalle, paljastuu ettei lapsuus ollutkaan niin iloinen ja ympärileikkaus on tehnyt pahaa jälkeä sekä henkisesti että fyysisesti pienelle tytölle.  Waris Diriestä kasvaa ihminen, joka ei haluaisi olla nainen, koska 'naisen elämä on niin täynnä kärsimystä'. 

*
Ihan uskomattomalta tuntuu, että Waris-tyttö pakenee kotoaan 13-vuotiaana. Hän kulkee läpi aavikon ja vuoriston, hänet yritetään raiskata, mutta hän pääsee pääkaupungin lähetystöön, josta sukulaisten voimin edelleen Lontooseen, piiaksi somalialaiseen rikkaaseen perheeseen. Jos Waris ei olisi paennut, hänet olisi naitettu kuusikymppiselle miehelle neljänneksi vaimoksi, muutamasta kamelista. Ja vain 13-vuotiaana. Eikä perheen äiti voinut tehdä mitään. Se herättää valtavia vihan tunteita! Että lasten äidit eivät voi tehdä mitään!
*
Juonesta ei sen enempää. Waris Dirien elämäntarina löytyy myös kirjana. Kirjan pohjalta elokuvan on ohjannut Sherry Hormann. Waris Dirie itse on toiminut elokuvan tuotannossa, joten hän on vaikuttanut paljon siihen millainen elokuva on. Se on välillä positiivinen tuhkimotarina, jossa ystävällä ja sattumalla on tärkeä merkitys. Ystävänä elokuvassa häslää erikoinen Sally Hawkins, jonka roolin komediallista otetta en ihan koko aikaa ymmärtänyt.Waris löydetään mallimaailmaan ja hänestä tulee huippumalli, koska hän on luonnonkaunis, pitkä ja hoikka.

Elokuva sisältää järkyttäviä pilkahduksia ja välähdyksiä Warisin lapsuudesta Somaliassa ja yksinäistä pakomatkaa halki kuivan aavikon. Näitä kohtauksia on vaikea katsoa, tunnelma niissä on painostava, ja koska kyse on lapsesta, sydäntä riipaisee.
*
Aavikon kukan aikuista Warisia näyttelee
etiopialainen Liya Kebede (kuvassa omana itsenään).
Myös Warisin lapsiroolin näyttelijä tekee riipaisevan roolityön.
*
Aavikon kukka on paikoin niin järkyttävä, että siitä on vaikea puhua ja kirjoittaa. Waris Dirie on halunnut yhdessä ohjaajan kanssa ottaa suorasti kantaa vaikeaan aiheeseen, jota on niin pitkään pidetty piilossa. 
 Waris Dirie jätti mallimaailman 90-luvun lopulla ja on siitä lähtien kulkenut YK:n hyväntahdonlähettiläänä ympäri maailmaa.
Hän on ihmisoikeustaistelija, ja hänen asiansa on tärkeä. Kunpa häntä kuunneltaisiin. Ja vaikka häntä on kuunneltu, kertoo elokuva lopussa, että brutaali ympärileikkaustapa jatkuu yhä, vaikka se on monissa maissa jo kielletty.
*
Waris Dirie tänään:

Tietoa Waris Dirie-säätiöstä tässä.

11 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Olen lukenut Wariksesta, aikamoinen elämäntarina. Tuo elokuvankin haluaisin nähdä...

Päivi kirjoitti...

Elokuvan aihe on todella tärkeä. Ensimmäisen kerran sain edes tietää naisten (tai oikeastaan tyttöjen) ympärileikkauksesta vuonna 1989. Sain silloin sisareltani synttärilahjaksi Nawal El Saadawin kirjan Nainen nollapisteessä. Kirja on alunperin julkaistu vuonna 1975 ja silloin se kiellettiin useissa maissa. Niin arka aihe tyttöjen silpominen ja naisten oikeudet olivat silloin. Taitavat olla sitä vieläkin, valitettavasti.

Elegia kirjoitti...

Olen lukenut tuon kirjan joskus useita vuosia sitten, tykkäsin. Sehän on aika "vanha" - ihme, ettei siitä ole tehty elokuvaa jo aiemmin. vaan toisaalta kenties aika ei ollut oikea ja aihe liian tabu vielä silloin.

Olisi kiintoisaa nähdä tuo elokuvanakin.

Elisa kirjoitti...

Kiitos tästä, kiinnostuin leffasta paljon, ja tuo kirjakin itseasiassa kiinnostaisi! Aika huikea elämä tuolla naisella!

hanne kirjoitti...

Kiinnostaa minua myös suuresti sekä elokuva että kirja..
Se ei taida vielä olla dvd.llä...

Helena kirjoitti...

Lasten kohtalo kehitysmaissa, etenkin tyttöjen, on niin järkyttävä, että sitä on vaikea edes käsittää. Miten ihmisiä, viattomia ja puolustuskyvyttömiä lapsia, vielä omia lapsia, voidaan kohdella kuin eläimiä, karjaa? Puhumattakaan eläinten karmeasta kohtelusta... "Eksoottisissa" maissa matkustaessani minua aina ahdistaa, kun tiedän pinnan alla kytevän kurjuuden ja kärsimyksen. Turisteillehan kurjuus esitetään aina eksoottisena näytelmänä.

Sooloilija (Soolis) kirjoitti...

Jael, Päivi, Elegia, Elisa, Hanne, Helena:
tämä on niin koskettava, että jää mieliin pyörimään pitkiksi ajoiksi. Tämän elokuvan jälkeen ei haluta katsoa mitään vastaavaa enää vähään aikaan. Oikeastaan ei tee mieli katsoa mitään elokuvaa vähään aikaan.

Helenalle vielä, että sehän tässä just on, että mikä on eettisesti oikein kun matkustaa kaukomaihin ja esim. Afrikkaan.. Ei sillä, että olisin matkustamassa, mutta muut ihmiset matkustavat. Miten pystyvät käsittelemään siellä näkemäänsä köyhyyttä, kurjuutta, lasten ja eläinten huonoa kohtelua ym.. Mutta rajan vetäminen on hyvin vaikeaa.

Elegia kirjoitti...

Sanoisin, että opiskelemalla toisia kulttuureja joitakin "epäkohtia" voi jopa jollakin tasolla ymmärtää, mikä ei tietenkään ole sama asia kuin hyväksyä ne.

Eräs suuri ongelma mm. kehitymaa-avun antamisessa on se, ettei osata antaa apua oikein. Kärjistäen esimerkkinä voisi sanoa: Älä kaiva kaivoa Afrikkaan, vaan opeta, miten sen kaivetaan.

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Samoin minulla oli kyseisen elokuvan katsomisen jälkeen järkyttynyt, mutta tietyllä tavalla hyvä olo. Tuntui että oli nähnyt tärkeää asiaa sivuavan elokuvan, vähän samaan tyyliin kuin Naisen kivitys viime syksynä, joskin Aavikon kukka ei (onneksi) ole aivan yhtä karmiva, vaikka karmivaa tuo tyttöjen kohtelu onkin.

En vaan voi käsittää tuota ympärileikkausta, en pikkutyttöjen naittamista, enkä sitä etteivät äidit voi tehdä mitään. Niitä ajatellessa tulee tippa linssiin.

Helena kirjoitti...

Soolis: Itse olen kulttuurimatkailija ja matkustan laajentaakseni maailmankuvaani ja oppiakseni ja kokeakseni asioita. Kurjuuden ja kärsimyksen kohtaaminen on aina vaikeaa, mutta helpottaa kummasti, jos myös yrittää tehdä jotain asioiden eteen. Ei sekään ole eettisesti oikein, että ei halua nähdä kurjuutta - poissa silmistä, poissa mielestä. Monissa maissa turismi on myös tärkeä elinkeino. Mutta turistien pitäisi miettiä, miten käyttäytyä ja miten toimia maassa, jossa paikallisväestö kärsii. Ja uskoako kaikkea sitä siloteltua totuutta, jota turisteille tarjotaan, kuten kiinalaisten ulkomaalaisille esittelemiä lastenkoteja...

Toki matkustelulla on monia haittapuoliakin, eniten ehkä ympäristön kannalta. Pyrin kuitenkin kompensoimaan 1-2 vuosittaista lentomatkaani elämällä muutoin ympäristöä säästäen.

Esim. Espanjaan (härkätaistelut) ja Turkkiin (kidutus) matkustaminen on aina ollut minulle jotenkin vastenmielistä, mutta toisaalta haluan kohdata myös kurjuuden ja pahuuden, jotta minulla olisi paremmat eväät toimia hyvien asioiden puolesta. Valitettavasti moni perusturisti ei tällaista kuitenkaan ajattele ja se tuntuu minustakin pahalta.

Sooloilija (Soolis) kirjoitti...

Kiitoksia ihmiset, täälläkin runsasta keskustelua, mutta en puutu nyt yksittäin juttuihinne. Tämähän vähän rönsyili tämä aihekin..

Jos joku päivä kerron teille, että esim. matkustan ystävieni luo Espanjaan, niin pliis! ettehän kuitenkaan pilaa iloani siitä, että pääsen matkustamaan ystävien luo, jotka eivät harrasta härkätaisteluissa käyntiä. ja ovat eläinrakkaita ihmisiä.. Yleistystä se on tuo härkätaistelukin..
Turkissa minulla ei ole ystäviä, sinne en mielelläni matkusta lomalle, mutta jos yhtäkkiä joku ystäväni muuttaa sinne, ja kutsuu minut kylään, niin kyllä minä menen sinnekin..
Eettisiä voimme olla hyvin monella tavalla.