maanantai 7. heinäkuuta 2008

Coldplay on palannut!


Tuli katsottua viime viikolla Coldplayn keikka telkkarista. Se oli nauhoitettu Lontoossa kesäkuussa BBC-talon pihalla. Oikein olivat bändin pojat elinvoimaisia ja valmiina taas uusiin kujeisiin, bändi kun oli tauolla jonkin aikaa. Nyt heidän uusin levynsä Viva la vida on ykkösenä ainakin kotimaassa Britanniassa ja bändi on parhaillaan Usassa kiertueella ja tulee Eurooppaan elo-syyskuuksi..


Olen kyllä pitkään tykännyt Coldplaysta, mutta koskaan en ole hurjasti sitä fanittanut. Jäävät hieman etäiseksi, eivät ihan täysillä kosketa kuulijaa, vaikka tosi hyviä lauluja ovatkin tehneet. Chirs Martin (kuvassa) laulajana on kyllä omalla pehmeällä tavallaan karismaattinen, mutta ei ihan 'mun makuun', oikeastaan Coldplayssä pidän eniten sen rumpalista, Will Championista (pääkuvassa oikealla); hän on särmikkäämpi.

Ehkä silti tulee jossain vaiheessa hankittua Coldplayn uusinkin levy, kun entisiäkin on kaksi.
Pieni juttu jäi mieleeni radiosta: YleX:n iltapäivän pojat naureskelivat hyväntahtoisesti tätä Coldplayn levyn nimeä Viva la vida. Sanoivat, että sen ymmärtäisi jos se olisi jonkun latinotähden esim. Ricky Martinin levyn nimi, mutta että Coldplayn!

Eniten lukuisista hyvistä kappaleista miellyttää tämä ehkä eniten...

11 kommenttia:

Puisto kirjoitti...

Miten nyt satuitkin postaamaan tästä orkestista! Nimittäin tämä on sellainen, mitä olen pohtinut kauan. Olen oikein ajatellut blogiini tehdä oman postauksen aiheesta. Bändihän on hyvä, muusikot ovat hyviä ja biisitkin hyviä. Sitten se mutta.

Olen tykkäillyt aika lailla paljon ja kovasti peijakkaasti, huitsin paljon Radioheadista monen monta vuotta, kuten Coldplayn jäsenetkin. Ja he plagioivat niin surutta esikuvaansa aina live-esiintymiseen asti, että minä en oikein voi sitä sulattaa. Mua saa taaskin ruoskia :) moon tämmöne

-Anne- kirjoitti...

Minun on ihan rehellisesti tunnustettava, etten ole koskaan oppinut tykkäämään Coldplaysta... en tiedä mikä siinä on, mutta se musiikki nukuttaa - samaten on tuon Papin mainitseman Radioheadin kanssa. Noita bändejä hehkutetaan yleensä niin paljon, että kai niissä jotain hienoa on, mutta se hienous ei vain ole (vielä) avautunut minulle.

Ehkä eräänä päivänä... =)

Sooloilija kirjoitti...

Minäkin pidän Radioheadista, ovat kyllä aika erilaisia kuin Coldplay. En ole hirveesti nähnyt Radioheadin live-esiintymistä, mutta molemmissa bändeissähän solisti soittaa pianoa, oisko siinä jotain samaa?

Oisko vähän sama juttu näiden bändien kohdalla, kuin että Oasis kuullostaa tosi paljon Beatlesiltä, ja molemmat ovat Britanniassa instituutio!

Kirjoitin kevättalvella postauksen Vervestä ja Richard Ashcroftista; siinä on mun ykkösbändi eli heitä fanitan kovasti! Samoin Coldplayn Chris. Eli oisko vaikutteita Coldplaylla myös Verveltä?

Piiri pieni pyörii...

Sooloilija kirjoitti...

Oho, laitoin Annen kanssa yhtä aikaa kommenttia eli ensimmäisessä kommentissa vastasin Papille ja nyt Annelle:
Coldplaystahan tuli valtavan suosittu Usa:ssa, sekinhän kertoo jo jotain! Kun taas monet britit ovat kokeneet karvaasti tappion Usa:ssa, mm. Robbie ja Oasis. Heidän suoruudestaan ja 'työväenloukkaimagostaan' ei ole tykätty.
Sen sijaan Coldplayn Chris on yliopiston käynyt, ja naimisissa Hollywoodtähden kanssa. Se varmasti vaikuttaa tuolla Amerikan puolella.

Puisto kirjoitti...

Nyt sitten kun alkuun pääsen, läppäse mua naamalle jos en lopeta :)

Radiohead on ihan oma lukunsa. Se orkkahan nauttii ns. älykkömainetta, koska jäsenet ovat tavanneet jo teinipoikina ja opiskelivat kaikki Oxfordissa. Mutta älykkömainetta suurempaa on heidän musiikkinsa, joka on niin kaunista, ettei sanat riitä.

Matkiminenhan on ihailun korkein aste. Mutta en tykkää yhtään kun Chirsin piano on livekeikoilla just tossa noin, aivan samoin kuin Thomin. PÖH!

Sooloilija kirjoitti...

Joo, ehdottomasti LIIKAA ei saa matkia. Se pitäisi tehdä tyylikkäästi ihaillen, ei just esim. laittamalla pianoa samaan paikkaan jne.

Radioheadin biiseistä Creep on mun suosikki. Voin kuunnella sen uudestaan ja uudestaan. Ja sillä on hyvä videokin. Vai onkohan niitä useampi, mutta yhdessä esiintyy Johnny Depp. Yllättävää.

Joskus mun on kuitenkin vaikea ymmärtää Radioheadin sanoituksia..Siksi kaikki laulut eivät oikein aukea..

Sooloilija kirjoitti...

Ai niin, tunnen erään ihmisen, jolle Radiohead aukeaa tosissaan. Hän tuntuu ihan elävän Radiohead-maailmassa. Hänen mieleensä on juuri se hypnoottinen perusvire. Sitä on jännä ollut sivusta seurata..

Puisto kirjoitti...

Heillä on niin kaunista musiikkia ja minä ihan oikeasti itkin Tukholmassa Globenilla heidän konsertissaan. Juu olen ihan ihan täyspäinen aikuinen ja mulla on sosiaaliturvatunnus :)

Radioheadin musiikki ei aukea kertakuullemalla ja se on pelkästään hyvä asia. Ei ole kertakäyttötavaraa.

Voi kauheeta kun mä tästä orkesterista voisin jauhaa :)

Sooloilija kirjoitti...

Ei haittaa, kirjoita vaan Papi. Ja laita postaus omaan blogiin. Tulen sitten kommentoimaan lisää, mitä en ole tähän muistanut kirjoittaa.

Aina mahtavaa jos pääsee oikeasti keikalle, kuten sinä olet päässyt! Ainoa ulkomainen bändi/laulaja, jota olen päässyt keikalla katsomaan on Robbie, siitähän keväällä kirjoitinkin. Se oli ikimuistoinen tapahtuma! Taisin kyyneleen tirauttaa minäkin Feel-biisin aikana..Ja toiset kyyneleet Angelsin aikana..

Virpi P. kirjoitti...

Ennen kuulin Coldplayta vain satunnaisesti autoradiosta, mutta sain tämän uuden levyn pojalta ja tykkään kovasti. Hyvää kokkailumusiikkia!

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, minäkin ajattelin, että kun autoa ajelee (silloin harvoin kun saan autoa) ja kun hommailee kotona niin voisi tuota Coldplayn uutta kuunnella..