sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Kesäpäivitys

Sooloilija raportoi Oulusta ja kertoo missä mennään:

Rakkaat lukijat, olen ollut kiireinen, ihan oikeasti. Kesälomastani osa on pidetty, ja seuraava pätkä alkaa elokuun alussa.Olen varannut elokuulle pienen matkan ystävieni luo Barcelonaan ! Odotan matkaa kovasti, pääsen matkalle yksin, ja se tuntuu aina seikkailulta. 
Elän silti täällä kotikaupungissanikin koko ajan vaiherikasta kesää.

Viikon kuluttua on odotettavissa luultavasti tämän kesän keikkakohokohtani: Bo Kaspers Orkester. Bändi tulee esiintymään Ouluun ensi sunnuntaina. Lippuni odottaa jääkaapin ovessa valmiina.

Elokuviin en ole ehtinyt tälle kesälle kuin kerran, ja siitäkin on jo aikaa. Olenkin hieman pohdiskellut blogini jatkoa elokuvien kannalta. Suhtaudun yhä intohimoisesti elokuviin, mutta elämässäni on nyt niin paljon muuta, että elokuvat ovat jääneet hieman sivummalle.
Mietinkin josko laittaisin Elämää-sanan isommilla kirjaimilla blogini otsikkoon. Katsotaan mitä muutoksia syksy tuo tullessaan..

Kuvassa kissaneitimme taiteilevat parvekekaiteellamme. Pienikokoinen Selma putosi tänä viikonloppuna liukkaalta kaiteelta alas, kolmannesta kerroksesta.Onneksi sille ei käynyt kuinkaan, mutta säikähdys ja järkytys taisi olla suuri Selmalle. En nähnyt ilmalentoa, mutta olen nyt useamman kerran sen kuvitellut mielessäni..

Joten, täällä minä olen, mutta päivityksiä tulee hieman harvemmin. Luen teitä. Aina en ehdi kommentoimaan, mutta pyrin laittamaan silloin tällöin edes lyhyesti jotain.
Jatketaan ihanan kesän viettoa !


Sooloilija

7 kommenttia:

Birgitta kirjoitti...

Barcelona kuullostaa aivan ihanalta, ihanaa odottaa tuollaista matkaa.

Onneksi kissasi selvisi säikähdyksellä ja ehkä oli hyvä ettet nähnyt sitä ilmalentoa.

Upeaa kesänjatkoa sulle =)

Virpi P. kirjoitti...

Oikeastaan on aina hyvä uutinen, jos joku ei ehdi päivittää blogia, kun on niin paljon Elämää;) Matkoja, konsertteja ja menoja, kuulostaa ihanalta, ja vielä lämmin kesä!

Taru kirjoitti...

Kun on hiljaista blogissa on ELÄMÄÄ oikeassa elämässä - ja sehän on vain ihana asia!

Barcelona ON IHANA IHANA paikka. Vitsi, että pääset ihanalla matkalla ja vielä A luokan matka =)

Nautitaan Soolis konserteista, kesästä ja jäätelöstä =)

Maria kirjoitti...

Hyvää lomailua ja jatka kuitenkin elokuvia edes jotenkin kiltti!!!
Oikein hyvää kesän jatkoa ja matkaa myös
maria

Sooloilija kirjoitti...

Birgitta, oli tosiaan hyvä, etten nähnyt putoamista, olisin ollut sydänkohtauksen partaalla siinä tilanteessa..

Odotan erityisesti matkassa sitä, että saan lähteä yksin. Ja silti on ystäviä odottamassa perillä..

Katriina, hyvä pointti! On ollut kyllä upea kesä kaikkinensa, ja se vain jatkuu.. Pitkältä on myös siis tuntunut tämä kesä. Esim. tuntuu, että kesäkuun alusta on jo ikuisuus.. :)

Elisa, nautitaan me naiset tästä ihanuudesta. Jäätelöstäkin ;D
Minä tutustunkin Barcelonaan nyt ihan ensimmäistä kertaa. Arvaappa vaan olenko innoissani!!

Maria, kiitos. Juu en minä elokuvista ja sen ilmiöistä lakkaa kirjoittamasta. Nehän ovat niin minua, mutta näyttää siltä, että vaihtelevasti tulee juttua niistä aiheista. :)

Nalle kirjoitti...

Täällä on myös saatu sydämentykytystä karkailevista kissoista. Barcelona kuulostaa mahtavalta. Ihanaa kisukesää!

-Anne- kirjoitti...

Hui Selmaa! Onneksi selvisi säikähdyksellä.
Picokin juoksenteli aikoinaan neljännen kerroksen parvekkeen kaiteella - onneksi se ei koskaan pudonnut. Kun pari vuotta sitten muutettiin kuudenteen kerrokseen parveke ei enää onneksi niin kovasti kiinnostanutkaan.