tiistai 17. toukokuuta 2011

Cannesissa juhlitaan, ja minäkin viime viikonloppuna

Penélope Cruz & Johnny Depp, Cannes 2011
*
Aika rientää näin keväällä aina hurjaa vauhtia. Huomasin, että Cannesiin on taas jokakeväiseen tapaan kokoonnuttu viettämään ylellisiä ja kuuluisia elokuvajuhlia. Tulevana sunnuntaina selviää kuka ja ketkä tänä vuonna Cannesissa palkitaan.

Aki Kaurismäki Cannesissa
 
Yksi kehutuimmista tänä vuonna on ollut Aki Kaurismäen elokuva Le Havre, joka sijoittuu Ranskaan. Elokuva tulee Suomen ensi-iltaan syksyllä. Kaurismäki on tällä hetkellä itse Cannesissa, paikan päällä siellä missä häntä kilvan ylistetään. Hienoa !

Myös Penélope Cruz ja Johnny Depp ovat Cannesissa markkinoimassa uusinta Pirates of Caribbean-elokuvaa. Onkin kirjoitettu, että elokuvien jatko-osia ei yleensä nähdä filmifestivaaleilla, etenkään Cannesissa. Olisiko Cruzin ja Deppin tähdittämässä elokuvassa sittenkin jotain.. Olen itse lähinnä haukotellut; neljäs merirosvoseikkailu ei oikein jaksaisi enää kiinostaa..
*
Se on kuulkaas niin, että kun tulee ikää aina lisää, niin ei meinaa jaksaa! Olen viime viikonlopun juhlinut. Kuohuviiniä juonut, ravintolassa syönyt, karaokebaarissa saanut vastaanottaa syntymäpäivälahjaksi laulun, ihanien ihmisten kanssa aamuyöhön asti jutellut.. Nyt on tiistai-ilta, ja olen vieläkin ihan uupunut. Yhtään elokuvaa en ole katsonut. Vain Adelea olen kuunnellut kotioloissa. Sain syntymäpäivälahjaksi mm. Marlene Dietrichin elämäkerran Sininen enkeli, josta katselin runsaan kuvituksen läpi. Kirjaan tartun myöhemmin. Sain lahjaksi myös Natalie Portmanin tähdittämän elokuvan Toinen nainen - Love and other impossible pursuits. Sen katson lähiaikoina.

Näihin tunnelmiin.
*


11 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Hauskasti olet juhlinut synttäreitäsi:) Kiva on juhlia välillä mutta sitten pitää antaa aikaa myös palautumiselle.
Kävinkin lukemassa tuosta Le Havre-leffasta,kuulostaa hyvältä:)

Anonyymi kirjoitti...

Le HAvrea on tosiaan kehuttu paljon. POstaan siitä ehkä vielä tänään myös.

Taru kirjoitti...

Odotinkin jo innolla postaustasi! Ihanaa että synttärit olivat onnistuneet, erityisesti tuo serenadi kuullosti hyvältä. Ehkä siellä päin leijailee muutosta ilmassa? Charmantin serenadilaulajan muodossa =)?

Sooloilija kirjoitti...

Jael, hauskaa on ollut, mutta arkeen pudottautuminen on ollut väsyttävää.

Le Havrea sanotaan ihan Kaurismäen parhaimmaksi. Täytyy nähdä!

Piilomaja, tulen lukemaan mitä kirjoitat. Elokuva tosiaankin kiinnostaa..

Elisa, kiva, että odotit postausta synttäreistä.. Muutosta kyllä ilmassa, asenne on muuttunut, mutta kyllä se oli ihan ystävätär, joka laulaa luikautti kauniilla ääneellään.

Anonyymi kirjoitti...

En niin paljon kirjoita mutta pari filminpätkää on, ellet ole nähnyt.
JOtenkin mulla on tunne että tÄmä elokuva tulee menestymään.

Virpi P. kirjoitti...

Kivat synttärit siis oli! Sen jälkeen saakin väsyttää, seuraavathan ovat vasta vuoden päästä. Pelkkä valvominenkin vaatii jo monen päivän palautumisen, saati skumppa.

Sooloilija kirjoitti...

Piilomaja, kävinkin katsomassa filminpätkät, en ollut vielä ehtinyt nähdä niistä yhtäkään.

Katriina, totta, valvominen kostautuu jälkeenpäin. Nyt ollaan torstaissa ja unirytmi on vieläkin vähän sekaisin, ei kai tämä ole tottakaan! :)

Leena Lumi kirjoitti...

Hesarissa oli hyvä juttu Le Havresta. Olen Kaurismäki-fani.

Herra on myös suorasuu. Hän sanoo kaikille, jotka kysyvät häneltä nyt, mistä hän on kotoisin: Irlannista! Syy: persujen Suomi.

Kaurismäki aikoo tehdä kolme 'satamaelokuvaa'. Hän ei paljasta, missä satamapaikassa olemme seuraavassa elokuvassa.

Aki taitaa myös mustan huumorin, sillä hän sanoo, että on vaarallista esiintyä hänen filmeissään, koska suurin osa hänen vakinäyttelijöistään on kuollut.

Sooloilija kirjoitti...

Leena, Aki on suorasuu, mutta hänellä on aina pilke silmäkulmassa, tai jos sitä ei näe, täytyy hoksata, että pilkettä on..
Hänen musta huumorinsa uppoaa minuun.
Myös elokuvissa. Voi, odotan kovasti Le Havrea.

Liivia kirjoitti...

Aki on herrasmies AINA! Ja ehdottomasti humoristi.

Ja jottei unohdettaisi niin hänelle ei ole suinkaan ensimmäinen kerta astella punaisilla matoilla Cannesissakaan. Mies vailla menneisyyttä-elokuva oli mm. oscar-ehdokaskin.

Sooloilija kirjoitti...

Liivia, juu niin taitaa olla, herrasmies. Hänen elokuvissaan on ihanaa huumoria, niin inhimillistä.

Hänellä on tosiaan ikimuistoisia hetkiä etenkin Cannesin punaiselta matolta. Siellähän hän on tanssahdellut useammankin kerran..