perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kuulumisia

Jake Gyllenhaal Donnie Darko-elokuvassa, vuodelta 2001
*
Olen pitänyt pientä blogipaussia. Töissä käyminen loman jälkeen on verottanut voimiani, ja olen illat torkuskellut sohvalla, ja potenut selkää.

Tulevana viikonloppuna täyttyy kaupunkimme tapahtumista, ja lähes jokaiselle olisi tarjolla jotain. Huomaan, etten kuitenkaan taida osallistua yhteenkään tapahtumaan. Ravikansa kokoontuu Kuninkuusraveihin, sateenkaarikansa North Prideen, siirtolapuutarha viettää avoimia ovia jne. No, pridekulkueen käyn kaupungilla katsomassa, ja toivon, että kaupunkimme saisi olla ylpeä siitä, että kaikki sujuisi rauhaisasti, sujuvasti ja ilman konflikteja.

Viikonloppuna osallistun myös rippijuhliin ja harmittelen jo nyt, että sunnuntaiksi on luvattu sadetta. Juhlia ei voi siis siirtää sisätiloista puutarhaan. Olen ostanut mustat pellavahousut ja tomaatinpunaisen lyhythihaisen paitapuseron. Siinä minun värini, kesälläkin mustaa, mutta kevyttä materiaalia. Punainen oli yllätys itselleni. Hain pinkkiä sävyä, mutta punainen tuntuikin omalta jutulta.

Jos minusta ei ihmeemmin kuulu ensi viikonloppunakaan, järjestelen ja kestitsen nuorimmaiseni syntymäpäiviä. Tälle kesälle, elokuulle osuu vielä toisetkin rippijuhlat, johon olemme saaneet kutsun. Voitte vain arvailla kuinka meidän kolmihenkisestä perheestämme on vuorotellen kaupoista haettu hametta, mekkoa, sukkahousua, kenkiä, koruja, hiuslakkaa, hiusväriä, huulikiiltoa jne. 
Juhliin valmistautumiseen kertakaikkiaan kuuluu hieman stressata näiden asioiden kanssa.
*
 Lauantaina voisin katsoa uudestaan, muutaman vuoden paussin jälkeen, Donnie Darko-elokuvan. Sen, josta Jake Gyllenhaalin ura lähti nousukiitoon. Hän on vuoden 2001 elokuvassa hyvin nuoren pojan oloinen, elokuvan teon aikaan hän olikin vasta kahdenkymmenen..

Donnie Darkon traileri tässä.
Elokuva tulee lauantaina FST5:ltä klo 21.30.

7 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Tarkoitat varmaan, että pellavainen, musta, vilpoisa minihame ja punainen pusero;-)

Sade harmittaa puutarhan omistajaa, kun on juhlat, mutta mieluusti saisi edes öisin sataa.

Meillä ei nyt telkkaria, vaan vähän lukemista ja sitten tuutulullaa. Ystäviä koko viikon kylässä ja huomenna saapuu Dina...

Yaelian kirjoitti...

Paljon tapahtumia teillä tulossa....punainen ja musta onkin näkyvä yhdistelmä,ja sopii varmasti sinulle.Harmi ,että juhlat ovat sadepäivinä,on tainnut se kuuma kesä jo loppua.
Toivottavasti selkäsi jo voi paremmin;minäkin olen potenut selkääni tällä viikolla,mutta nyt alkaa helpottaa. Mukavaa viikonloppua Sooloilija!

Sooloilija kirjoitti...

Leena, juujuu ;D Pellavahousut ovat suosikkivaatteeni!

En ole paljoa minäkään tv:tä jaksanut katsoa näin kesäkuumalla, mutta iltamyöhällä se on ihan kivaa.. Silloin kun ei ole aamulla aikaista nousua.

Jael, minustakin punainen ja musta on hyvä yhdistelmä, ainakin minulla kun on tummat värit.. En ole mikään asiantuntija, mutta oman tuntuman mukaan..

Selkä eli iskiasvaiva alkaa pikkuhiljaa, tosi hitaasti kylläkin, parantua. Tässä koneen ääressä ei voi kyllä kovin kauaa 'kykkiä'.

Allu kirjoitti...

Toivottavasti North Pride menee paremmin kuin Helsingin vastaava. Hauskaa viikonloppua!

arleena kirjoitti...

Kesällä on mukava juhlia, varsinkin jos on hieno sää.
Mukavaa viikonloppua.

Sooloilija kirjoitti...

Allu, toivotaan että kaikki sujuu mallikkaasti.. Lauantai eli kulkuepäivä on valjennut aurinkoisena, ei siis sadetta luvassa.

Arleena, kesäjuhlat ovat ihania, kepeitä ja iloisia. Vaikka sataisikin, vaikka latistaahan se hieman aluksi tunnelmia, varsinkin juhlien järjestäjien taholta.

Mikaela kirjoitti...

Donnie on suosikkielokuvani, minulla on se omana, olen katsonut sen miljoona kertaa ja se on käsittämättömän monimutkainen ja vaikea ymmärtää. Siksi juuri niin hieno ;O)