keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Bloggari lomailee yhä

Kuva kööpenhaminalaisesta majatalosta, kesäkuulta 2011
*
Kesää on eletty, kirjaimellisesti. Minä en jouda olemaan täällä, siitä anteeksipyyntöni.
Siksipä kerron teille nyt, että lomailen koko loppukesän blogimaailmasta.
Lähden kolmen viikon kuluttua käymään Barcelonassa. Sitä ennen vietämme tyttären rippijuhlia.Sen jälkeen on ihanan vapauttava tunne sanoa kaikille, että 'terve!', ja nousta siiville kohti lämmintä (toivottavasti ei liian kuumaa) Espanjaa..
*
Syksyn koittaessa saattaa täälläkin Sooloilijan luona avautua ihan uusi ovi. Kehittelen ajatusta. Haluan jotain uutta. En ole enää sama ihminenkään kuin 3,5 vuotta sitten kun blogini perustin, siksi haluaisin kovasti uudistua myös täällä. Nyt pidän tuumaustaukoa. Lataan itseni täyteen valoa ja virkeyttä, vauhtia ja vähän vaarallisia tilanteitakin, sillä olen nyt päättänyt, että elämästä on otettava ilo ja hetket irti. Ihan joka päivä. Siksihän minä en täälläkään siis jouda aina oikein olemaan.
Mutta kaikki te lukijat olette mielessäni.
Olette nettiläheisiäni. Olette eläneet mukana kaikki nämä vuodet. Siksi haluan kiihkeästi jatkaa kanssanne elämistä.

Ja tämän miehen sänky houkuttelisi kyllä kovasti.. Juu, pullo punaviiniä ja hauska, maskuliininen mies..(Penélopellehan hän on varattu, mutta leikitään nyt, ettei ole..)

Javier Bardem! 

Ihanaa kesän jatkoa !

Rakkaudellisesti,
Sooloilija

8 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Jaa, Javier kelpaisi kyllä meistä monelle seuraksi, kuvassakin on ihan syötävän näköinen.

Ilo irti elämästä, se on hyvä ajatus. Tunnut elävän tässä hetkessä ja nauttivan siitä. Kuulostaa iloiselta ja tyytyväiseltä naiselta:)

Hauskoja juhlia siis, ja ihania hetkiä Espanjan auringon alla!

Sooloilija kirjoitti...

Kiitti Katriina.
Voi, enkö mää saanutkan omia Javieria?! Ei sentään, aika monen päiväunihan hän on!
Ja Penélope myös.

Raportteja tulee sitten elokuussa.

Krisu kirjoitti...

Kyllä elämä vaan ihanaa! Hauskaa loppukesää, onnistuneita rippijuhlia ja rentoa matkailua Sinulle! Blogit eivät karkaa minnekään ;)

arleena kirjoitti...

Mukavaa lomaa ja tervetuloa takaisin tänne blogimaailmaan uusin ajatuksin.

Jäädään odottamaan.

Jael kirjoitti...

Mukavaa lomaa ja irtiottoa blogista. Hienot lomasuunnitelmat sinulla onkin edessä ,ja jäänkin mielenkiinnolla myös odottamaan minkälaista uudistusta keksit blogillesi.

Taru kirjoitti...

Ihanaa Soolis että nautit kesästä täysin rinnoin ja ELÄT isolla E:llä. Olen niin iloinen puolestasi =)

Loistoreissua Barcelonaan!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein ihanaa lomaa sinulle! lähditkin sitten vähän kauemmas kuin Nurmekseen ;-) Mielenkiinnolla odotellaan uusia tuulia blogissasi. Muutenkin olisi hauska kuulla kuulumisiasi....

t. Tuike

Sooloilija kirjoitti...

Krisu, terkkuja sinullekin. Blogit eivät tosiaan karkaa mihinkään! ;)

Arleena, kiitos, ja katsotaan mitä keksin..

Jael, kiitti, irtiotto vähän kaikesta on aina paikallaan! Sitten taas jaksaa.

Elisa, kiitti, reissusta tulee sitten kuvia. Elämää isolla E:llä. Toivottavasti sullakin.

Tuike, ihan en Nurmekseen asti tänä kesänä pääse ;) Mutta joskus sitten. Kuulumisia laitoin s.postiin. :)