Eilen vuokrasin pitkästä aikaa elokuvan, valitsin kotimaisen Musta jää-elokuvan. Ihan jo senkin vuoksi, että siitä on nyt niin paljon puhuttu, ja olisi hyvä tietää itsekin mistä puhuvat. Ohjaaja Petri Kotwica on puhunut elokuvastaan ja siitä kuinka sydänverellä se on tehty, ja vuosikausia valmisteltu. Kaiken menestyksen kyllä suon ohjaajalle. Mutta ohjaajalla on myös aina oma näkemys. Katsojalla omansa.
Elokuva oli mielestäni hieman ristiriitainen kolmiodraama. Se oli yhtäaikaa sekä trilleri että ihmissuhdedraama. Mietin koko ajan ovatko aikuiset ihmiset oikeasti niin kostonhimoisia ja ehkä lapsellisiakin halutessaan julmasti lähteä koston kierteeseen avioliiton ulkopuolisia suhteita selvitellessään. Mutta intohimodraamathan ovat niitä suurimpia draamoja, ovat aina olleet.
Outi Mäenpää on huippu näyttelijä, ehkäpä Suomen paras näyttelijä: hyvin intensiivisesti läsnä koko ajan. Ja karismaattinen! Sen karismaattisuuden perään olen ennenkin jutuissani perännyt, sekä naisten että miesten kohdalla. Toinen asia, joka on lähtökohta kaikelle: uskottava käsikirjoitus. Ja nyt Mustan jään kohdalla jäin sitä miettimään, että oliko se uskottava.
Ehdottomasti ei ollut huono elokuva. Mutta hieman kylmäksi ja koleaksi se jäi. Rakkaus on aina ihana ja pehmeä asia, sitä puolta jäi kaipaamaan tämän elokuvan kohdalla.
Apocalyptican synkkä sellomusiikki soi koko ajan taustalla. Se jo itsessään loi mustaa tunnelmaa. Hienosti se musiikki elokuvaan sopi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti