lauantai 25. syyskuuta 2010

The Kids Are All Right - perhe on paras

Tämä ohjaaja Lisa Cholodenkon ohjaama 
The Kids Are All Right
on perhe-elokuvaa parhaimmillaan. Se on kuin jokaisen perhe:
siellä on persoonia, siellä itketään ja nauretaan, jokainen elää läpi omat kriisinsä,
mutta perhe pitää yhtä, sillä 'kaikki ovat samaa porukkaa'.
Tämän elokuvan perheessä on kaksi äitiä, kaksi lasta ja lasten isä, joka on aluksi pelkkä 'luovuttajaisä', mutta joka soluttautuu perheenjäseneksi lasten pyynnöstä.
*
Annette Bening & Julianne Moore tekevät aidonoloiset ja koskettavat roolit äiteinä ja lesboparina.
Naiset ovat sekä rooleina että ulkonäöltään hyvin erilaisia, ja täydentävät siten toisiaan.
*
Silti omasta mielestäni elokuvan ehdottomasti luontevimmat ja koskettavimmat roolit tekevät perheen nuoret lapset:
Mia Wasikowska ja Josh Hutcherson 
sekä isän rooliin elokuvassa jähmeästi, mutta lempeästi totuttautuva Mark Ruffalo :

Elokuva onnistuu oikeasti koskettamaan ja se keskittyy niin moniin perhettä koskeviin teemoihin, että sitä peilaa omaankin elämäänsä. Avioero, lasten kasvaminen ja teini-iän kipuilu, aikuisten haaveet ja toiveet, keski-iän kriisi ovat aiheita, jotka elokuvassa on kuvattu luontevasti ja aidosti.
Elokuvan tunnelmat vaihelevat kepeästä raskaaseen. Pieni komediallinen ote alussa vaihtuukin loppua kohden vahvaksi draamaksi, mutta liian synkkiin vesiin ei mennä.
Elämä kantaa aina ja optimistinen ote säilyy koko elokuvan ajan.

 Mark Ruffalon isän rooli jää lopussa hieman ilmaan. Katsoja niin haluaisi, että isä olisi lasten elämässä läsnä, vaikkei alunperin 'ihan oikea isä' olekaan lapsilleen ollut.
*
*

15 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, joko sinä olet tämän nähnyt? Meneekö nyt leffateattereissa? Miksei vasta marraskuussa, nyt en ehdi. Tämä on pakko nähdä eli ostan - jälleen.

Tiedät suhteeni hauskoihin filmeihin, vain muutamat saavat armon (Neljät häät ja yhdet hautajaiset sekä Jotain annettavaa ja ehkä vielä joku muu...). Tämä on kuitenkin lukemani perusteela älykäs käsikirjoitus, jossa draama ja komedia ovat tasapainossa, joten annan nyt komediallekin tilaa.

Aihe, sekä Juliane Moore, väistämättä merkkasivat tämän heti niin että leikkasin yhden arvostelun heti talteen muistuttamaan, mitä en voi missata.

(Tänään tulee Chinatown, mutta en katso nyt, vaik´ka siitä melkein joskus tajuni menetin. Tiedät mitä teen silloin: Luen, luem ja luen.)

Sooloilija kirjoitti...

Leena, juuri tuli ohjelmistoon, ja olin ensimmäisenä iltana heti katsomassa. Miellyttävä kokemus oli.

Jael kirjoitti...

Tämäkin on listallani,ja kovasti kehuttiin täällä lehdessä.Kiva oli lukea arvostelusi siitä:-)

Sooloilija kirjoitti...

Jael, tämän syksyn katsontalista kasvaa ainakin minulla koko ajan. Tämä oli listalla 'heti kun se tulee teatteriin, menen katsomaan'. Eikä pettänyt odotuksia. Joten suosittelen.

Birgitta kirjoitti...

Ehdit heti ensi-iltaan, hienoa =)

Ajattelin itsekin kesällä trailerin nähdessäni, että tässä on varmasti hyvä leffa katsottavaksi. Ehdottomasti menen kanssa teatteriin katsomaan =)

Allu kirjoitti...

Kuulosta kivalta, mutta tulee meille vasta marraskuussa. Joskus dubbaamiseen menee paljon aikaa.

Leena Lumi kirjoitti...

Onneksi meidän ei tarvitse katsoa dubattuja leffoja!

Sooloilija kirjoitti...

Allu, eikö teillä siellä ole teatterissa kahta eri versiota - originaalikielellä ja dubattuna ?
Oih, en pystyisi katsomaan dubattuja elokuvia!
Lastenelokuvat jotkut menevät, mutta eivät aikuisten..

Leena, no onneksi ei, mutta uskon, että Euroopassa moni on tottunutkin siihen..

Allu kirjoitti...

Yhdessä elokuvateatterissa näyttävät joskus alkuperäisiä, kaikki muut on dubattu. Alussa se oli outoa, mutta siihen tottuu. Saksan kielessä on sanonta, että ihminen tottuu kaikkeen, jopa datiiviin ja niin se vaan on. Dubbaus on tehty erittäin hyvin eli huulet liikkuu sopivasti tekstiin ja jotkut sanoo joskus, että dubbaavan näyttelijän ääni on parempi kuin alkuperäisen näyttelijän, esim. Robert de Niro tai Bud Spencer.

Sooloilija kirjoitti...

Allu, uskon, että kaikkeen tottuu. Ja jos lapsesta lähtien toiset katsovat dubattuina elokuvia niin sitä pitää varmasti ihan luonnollisena.

Bud Spencer ? Onko hänellä puheäänikin? Olen kai vain nähnyt joskus vilaukselta nyrkin heiluvan ;D

Taru kirjoitti...

Kahdella sanalla kuvattuna leffa oli mielestäni lämminhenkinen ja fiksu. Ehkä yksi parhaimista vuonna 2010!

Allekirjoitan kaikki mitä kirjoitit!

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Yksi vuoden parhaimmista elokuvista. Ihanan lämminhenkinen ja aito :)

Sooloilija kirjoitti...

Elisa ja Päivi, nyt kun ollaan vuoden lopulla jo, voin sanoa minäkin, että yksi vuoden parhaista elokuvista!

(Kohta ruvetaan jo listaa miettimään).

Sivustakatsoja kirjoitti...

Ihan parhaimpien joukkoon en itse tätä listaisi (tai no, en ole tarkistanut, kuinka monta muuta neljän tähden elokuvaa tänä vuonna on tullut), mutta hyvähän tämä oli siitä huolimatta ja samalla lämmin, hauska ja aito. Tosin toisin kuin Soolis, minä tykkäsin enemmän juurikin Beningistä ja Mooresta. Mikä ihastuttava pari <3 ! Myös Ruffalo teki kyllä vaikutuksen ja täytyykin pitää miestä enemmän silmällä ;) .

Niin ja Leena Lumille ihan vaan neuvoksi, että kannattaa todellla käydä tämä elokuva katsomassa, sillä olen melko varma, että tämän kohdalla annat armon käydä oikeudessa. :)

Sooloilija kirjoitti...

Sivustakatsoja, A Single Man on mun ehdoton tämän vuoden ykkönen! Ja niin monta tähteä sille kuin vain tähtiä taivaalla riittää!

Mutta tämä Kids-elokuva yllättää ja koskettaa aitoudellaan ja näyttelijäsuorituksillaan. Julianne Moorekin on niin maanläheinen ja hassu.