lauantai 9. lokakuuta 2010

Naiskuvia - Joan Jett ja kumppanit

Kristen Stewart & Dakota Fanning
The Runaways-elokuvassa
*
Tähän täytyy nyt vetää yksityiskohtia omasta elämästä. Olin pieni tyttönen 1970-luvulla, mutta sen vuosikymmenen loppuun mennessä olin jo teini-ikäinen. Muistan ihan selvästi kuulleeni amerikkalaisesta naisrockbändistä nimeltään The Runaways, mutta vielä enemmän kuulin Joan Jettistä, jota 80-luvulle tultaessa pidettiin yhtenä 'tosi kovista mimmeistä', yhdessä Blondien Debbie Harryn kanssa. He olivat samalla viivalla. Joan Jett erottui vielä siinä, että hänen bändinsä oli ollut kokonaan naisbändi, eikä hän ollut solisti kuten Debbie Harry oli.. Joan Jett oli kitaristi ja säveltäjä-sanoittaja, mikä teki hänestä 'vieläkin kovemman'.

Katsoin tuoreeltaan tämän tosipohjaisen elokuvan Joan Jettin The Runaways-bändistä. Se kertoo ajasta, jolloin naisille sanottiin vielä, että 'naiset eivät soita kitaraa'. Joan Jettillä oli unelma soittaa kitaraa, laulaa, säveltää ja sanoittaa, ja perustaa bändi, jossa olisi vain naisia. The Runaways olikin kenties maailman ensimmäisiä naisrockbändejä. Harmi, että senkin managerina toimi niljakas mies, joka heti alussa halusi muokata bändin naisista stereotypioita, jotta bändi olisi myyvä. Bändin solistiksi valittiin 'pystymetsästä' nuori nainen, jolla oli halu esiintyä, mutta joka ei osannut ihmeemmin laulaa: Cherie Currie. Hän ei kestänyt bändin kuluttavaa, huumeiden ja alkoholin täyteistä rockelämää, ja lopetti huipulla, vaikka oli pohjalla. Tämä kaikki tapahtui muutaman vuoden sisällä vuodesta 1975 alkaen. Kaikki bändin naiset olivat kuuluisaksi tullessaan 15-16-vuotiaita. Nuoria tyttöjä kehityksensä alussa vasta.


Ystävykset Joan Jett ja Cherie Currie, joista The Runaways-elokuvakin lähinnä kertoo, ovat kaikkien näiden vuosikymmentenkin jälkeen ystäviä, vaikka molempien elämä on kulkenut eri reittejä. Joan Jett tekee edelleen musiikkia, tuottaa ja esiintyy. 
Elokuvassa todellisia henkilöitä näyttelevät nuoret ja taitavat näyttelijät, jotka suorastaan häikäisevät yhdennäköisyydellään ja taitavalla heittäytymisellään:
Kristen Stewart ja Dakota Fanning, molemmat 90-luvulla syntyneitä, ovat työskennelleet yhdessä esikuviensa kanssa ja saaneet heiltä siunauksensa. Nuoret naiset ovat ihan mahtavia rooleissaan! Varsinkin aiemmin yksi-ilmeisenä pidetty Kristen Stewart on kiihkeä nuori Joan Jett. 

Alla kuva oikeasta Joan Jettistä (s.22.9.58):
*
Elokuva The Runaways jää hieman kesken, se kertoo vain tästä Joan Jettin ensimmäisestä bändistä vuosina 1975-79. Nuorten naisten realistisena kasvutarinana elokuva toimii hyvin. Rockteollisuus on raaka bisnes: huumeita, alkoholia, seksiä.. Eikä se ole tainnut 70-luvun ajoista paljon muuksi muuttua, pahentunut ehkä vain.
Mutta se musiikki: sen tekemiseen kun on palo kuten Joan Jettillä, niin ei ole muuta tapaa elää.
Hatunnosto Joan Jettille, joka on tehnyt musiikkia läpi vuosikymmenten, pysynyt hengissä, luonut, elänyt ja hengittänyt rock-musiikkia.
Elokuva pääsee aika lähelle tätä sanomaa.
*
Traileri tässä.


12 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Tämä menee heti katselulistalle.

Sooloilija kirjoitti...

Lepis, juu ole hyvä. Elokuva tavoittaa myös hyvin sen 70-luvun hengen, jota mekin olemme eläneet ja nähneet..

Yaelian kirjoitti...

Tuosta leffasta oli suuri juttu lehteni viikonloppunumerossa joskus kesällä. Tuon minäkin haluan katsella.Ja ajatella,että Dakota Fanningkin on jo noin iso!

Sooloilija kirjoitti...

Jael, minäkin jäin miettimään, että missä kaikissa elokuvissa tämä Dakota onkaan ollut. Jossain vaiheessa sekoitin hänet Elle Fanningiin, tytöt ovatkin siskoksia. Dakota nuorempi, Elle vanhempi.

Sooloilija kirjoitti...

Eikun just toisin päin: Elle on nuorempi (s.98) ja Dakota on vanhempi (s.94). Vieläkin siis menen sekaisin..

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, kaksi ekaa kuvaa ovat 'hot'. Laskin siis Marilynin mukaan;-)Tykkään siis tuosta bänditunnelmakuvastakin.

Olisi kiva sanoa, että katson tämän filmin, mutta nyt elokuvalistalle taitaa tulla hiukan muuta - joulun ajalle. ja marraskuun launtai-illoille, jolloin en enää lue...

Leena Lumi kirjoitti...

PS. Kiitos sinun, vietimme Lumimiehen kanssa viime talvena ikimuistoisia filmilauantai-iltoja♥

Sooloilija kirjoitti...

Leena, tämä elokuva on NIIN nostalgiaa, ja tyttö/naisenergiaa täynnä! Hyvä ajankuvaus, pienintä yksityiskohtaa myöten.

Lauantai-ilta ja sunnuntai-iltapäivä ovatkin parhaita hetkiä elokuville. Minua haluttaisi nyt kovasti lähteä elokuviin. Ehkäpä jo ensi viikolla..

Anzi kirjoitti...

The Runaways -fanina ja Cherie Currien kirjan lukeneena minun oli pakko tarkastaa tämä elokuva. Tunnelmatlaa, näyttelijäntyöltään ja musiikiltaan se oli varsin loistava, mutta biografiana ei niinkään. Mieheni, joka ei pahemmin The Runawaysin historiaa tunne, sanoi että hänelle itse bändin tarina jäi epäselväksi. Hän olisi esim. luullut, että lopun levytyssessio oli bändin ensimmäinen, vaikka he olivat siihen mennessä ehtineet julkaista kaksi studioalbumia ja yhden livelevyn.

Mutta näyttelijät tekivät todella hyvää työtä. Taitaapa olla taas aika pistää Cherry Bomb soimaan.

Sooloilija kirjoitti...

Anzi, hyvä kun kerroit näitä yksityiskohtia. Elokuvassa oli panostettu tunnepuoleen, ehkä siinä jokin fakta hieman suoristui. Kuinkahan todenmukainen oli kuvat niljakkaasta managerista..

No Cherry Bomb pitää käydä heti youtubesta kuuntelemassa. ;D

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Tämä oli oiva kuvaus siitä, miten miesvaltainen tuo rokkimaailma on ollut ainakin silloin aikoinaan - on varmaan osaltaan vieläkin. Näyttelijät olivat huippuja - Shannon oli niin kamalan ällöttävä roolissaan, että ihan kylmäsi.

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, en heti hoksannutkaan kuka tämä managerin näyttelijä oli - Michael Shannon - sama mies, joka teki Revolutionary Roadissa mahtavan roolityön mieleltään järkkyneenä miehenä. Hänellä on siis plakkarissaan jo useampi karmaisevan hyvä ja riipaiseva rooli!