Päivänä eräänä katsoin taas tv:stä erittäin hyvin tehdyn ranskalaisen dokumentin muotisuunnittelija Marc Jacobsista. Olen ennenkin katsonut hyviä ja mielenkiintoisesti toteutettuja muotialan dokumentteja, niistä mainittakoon vaikka Dior-dokumentti, Chanel-dokumentti, ja muitakin on tullut katsottua.
Miksikö? En ole omassa elämässäni erityisen kiinnostunut muodista. Tai olen, mutta en ihan omalla kohdallani. Eli pukeudun tylsästi ja käytännöllisesti lähes aina jne. Mutta nyt ei olekaan kyse siitä vaan siitä, että kun katsoo muotisuunnittelijasta tehdyn dokumentin, voi hetkeksi hypätä täysin tuntemattomaan maailmaan, jossa on koko ajan kiire, kiire saada luomuksia valmiiksi, kiire matkustaa ympäri maailmaa, kiire toteuttaa muotinäytöksiä. Muotimaailmassa tuntuu koko ajan olevan kiire. Ompelijat tekevät ympäripyöreitä päiviä ja nukkuvat ompelimossa pari tuntia yössä jatkaakseen taas luomusten ompelua.
Mark Jacobs oli jännä tapaus; erittäin taiteellinen, neuroottinen ja hauska. Tuli mieleen Pablo Picasso tai joku muu suurilla tunteilla elävä/elänyt taiteilija. Ohjelmassa kerrottiin nopeasti, että Jacobs oli juuri läpikäynyt rankat huume-ja alkoholivieroitushoidot ja oli nyt elämänsä kunnossa; hoikkana ja säteilevänä. Hän tupakoi koko ajan ketjussa. Silti ohjelmasta välittyi kuva äärimmäisen herkästä ja sympaattisesta ihmisestä, joka saa paljon aikaiseksi energisyydellään.
Häntä tuntuivat rakastavan kaikki. Dokumentin hienoin kohta oli järkyttävä kontrasti siitä kun hän istuu autossa ja saa hetken olla yksin, puhumatta kenellekään. Kun hän saapuu määränpäähänsä, ulkona odottaa ihmislauma kameroineen ja kaikki haluavat kätellä häntä, antaa poskisuudelmia ja kehua hänen töitään.
Miltä tuntuisi elää ihmisenä, jota koko ajan kehutaan. Miltä tuntuisi jos koko ajan olisi lauma ihmisiä ympärillä esittämässä kysymyksiä, antamssa poskisuudelmia, mielistelemässä.. Kultaiseksi häkiksihän sitä sanotaan. Toiset pysyvät järjissään ja selviävät hengissä, toiset sortuvat ja kaatuvat. Marc Jacobs oli nyt hyvin elinvoimainen ja luova.
Niin, ja pitäisin ehdottomasti hänen suunnittelemiaan vaatteita jos olisin Rikas. Ja noita ylläolevia kenkiä varsinkin, suloisen syötävä kenkä! Mutta ne Vuittonlaukut on kyllä suurin osa aika rumia, isoja ja kolsoja.. Olen pienten laukkujen ystävä. Ja omani ostan usein kirpputoreilta...
Linkki dokumenttiin tässä.
Ja toinen linkki tässä.
Ps. Olen muotitoimittaja kiireestä kantapäähän: kävin juuri äsken kaupassa ja kotiin tullessa huomasin, että puseroni oli nurin päin. Niin vain kaikki pesu- ja kokolaput vilkkuivat valkoisena mustassa paidassa. Hohhoijaa. Pitäisi varmaan olla vähän tarkempi. Mutta kiire se on joskus täälläkin, vaikken muotimaailmassa eläkään..
13 kommenttia:
Hei,
Näin ohjelmasta vain lopun, joten en sano siitä sen enempää.
Sen sijaan haluan kommentoida vähän kliseistä käsitystäsi taiteilijoista. Kirjoitat että Jacobs oli "erittäin taiteellinen, neuroottinen, hauska, ja kaikkea mitä taiteilijat ovat".
No jotkut ovat, jotkut eivät. Vastaesimerkkeinä tulevat heti mieleen vaikka Tapani Raittila, Antti Hyry ja Kalevi Aho, joiden ulkoinen oleminen on kaikkea muuta kuin kuvaamasi.
Terv. koillinen
No, katsojan silmässä...
Jacobsista tarkoitin lähinnä, että taiteellinen tuolla muotipiireissä...
Tuota kiirettä jaksan ihmetellä aina. Ymmärtäähän sen hetkellisesti, mutta jo sitä homomiesten hauskaa tuunausohjelmaa katsoessa ihmetettelin, miksi suomalaisessakin versiossa piti juosta paikasta toiseen. Kiirehtiminen ja juokseminen antaa kyllä dynaamisen kuvan, mutta ei vakuuta ainakaan suomalaista laadusta.
Ei ihme, että juuri lahjakkaat, herkät ja nuoret taiteilijasielut eivät kestä tuota maailmaa. Hehän ymmärtääkseni tarkkailevat maailmaa ja ennen kaikkea omaa sisintään luodakseen uutta. Kumpaankaan ei pysty hälinässä ja aikataulun tykyttäessä ohimossa. Viinasta ja huumeista saa hetkellistä helpotusta. Vaatii hirveästi pokkaa hypätä pois tuosta loistosta.
Innostuin oikein aiheesta, kun en kestä itse, jos en saa olla tarpeeksi yksin ja laittaa ajatuksiani järjestykseen.
Minäkin näin tuon dokumentin. En aikaisemmin tiennyt juuri mitään Marc Jabocsista ja dokumentti oli hyvä tietoisku Jacobsin urasta.
Dokkaria katsellessa tuli sellainen olo, että ollapa töissä jonkun yhtä luovan ihmisen palveluksessa - toisaalta se olisi varmaan aika kaoottista, vaativaa ja kamalaa, kuten se taideteoslaukun ompeleminen osoitti. Jacobsin luovuudesta ottaisin silti mielelläni edes osan itselleni.
Katriina ja Anne, kiitos luovista ja ihanista kommenteista.
Itsekin haluaisin työskennellä joskus jollekin joka olisi luova ja energinen eikä tyranni (jollaisia on pomoiksi osunut pari kertaa).
Jacobs on jo aikuinen (45v.) mies, ja elämää nähnyt. Voi olla, että kiireestä osa johtuu siitä, että paineen alla kertakaikkiaan syntyy jälkeä. Toisillehan stressitila on välttämätön, jotta syntyy jotain. Itsekin olen sellainen, arjessakin.
Mutta tuo Koillisen kommentti jäi vähän vaivaamaan.. Uskon, että näkemykseni taiteilijoista ei ole kliseinen. Lähipiirissänikin on monenlaista taiteilijaa.Ja siten myös monenlaista ja monen näköistä ihmistä.. Mutta kirjoitin huonon lauseen, joka antoi kuvan, että käsitykseni taiteilijoista on kliseinen. Voi olla, että käyn poistamassa koko lauseen..
Olen myös nähnyt tuon dokumentin. Muistin sen kun mainitsit sen kohdan autossa istumisesta.
Voi ei! Hihittelin ja melkein tipuin sohvalta kipeän selkäni kanssa kun luin tuota paita väärin päin juttua, se ois niin noloa ;O)
Oli noloa, mutta se oli vaan meidän lähikauppa. Onneksi en suunnannut kaupunkiin asti!
Sen dokumentin olisin halunnut nähdä. Olen ollut lääpälläni aina tuohon Marc Jacobsiin (homo, tiedän, eikä tässä ole ihan siitä kysymys) ja hänen vaatteisiinsa. Minäkin ostaisin, jos olisin rikas. Köyhänäkin aoin vielä omistaa yhden Jacobsin.
Minä olen ja en ole kiinnostunut muodista. Sanoisin, että olen valpas muodille, mutten hanki juurikaan muodikkaita veermeitä. Tyyli on kiinnostavampi ilmiö.
Liivia, sama täällä; jostain syystä olen myös hieman lääpälläni Marciin. En tiedä mistä se johtuu..hänessä tuntuu olevan jotain hyvin vetovoimaista, ei ole homoudella merkitystä. Ihminen on kiinnostava.
Tyyli on tosiaankin hyvä sana, kertoo enemmän kuin muoti.
Nyt ei voi kommentoida tätä, kun en siitä mitään tiedä.
Mutta ONNEA muuttoon -kuulostaa mukavalta!
Oi!
Haavereita sattuu!
Mutta tiedätkö, jossain se OIKEASTI on muotia että pitää vaatteita nurinpäin. =)
Pikkujutut hei, kiitos, on ihana muuttaa, vaikka onhan se taas kova homma.
Hallatar,voihan se olla..pitää uskoa niin..Olen tosiaan vähän hajamielinen joskus, ja hieman suurpiirteinen. Toisissa asioissa kyllä sitten ihan tarkkakin..
Lähetä kommentti