sunnuntai 29. elokuuta 2010

The Jane Austen Book Club - elokuva kirjoista ja ihmissuhteista

Sunnuntai-aamupäivän elokuvana katsoin (toistamiseen) ostamani elokuvan
The Jane Austen Book Club (2007).
Se on hurmaava elokuva kirjoista, koirista, ystävyydestä, avioeroista ja yksinäisyydestä.
Elokuva on optimistinen ihmissuhdekeitos, jonka äärellä
viihtyy, viihtyy.
 *
Uskottavat näyttelijät tekevät pienestä, suuresta elokuvasta todella nautittavan.
Kuvan nuoren miehen (Kevin Zegers) ja aikuisen opettajanaisen (Emily Blunt)
eroottista värinää.
*
Kaiken keskipisteenä ovat Jane Austenin romaanit, joita kuukausittain kokoontuva 'kirjakerho' käy läpi. Kirjakokoontumisten yhteydessä käydään läpi kaikkien elämää, ja jokaisesta Austenin tarinasta löytyy yhtäläisyys kerhon jäsenien elämään 2000-luvulla.
*
Elokuvassa jokainen henkilö etsii rakkautta tai on pettynyt rakkauteen.
Rakkauden tunteet välittyvät katsojalle aidosti. Romanssit eivät syty nopeasti, vaan hitaasti kypsytellen.
Kuvan koirankasvattajanainen (Maria Bello) ja kerhon ainoa mies (Hugh Dancy) aloittelevat varovasti suhdetta.. 
*
Tämä The Jane Austen Book Club on todella hurmaava elokuva, joka jättää positiivisen mielen. Käsikirjoitus on melkein turhankin optimistinen, mutta joskushan oikeassakin elämässä on onnellisia loppuja.

Traileri tässä.

10 kommenttia:

Puisto kirjoitti...

Tämä onkin ihan uusi mulle, kiitos vinkistä :)

Jäin eilen tuijottamaan tv:stä Closeria. Olen nähnyt sen ennenkin ja se on kummallinen elokuva. Täytyykin siitä joskus ajan kanssa kirjoittaa. Niinkuin niistä muistakin kesäleffoista.

Jael kirjoitti...

Itse asiassa mulla taitaakin olla tämä leffa jossain,pitää etsiä.

Leena Lumi kirjoitti...

Tämä tuntuu ihan mun jutulta...siis sieltä mun viihtymistä etsivältä puolelta. Ei Frances, mutta muuta. Kutsun tällaisia juttuja viihteen aateliksi. Myös Brothers & Sisters on mulle viihteen aatelia. Sinulla oli takuulla mukavia hetkiä, meille taas tapahtui ylläreitä ja söimme vasta juuri eka kerran, mutta säilytin itseni ihan coolina;-)

Virpi P. kirjoitti...

Tämän seurassa varmasti viihtyisi muutamana pimeänä syysiltana:)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Kiva, että pidit tästä. Minä ostin elokuvan alennusmyynnistä jokunen aika sitten, mutta en ole vielä katsonut. Syyskuusta alkaen mulla on jokainen perjantai lomaa ja ajattelin joskus hemmotella itseäni hyvällä suklaalla ja tällä elokuvalla. Varmasti sopivaa katsottavaa sateiseen iltapäivään :)

Sooloilija kirjoitti...

Ppi, oleppa hyvä vinkistä.
Closerin olen katsonut niin monesti, etten enää viitsi vähään aikaan.
Se on todellakin kummallinen, mutta kiehtova elokuva.

Jael, kannattaa etsiä ja katsastaa pois. Jättää miellyttävän olon.

Leena, viihteen aatelia, juu. Hyvät näytteljät ja kunnolla tehty työ. Näitä elokuvia amerikkalaiset tekevät hyvin.

Katriina, suosittelen hankkimaan ja katsomaan parin vuoden välein, juuri pimeinä syysiltoina.

Lumiomena, alennusmyynnistä minäkin, mutta olin nähnyt elokuvan jo pari vuotta sitten. Nyt halusin uusinnan ja elokuvan omaan hyllyyni.
Suklaata ja punaviiniä, ehdottomasti.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Tämä leffa tuli jokin aika sitten vastaan jossain, mutta en tiedä mikä lie ollut, kun en tarttunut kiinni. Joskus sitä vasta osaa innostua kun joku toinen on elokuvaa kehunut :) pitääpä siis laittaa korvan taakse!

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, jospa joku kerta tartut tähän leffaan. Silloin on juuri oikea aika.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Sain tän dvd:n siskoltani. Katsoin sen muutama viikko sitten . tykkäsin. voisinkin katsoa uudelleen..
Kiitos vinkistä =)

Birgitta kirjoitti...

Ihanaa kun sinulta saa hyviä elokuvavinkkejä. Olen pidempään jauhanut omia lempileffojani, mutta nyt on jo uusia odottamassa hiljaisia syyskuun iltoja.

Optimistiset ihmissuhdekeitokset tekee tosi hyvää =)