torstai 14. huhtikuuta 2011

Mihin Puu-elokuva katosi ?

The Tree - Puu - Charlotte Gainsbourg
*
Odotin tätä australialaista Julie Bertucellin Puu-elokuvaa tulevaksi elokuvateattereihin.
No tulihan se, ja viipyi tasan viikon ohjelmistossa. Juuri sillä viikolla kävin katsomassa Black Swanin ja menetin sitten tämän kehutun draamaelokuvan.
Pitää odottaa dvd:n julkaisua. Harmi, että hyvät draamaelokuvat pysyvät ohjelmistoissa usein niin vähän aikaa. Samoin kävi Nicole Kidmanin tähdittämälle Rabbit Holelle aiemmin tänä talvena. Molemmat käsittelevät kuolemaa. Se ei ole kai monillekaan kevyttä perjantai-illan leffanautintoa aiheena. Minua se ei haittaa. Saan usein kuolemaa käsittelevistä elokuvista itsekin jotain, kenties jopa uutta näkökulmaa oman läheisen kuoleman käsittelyyn.
Ja kuten Rabbit Holessa ja tässä Puussa, kuolema on osa elämää, vaikka se niin raskasta onkin aina omakohtaisesti hyväksyä.
*
Tässä elokuvan traileri:

Mielipiteitä elokuvasta otetaan vastaan heiltä, jotka ovat sen nähneet.

16 kommenttia:

Saima kirjoitti...

Rakastan blogiasi, teit todella kauniit postaukset James Deanista. Jos olet jo lukenut Marilyn Monroen "Välähdyksiä, sirpaleita", lukisin mielelläni mitä pidit siitä!

Sooloilija kirjoitti...

Saima, kiitos kommentistasi. Ilostuin oikein.

Olen lukenut tosiaankin Marilyn-kirjan Välähdyksiä, sirpaleita. En ole varma osaanko siitä kirjoittaa. Voin yrittää. Tartun kirjaan aina silloin tällöin. En ole lukenut sitä kannesta kanteen kuten perinteistä romaania, vaan olen poiminut sirpaleita ja välähdyksiä. Olen koskettunut.

Mm. kirjabloggari Leena Lumi on kirjoittanut kirjasta koskettavan arvion, löytyy tästä:
http://leenalumi.blogspot.com/2010/10/valahdyksia-sirpaleita.html

*

James Deanista huokui jotain ihan käsittämättömän pehmeää, silti särmikästä.

Maria kirjoitti...

Puu elokuva oli unohtumattoman kaunis ja koskettava.Pidin paljon.Mutta ei todellakaan helppo karkkipussi kädessä katsottava leffa.Olen pahoillani että missasit sen.

Sooloilija kirjoitti...

Maria, ihanaa kun olet saanut nähdä tämän Puun.
No, ostan dvd:nä sitten. Ehkä jo kesällä julkaistaan.

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, kiitos linkityksestä!

(Minä olen nyt rynnännyt tukka putkella tuon Koston perässä ja vihdoinkin tänään tajunnut, että sitä ei saa mistään ennen kuin 28.4.)

Monet hyvät eolokuvat ovat teatterissa liina lyhyesti tai eivät jopa tule ollenkaan.

Sooloilija kirjoitti...

Leena, tuoreessa muistissammehan on vielä se A Single Manin odotus. Voi että sitä sai odottaa teattereihin. Eikä sekään kauaa viipynyt.

Nyt ei tarvitse rientää kaupoissa kun tietää, että vähän ennen vappua julkaistaan tuo Kosto-elokuva.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Minullakin Puu livahti ohi. Pitää katsoa sitten dvd:llä, sillä se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, se todellakin livahti. Käviköhän näin lähes kaikissa Suomen leffateattreissa?

Jael kirjoitti...

En ole nähnyt tuota elokuvaa,mutta ystäväni täällä kehui sitä paljon.Toivottavasti pääset vielä näkemään sen...

Allu kirjoitti...

Meille tuo filmi tulee vasta kesäkuussa. Hauskaa viikonloppua!

Anton von Monroe kirjoitti...

Viikko on kyllä naurettavan vähän näytösaikaa melkein mille tahansa elokuvalle: jos ei meinaa pidempään näytöksissä pitää, niin kannattaako ollenkaan? Puun voi toki katsoa dvd:ltäkin. Minusta se oli keskinkertainen, aika tasapaksu, mutta näyttelijät ovat tosi hyviä. Rabbit Hole on samasta teemasta parempi elokuva. (Vaikka kumpikaan ei pääse lähellekään Nanni Morettin upeaa Pojan huonetta.)

Sooloilija kirjoitti...

Jael, enköhän jossian vaiheessa näe. Kiva kuulla positiivista siitä.

Allu, samoin mukavaa viikonloppua!
Ai teille vasta kesällä..

Anton, no toivottavasti ei liian tasapaksu sentään. Arvostan hyvää näyttelijäntyötä, sitä haluan tässäkin nähdä. Tietenkin myös kaikki muu on tärkeää; käsikirjoitus, ohjaus..

Taru kirjoitti...

Ei ole mikään yllätys!! Surullista että kaiken maailman höpsöjä ja hupsuja komedioita ja toisaalta amerikkalaisia mainstream paukejyskeammusteluleffoja riittää, mutta eurooppalaiset pienet kiinnostavat originellit produktiot jäävät usein pienemmälle huomiolle, eivätkä pyöri pitkään teattereissa.

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, muualta kuin Amerikoista tulleet elokuvat joutuvat usein kärsimään tämän onnettoman kohtalon. Tuleehan sieltä tietenkin hyviäkin elokuvia, upeita ja ihania, mutta sitten on näitä 'Paksuna'-komedioita, jotka suorastaan aliarvioivat katsojaa.

Birgitta kirjoitti...

Miten voi näyttää leffaa vain viikon??? Ei oo reilua. Tämä kannattaa katsoa =)

Sooloilija kirjoitti...

Birgitta, eikö ollutkin törkeää? Päättivätkö lopettaa sen näyttämisen sen vuoksi, ettei näytöksiin kenties ollut katsojia.. En tiedä..
Eli vuokraan tai ostan heti kun se on saatavilla.