perjantai 11. maaliskuuta 2011

Sovinto - mitä se sana sisältää ?

Sanotaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sovintoa.
Lapsenakin sanoimme kaverille pienen riidan jälkeen, että
'tehhäänkö sovinto'.
Mutta entä jos vanhemmat pilaavat ja särkevät lastensa lapsuuden juopottelulla ja väkivallalla niin, että arvet eivät kuroudu umpeen koskaan ja lapsen mieli haluaa unohtaa kaiken vielä aikuisenakin.
Pitääkö sitten kuitenkin kuolinvuoteella makaavalle vanhemmalleen antaa anteeksi. 
Tehdä sovinto. Vaikka lapsella ei olisi mitään sovittavaakaan. Vanhemmalla sen sijaan on. Niin raskaasti sovitettavaa, että sitä ihmettelee miten hän on voinut elää niiden muistojensa kanssa.
*
Ruotsalainen ohjaaja, näyttelijänäkin tunnettu, Pernilla August on lähestynyt Susanna Alakosken Sikalat-romaania omalla hienovaraisella tyylillään. Lapsen näkökulma on tosi. Lapsen silmin katsottuna aikuiset ovat kummallisia. Vanhemmat rakastavatkin, sekä toisiaan että lapsiaan, mutta alkoholismi vie molempia, ja lapset katsovat vierestä, näkevät kaiken. Pahuuden. Väkivallan voi kuvitella, vaikka kaikkea ei näytetäkään.

Pieni Leena-tyttö kasvaa 70-luvun alun Ruotsissa, Ystadissa. Hän menestyy uimarina ja hoitaa iltaisin kotia ja pikkuveljeään. Aikuisena hän on yhä pikkutarkka ja säntillinen puuhastelija, himourheilija ja suorittaja. Ruotsalaisnäyttelijä Noomi Rapace on pääosassa aikuisena Leenana ihan täydellinen valinta. Hänessä on ulkoisestikin Leenan olemus, pieni pippurinen nainen, jolla on rakastava mies ja lapset.
Aikuisen Leenan perhe on kaikkea sitä mitä hänen omansa ei koskaan ollut. Kenenkään ei tarvitse koskaan pelätä.
Outi Mäenpään Aili-äiti on riipaiseva naishahmo. Hän on lapsiaan rakastava äiti,
mutta viina vie häntäkin. Kaikenlisäksi hänellä on läheisriippuvaisuussuhde mieheensä, jota hän ei koskaan pysty jättämään, vaikka Leena-tytär sitä aina toivookin. Ehkä se on rakkautta, mutta rakkaudellakin olisi rajat, joita Aili ei ymmärrä. Hän ei kuitenkaan laita lastensa etua ykköseksi.
Leena-tytärtä näyttelee v.-95 syntynyt Tehilla Blad. Hän on hyvin herkkä ja eläytyy rooliinsa vahvasti, miten hän kykeneekin!

Ville Virtanen on jälleen täydellinen, vimmainen juoppohullu,
joka hänkin pohjimmiltaan rakastaa lapsiaan. Mutta hän ei koskaan sopeudu Ruotsiin, ei opi kunnolla kieltä ja on kai aina vähän syrjitty. Viina vie miestä ja aina jostain kuohuu pintaan väkivalta. Miehestä, joka pohjimmiltaan on kiltti mies. Tätä eivät lapset voi käsittää.
*
Vielä palaan elokuvan nimeen - Sovinto. Suhtaudun itse kiihkeästi aiheeseen. Lapset antavat paljon anteeksi vanhemmilleen, mutta tarvitseeko ihan kaikkea koskaan sovittaa vanhempiensa kanssa? Saako sovinnolla kuitenkin vapautuksen ?
Elokuvan lopussa huokaisin syvään.

Kiitos - Tack Pernilla August, Noomi Rapace, Ola Rapace, alla barn, Outi Mäenpää & Ville Virtanen. Teitte hienon elokuvan.
*
Palaan vielä toisessa jutussa Outi Mäenpäähän ja hänen rooliinsa. Outi vaatii ihan oman postauksensa.

Tässä uutispätkässä pientä valotusta elokuvaan..

15 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Voi että. Tämä elokuva vaikuttaa hurjan hyvältä ja samalla sellaiselta, jonka olen liian herkkä katsomaan. Kirjoitit tästä hurjan hyvin, koskettavasti!

Sooloilija kirjoitti...

Katja/Lumiomena, täällä minä kotona tätä elokuvaa mietin..
Kyllä tämä kannattaa katsoa jo ihan Outi Mäenpään ja Ville Virtasen näyttelijätyön kunnioituksenakin.
Mutta hyvin väkevää draamaa tämä on.

Leena Lumi kirjoitti...

Tämä on elokuva, jonka aion ehdottomasti nähdä. En kestä väkivaltaa elokuvissa, mutta kylläkin kirjoissa, vaan tämä on pohjimmiltaan muuta, kuitenkin psykologista, syvää. Luin aamulla tästä paljon, kiitos Hesarin ja etenkin Nyt-liitteen. Tuo Noomi on nyt joku ihan Ruotsin ykkösnäyttelijöitä. Eniten minua kuitenkin kiinnnostaa tämä aihe ja Outi Mäenpään suoritus Hänen takiaan olen ostanut elämäni ensimmäisen suomalaisen DVD-filmin;-)

Ethän tosissasi kysynyt, pitääkö kaikki antaa kuolinvoteella tai joskus anteeksi? Ethän?

Epäilen, että tiedämme vastauksen...

Karoliina @ Kirjava kammari kirjoitti...

Kyllä katson tämän, sillä "Sikalat" oli yksi parhaita viime vuonna lukemiani kirjoja. Tiedän, että petyn yleensä kirjasta tehtyyn elokuvaan, jos katson sen lukemisen jälkeen, mutta jospa osaisin lähestyä tätä toista kautta. Haluan niin kovasti pitää tästä.

Kiitos arviosta!

Sooloilija kirjoitti...

Leena, tässä väkivalta ei ole itseistarkoitus vaan jotain paljon enemmän.. Välillä se on vain ääniä, ei kuvia. Äänetkin voivat olla hyvin voimallisia.

Minusta tuli nyt tämän elokuvan myötä ihan Noomi-fani. Outi-fani ole ollut jo pitkään, samoin Villen fani.

Heitin kysymyksen ilmaan. Oma mielipiteeni on, että ei todellakaan! Eikä Leenakaan tainnut elokuvassa antaa anteeksi kaikkea. Etenkään.. En voi kertoa, sillä paljastan juonesta silloin liikaa.

Karoliina, Sikalat oli hyvä romaanina kai juuri siksikin, että se kumpuaa niin vahvasti kirjailijan omasta elämästä.

Minä en ainakaan pettynyt, vaikka olin kirjan jo lukenut. Ohjaaja August on halunnut korostaa, että tämä on kuitenkin hänen näkemyksensä. Elokuvassa korostuvatkin joissain asioissa eri asiat kuin kirjassa.

Hyvin vahva on tämä elokuva, samoin kuin kirja.

Susanna kirjoitti...

Kirjoituksesi sai uudestaan miettimään elokuvan katsomista. Luin myös NYT-liitteen jutun leffasta ja ajattelin että en halua katsoa sitä rankan aiheen takia. Yleensä kirjojen ja leffojen kanssa liikun mukavuusalueella - etenkin leffojen kanssa. Rankkoja kirjoja on helpompi lukea. Ne voi jättää hetkeksi kesken ja valita milloin jatkaa. Voi lukea pienen pätkän ja hengähtää välillä. Leffa yleensä tulee katsottua yhdeltä istumalta. Odotan kuitenkin, että leffa tulee dvd-levitykseen.
Täytyykin Karoliinan innoittamana lainata Sikalat kirja.

P.S. On kiva kommentoida, kun nimimerkki sai kasvot, ihan konkreettisesti.

Sooloilija kirjoitti...

Susanna, aihe on rankka. Itse en epäröinyt, sillä olin lukenut kirjan ja näin jälkikäteen mietittynä: kirja on ehkä rankempi kuin elokuva.
Aihe on koskettava siksikin, että se katsoo lapsen silmin kaikkea. Sydän muljahtelee kaikesta siitä mitä lapsi joutuu kokemaan ja näkemään. Niin ei pitäisi olla!

Kiva loppukommentti sinulla, oi miksi en aiemminkin..mutta kaikella on aikansa.

Susanna kirjoitti...

Piti vielä anteeksi antamista pohtia. Jos pystyy edes joskus mielessään antamaan anteeksi, niin se on itselle hyväksi. Katkeruus on kuluttavaa. Ja jos joku pyytää vilpittömästi anteeksi, niin yleensä saa. Mutta, tämäkään asia ei ole aivan näin yksinkertainen.. tiedan.

Sooloilija kirjoitti...

Susanna, totta. Tässä asiat ovat niin isoja, että niitä on niin vaikea antaa anteeksi, ja äidin vaikea sovittaa. Kun on kyse lapsen kasvusta ihmiseksi, joko pinnalle pääsystä tai tuhoutumisesta.

Susanna kirjoitti...

Mietin sitä vankilassa olevaa huumeäitiä, joka on ollut nyt paljon mediassa. Pystyvätköhän hänen kaksi elossa olevaa lastansa antamaan anteeksi. Ja mitä he ajattelevat äitinsä esiintymisistä.

Sooloilija kirjoitti...

Susanna, eivät pysty lopullisesti. Ajattelevat ehkä, että äiti hakee hyväksyntää ja anteeksiantoa koko yhteiskunnalta, kaikilta. Surullinen tapaus tuokin. Toisaalta ymmärtää äitiä, mutta kuitenkaan ei.

Yaelian kirjoitti...

Hienosti olet kirjoittanut tästä,ja haluaisin ehdottomasti nähdä tämän,Ehkä sitten kun olen Suomessa tätä saa jo DVD;nä. Noomi Rapace on hieno näyttelijä;sen näin jo Stig Larsson-trilogiassa.

Sooloilija kirjoitti...

Jael, toivotaan, että tämä elokuva tulisi dvd:lle kesällä.
Noomi Rapace on jännä tapaus, luin, että hänellä on espanjalainen isä. Hieno näyttelijä tosiaankin.

Elisa kirjoitti...

Hieno arvio ja kirjoitus, sopisi lehteen kuin nenä päähän!

Tuli mieleen Villisorsa näytelmä, jonka näin aikoinaan...Siinäkin oli näkökulma lapsen. Lapsi aistii kaiken ympärillään. Kun vanhemmat eivät jaksa tai osaa, lapsi ottaa vastuun. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan on järkkymätön.

Vai onko se? Kaiken(ko) se kestää?

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, kiitos kehuista.
Tämä elokuva vie suurilla tunteilla. Olen miettinyt elokuvaa nyt monta päivää.

Ihan kaikkea se ei kestä, mutta paljon kestää. Ja joskus aika tekee tehtävänsä. Ihan lopussa jotkut lapset antavat anteeksi kaiken.

Elokuvassa käsitellään hyvin monimuotoisesti surun kokemista. Miten lapsi voi aikuisenakin kaivata vanhempiaan, vaikka elämä olisi ollut kuinka hirveää!