sunnuntai 3. elokuuta 2008

Nyt se on nähty


Tänään menin sen sitten katsomaan, The Dark Knight - Yön ritari-elokuvan. En olisi mennyt ellei elokuvassa olisi näytellyt Heath Ledger Jokerina. Myönnän tässä nyt, etten ole koskaan nähnyt kunnolla yhtään Batman-elokuvaa, paloja sieltä täältä.

Täytyy sanoa, että Gotham City on synkkä ja vaarallinen paikka asua; koko ajan räjähtelee ympäri kaupunkia; sairaalat ja kadut ovat yhtenään liekeissä. No, ei siitä enempää. Kun en ole asiantuntija tässä genressä..


Mutta Heath Ledgerin Jokeri... Sitähän menin katsomaan. Koskaan en ole valkokankaalla nähnyt yhtä pahaa, hurjaa ja sydämetöntä roistoa kuin tämä. Ledger oli luonut ulkoiset maneerit; laahaava kävelytyyli, hieman kumara asento, nariseva ja maaninen ääni, ja se karmea nauru! Maskeeraaja oli tehnyt loput. Suurella valkokankaalla tutkailin Heathin maskeerattuja kasvoja, vain ruskeat silmät olivat tutut, kaikki muu oli karmivaa värien sekamelskaa ja hyvin tehtyjä arpia. Täydellinen Jokeri.


Mietin myös kuinka paljon Heath Ledger oli laittanut itseään tähän hahmoon. Kuinka syvästi hän tutki omia demonejaan, ja niiden syövereihin uppoutui. Toisaalta, haastattelussa hän kertoo, että Jokerin roolia oli hauska tehdä. Kuvauksissa hänellä oli ollut hauskaa muiden näyttelijöiden kanssa, ja heistä kaikista olikin tullut erityisen läheisiä. Ehkä näyttelijälle on haastavinta juuri se, että saa roolin, jossa on mahdollisimman vähän omaa itseä.
Tuli mieleen myös, että jokohan maailmalla on tullut tutuksi sanonta; 'Why so serious?'.


Yleisön joukossa oli naisia, jotka minun tapaan olivat tulleet katsomaan Heath Ledgerin viimeistä roolityötä. Yleisön joukossa oli myös nuoria poikia, aikuisia miehiä, keski-ikäisiä pariskuntia ja nuoriapareja.. Elokuvateatterissa katsottuna tämä elokuva oli jotain suurta; hieno musiikki, isolla kankaalla pauhaava elokuva tummine kuvineen. Mutta jos katsoisin tämän kotona dvd:ltä niin hyppäisin jonkun kohtauksen yli. Mutta se johtuu siitä, etten ole koskaan ollut innostunut takaa-ajokohtauksista, joissa autot kolaroivat toisiaan mennen tullen. Mutta hienolta se näyttää, vaikkei kovin syvällisiä tuntoja herätäkään... Hmm.. Tällaiset olivat nyt omat mietteeni.

Laitan kuitenkin tähän loppuun vielä kuvan Heath Ledgeristä omana symppiksenä itsenään kadulta bongattuna, hieman boheemina rikkinäisine pipoineen, mutta niin...ihanan näköisenä..Kuva saa mielen surulliseksi.


Ja tästä voi katsoa ja kuunnella Jokerin naurua ja puhetta. Musiikki on tehokasta (muistuttaa kyllä mielestäni paljon Pirates-elokuvien musiikkia).

6 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Oli kiva kuulla mitä tykkäsit leffasta. Minäkin haluaisin nähdä ko. leffan mutta uskon, että odotan leffaa dvd:lle tulevaksi.

Miksikö? Leffa tuntuu jotenkin ahdistavalta ja synkältä, genre ei ehkä omintani. Ja suurin syy varmasti se että rooli Jokerina jäi Ledgerin viimeiseksi elokuvarooliksi.

Itse olisin suonut hänelle kauniimman joutsenlaulun. Haluan muistaa hänet Brokeback Mountanin leffasta, siinä hän oli kerrassaan upea.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida Elisaa ;O) Itse pidin leffasta KOVASTI ja se on ehdottomasti nähtävä isolta valkokankaalta jo Hong Kongin takia.
Batman oli mielestäni loistava ja arvoisensa päätös Heathin uralle ja kunnianosoitus hänen lahjoilleen..

Sooloilija kirjoitti...

Ehkä se on niin, että Jokerina koko maailma muistaa Heathin tästä lähtien, hän on sillä roolilla kirjoittanut itsensä historiaan!

Mutta Brokebackissa hän on ehdottomasti riipaisevin, herkin ja luonnollisin. Maailmassa vaan on niin paljon ihmisiä, jotka eivät edes halua nähdä Brokeback Mountainia, koska ovat ahdasmielisiä homofoobikkoja, sille ei vain voi mitään.

Olen kuullut valtavan määän vitsailua Brokebackista ja Heathin ja Jaken rooleista. Se on pöyristyttävää ja olen aina tullut valtavan vihaiseksi, samalla surulliseksi!

Taru kirjoitti...

Mikaela: Varmasti leffa on hyvä ja vaikuttava, uskon sen. Olen vaan joskus aika herkkä, ja uskon että leffa isolta valkokankaalta katsottuna voisi ahdistaa. Kun kotona katsoo DVD:ltä sitä saa itse määrätä tahdin...

Anonyymi kirjoitti...

Kävin sunnuntaina katsomassa Yön ritarin ja pidin elokuvasta paljon. Istuin melkein koko leffan samassa asennossa, kun jännitin eri kohtauksia. Heath oli upea Jokeri! Toivon hänen saavan Oscar-palkinnon postuumisti roolistaan. Kotimatkalla pohdin, että kuinka paljon Heath meni itse Jokerin nahkoihin ja näin vaikutti omaan ratkaisuunsa.

-Anne- kirjoitti...

Sinänsä minua kiinnostaisi tuo leffa, koska Batmanit ovat yleensä olleet visuaalisesti aika hienoja.
Mutta minua arveluttaa, että onko leffa saanut niin paljon kehuja vaan sen takia että se on Ledgerin viimeinen työ... vai onko se oikeasti hyvä?
Ehkä menen vielä katsomaan sen ennenkuin se poistuu ohjelmistosta, luulen että se vaatii suuren kankaan.