lauantai 19. kesäkuuta 2010

Bloggari lomailee ansaitusti

Nyt alkoi tämän tytön loma! 
Kolme viikkoa olen nyt pois työpaikalta, sen jälkeen loppukesän taas töissä. Joten jokaisen päivän otan nyt vastaan lomafiiliksin.
Ihan ensin lähden pienelle reissulle kotimaassa, olen muutaman päivän pois myös täältä blogista, mutta raportoin jotain kivaa sitten kun tulen kotiin.
Kohtalaisen uudet kengätkin taitavat lähteä mukaan, koska niillä on unelma kävellä. Ihan jokaiselle vaellukselle ne eivät sovi, mutta lähdenkin kaupunkimaisemiin.
*
Ja tänään nautitaan ruotsalaista prinsessakakkua Victorian ja Danielin kunniaksi. Toivottavasti kaupan pakastealtaasta vielä kakkuja löytyy. Hääsuklaa on käsittääkseni useista paikoista jo loppuunmyyty. Voi meitä hupsuja. Mutta ihmisten hääonni herkistää aina. Joten kotikatsomo viritellään iltapäiväksi valmiiksi.

Onnea hääparille!
*


13 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Mukavaa ja rentouttavaa lomaa! Toivotaan kelien suosivan.

Virpi P. kirjoitti...

Ihanaa, että pääset lomalle ihan parhaaseen aikaan! Kesä on juuri parhaimmillaan juhannuksen jälkeen.

Kauniit kengät, ja vielä hyvät jalassa, olet siis tilannut ne? Osuiko kokonumero kohdalleen? Olisi kiva tilata jotain tuolta, näyttävät kivoilta.

Sooloilija kirjoitti...

Lepis, yritän viettää rentoa lomaa, ilman aikatauluja. Kiitos.

Katriina, minustakin on kiva aloittaa loma just nyt.
Kengät on Stokkalta, siellä ainakin myydään tätä merkkiä. Tai myytiin ainakin tätä kenkämallia keväällä, ostan niin harvoin kenkiä, etten käy kovin usein tsekkailemassa..
Tilaaminenkin vois onnistua, mutta entäs kun koko ei osuiskaan kohdilleen, kauhea homma palautella..

Puisto kirjoitti...

Voi että sentäs, hyvää ja rentouttavaa lomaa! Nauti ja lepää ja tee ihan mitä vaan mielesi tekee, loma on sitä varten :)

Katson kans häitä ainakin jonkun aikaa, ja ihan varmasti silmälasit menee huuruun ja mies taas ihmettelee, kui sää ny tollai itket :)

Leena Lumi kirjoitti...

Kauniit kengät. Ja toki katuja piiskaavat korot, eivät lenkkarit;-)

Rentouttavaa lomaa, Soolis!

Kotikatsomo on valmmiina!

Hannele på Hisingen kirjoitti...

joo, rentouttavaa lomaa.

Helena kirjoitti...

Hyvää lomaa! Hieno kuva (siis kengistä).

hanne virtauksesta kirjoitti...

Ihanaa lomaa sinulle..
kauniit sisiset kengät!!

Sooloilija kirjoitti...

Kiitokset kaikki kommenteistanne, palailen pian!

ps. kengät ovat hennon violetit.

Taru kirjoitti...

Omnia vincit amor. Niin se on.

Ihanaa rentouttavaa lomaa sinulle Soolis! Nauti, lataa akkuja ja syö mansikoita niin että napa napsuu =) Mulla vielä 8 työpäivää ....

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Rentouttavaa lomaa! Itse sitä joutuu vielä muutaman viikon odottamaan...

Allu kirjoitti...

Hyvää lomaa!

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, Päivi ja Allu: kiitos lomatoivotuksista. Mansikoita on jo aika paljon syöty!