lauantai 23. elokuuta 2008

Olympialaisten kohokohta!


Pitää nyt vähän kehua: sanoin ääneen ennen keihäsfinaalin alkua, että Andreas Thorkildsen voittaa koko kisan. Ja niin kävi. En ole urheiluhullu, mutta olen minä näitä Olympialaisia vaihtelevasti katsonut. Tapoihini kuuluu myös hurmaantua komeista ja kauniista urheilijoista. Andreas on ollut suosikkiurheilijani jo monta vuotta, edellisistä Olympialaisista alkaen, ellei aiemminkin.. Pidän hänelle aina peukkuja, on kisa sitten mikä tahansa.


Tietenkin iloitsen Tero Pitkämäen pronssista. Harmitti kun kiilasi latvialainen heittäjä siihen hopeallaan väliin. Ovat nämä Andreas ja Tero aina niin kilpailleet keskenään. Ja silti ovat hyviä kavereita, harjoittelevatkin silloin tällöin yhdessä. (Lisäsin vielä jälkeenpäin tuon Pitkämäki-Thorkildsen-kuvan).


Mutta on se komea, ihana, tähtisilmä. Siis tämä Norjan poika. (edit. illalla lisäsin vielä tuon toisen kuvan, jotenkin oli vaan kiusaus laittaa tuo paidaton kuva. Tuli mieleen kun äänestivät jossain komeimpia urheilijoita ja David Beckhamilla on kuulemma komein vartalo, eritoten vatsa..Ei jää kyllä Andreas yhtään huonommaksi..)

22 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Andreas Thorkidsen näytti rennolta ja heitot olivat sen mukaiset. Ei jännityksen häivääkään, toisin oli Terojen jännitys paistoi jo silmistä ennen heittoa. Verottaahan se mittaa.

Budhalaismunkki ennusti kuvien perusteella ennen kisoja voittajan eli Andersin ja Tero P:lle pronssia.
Olisi mukava lähettää kuva munkille ja pyytää analyysiä itsestään. Mikäs se osoite on ?

Sooloilija kirjoitti...

Rennoilla fiiliksillä onnistuu elämässä monet muutkin asiat kuin hyvin lentävä keihäs.

katrilli kirjoitti...

Mie fanitan myös Andreas Thorkidsenia. Ihana ja rehti urheilija ja huisin komea! Kyllä kelpasi katsoa jännittävää keihäsfinaalia.

Arvailin ennen finaalia, että juuri Andreas voittaa kultaa. Uskoin Tero Pitkämäen palkintosijaan. Pronssi on hieno saavutus Olympialaisissa.

Sooloilija kirjoitti...

Katrilli, juu-u, huisin komea on ja huippu urheilija!

Minusta Suomen kansan pitäisi olla tyytyväinen Teron pronssiin, se on hieno saavutus kun on Olympialaisista kyse.. Tyrmistyin vähän kun luin Iltasanomien otsikon heti kisojen jälkeen, että: 'baarikansa pettyi Teron pronssiin'. Tosi ikävä lukea tuollaista..

Anioni kirjoitti...

Ihan samaa ennustin minä enne kisaa; Andreas vie potin. Ja kyllä pikkuisen piti huokailla, kun mies riisui paitaansa. Vaikkakin katselin kisaa isäni ja poikani kanssa :)

Sooloilija kirjoitti...

Anioni, minäkin totesin kisan aikana, että miksi ne aina selkäpuolta kuvaavat kun Andreas riisuu paitaansa.

Tuli mieleen vielä, että Andreasista tulee nyt kirjoitettua senkin vuoksi, että hän vaikuttaa hyvin persoonalliselta, karismaattiselta urheilijasuuruudelta. Tero Pitkämäki taas on ihan erintyyppinen ihminen, jäyhempi, ei vilkkusilmä lainkaan. Mutta kunnioitan Teroa myös.

Illodina kirjoitti...

Well now..! Ei hullumpi tuo ylempi kuva herrasta ;).

Taalla Stina vastakaynnilla saman tien. Meilla on nakojaan muutakin yhteista kuin nukkekotiharrastus ja tahtimerkki :). Mekin rakastetaan leffojen katselua ja kerataan niita(kin) ahkerasti.

Mulla onkin tuo Atonement, jonka kansikuva sulla tuossa sivussa, odottelemassa katseluvuoroaan.

Terkkuja Seattlen nurkilta!

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos Stina terkuista. Kiva kun löytyy ympäri maailmaa ihmisiä, joilla on aina jotain yhteistä..

Atonement on erikoinen, hyvä elokuva, jää mieleen pitkiksi aikaa katsomisen jälkeen. Huomaa jopa miettivänsä, että 'mitäs siinä nyt tapahtuikaan'. Hyvin hienovireinen, eroottista ilmapiiriä..

(Andreas on poseerauskuvassa todellakin paremman näköinen kuin kilpailutilanteessa otetussa kuvassa, jossa hän ei poseeraa..)

Puisto kirjoitti...

Siis paras voitti, ehdottomasti! Ja huomasitko, miten hän heitti niin rennosti! Plus paransi koko ajan tulostaan. Hemmetin hyvä urheilija ja kyllä, ihan mukavaa katseltavaa :)

Meidän Teroilla ja Teemulla ihan varmasti fysiikkaa riittää parempiinkin suorituksiin, mutta sitten kisoissa pettää henkinen puoli. Siihen pitäisi (kai) panostaa.

Sooloilija kirjoitti...

Papi, olen ennenkin ihaillut norjalaisten rentoa suhtautumista, esim. takavuosina oli norjalainen keihäänhäittäjänainen, joku Trine. Hän oli aina yhtä hymyä ja aurinkoa ja kisoissa pärjäsi juuri sillä rennolla asenteella!

Varmasti meillä suomalaisilla olisi oppimista siinä henkisen kantin kehittämisessä. Uskon, että suomalaiset jännittävät enemmän kuin muut. Itsekin olen sellainen; jännittäminen vetää vakavaksi. Ja eihän jännittyneenä pysty rentouteen..

Vicki Li kirjoitti...

Jaa vähän nyt harmittaa, että jäi kattomatta koko kisa, on tuo siksi namuska koko poika. Kyllä meni multa lähes koko olympialaiset vain ohi. Ei kiinnosta. Sitä sentään siipan kanssa pohdin, että mikä on jamaikalaisjuoksijoiden uusi doping systeemi, joka ei vielä näy testeissä?? Huippu-urheilu on täynnä "kusetusta"

Sooloilija kirjoitti...

Sitähän me ei voida (vielä) tietää kuka urheilija on puhdas. Mutta kivojen urheilijoiden kohdalla (kuten nyt nämä keihäsmiehet) toivoisi heidän olevan puhtaita.

Jamaikalaiset mietityttivät minuakin, olivat niin ylivoimaisia!Ja niin moni.

Anne kirjoitti...

Keihäsfinaalin katsoin minäkin - tottakai!

Andreaksella on tosiaan pilkettä silmäkulmassa ja samanlaista karismaa kuin vaikkapa Robbie Williamsilla. Onko nuo muuten ne ns. makuukammari-silmät? :)

Sooloilija kirjoitti...

Anne, vois olla makuukammarisilmät: isot, samettiset, vilkkuvat, iloiset, ilmeikkäät, eroottinen katse..

Sooloilija kirjoitti...

Lisäsin vielä yhden kuvan sunnuntai-iltana Andreaksesta ja Pitkämäestä vierekkäin. En ole varma onko olympialaisista, mutta ei ole vanha kuva tuokaan pojista, joista toisella on ehdottomasti 'vilkummat' silmät ja nätti kolo leuassa..

Anonyymi kirjoitti...

Ja pitää tähänkin tunkea se pakollinen Winchester-kommentti, nimittäin Thorkidsen muistuttaa etäisesti Deania ;O)

Sophia kirjoitti...

Yhdessä toisessa blogissa ja muissakin yhteyksissä olen törmännyt mielipiteeseen, että Thorkildsen muistuttaa näyttelijä Jensen Acklesia... Onhan niissä jotain yhdennäköisyyttä, mutta olen seuraillut Andreasta ihan omana itsenään. :)

PS. Tuonne Mamma Miaan lisäystä, että hyvän mielen musikaali on myös 60-lukulainen Sweet Charity, joka sisältää uskomattoman hienon koreografiapaketin, upeita tähtiä ja tuttuja lauluja. Leffa on unohtunut monilta, mutta kun sen näkee huomaa, mistä monet nykytähdet saavat inspiraationsa... Suosittelen, jos et ole nähnyt. :)

Sooloilija kirjoitti...

Mikaela, no niinpä muistuttaa, samaa mallia leuassa, suussa, jopa hiuksissa.. (Olen tosi vähän sitä sarjaa seurannut, mutta sinä olet tutustuttanut minut siihenkin..)

Sooloilija kirjoitti...

Sophia, naputtelin Mikaelalle vastausta sillä välin kun sinun kommenttisi tuli..
Juu, en ole nähnyt Sweet Charity-musikaalia, mutta nimi on tuttu (pitääpä googlettaa ja youtubettaa).
(Mainitsinko jo aiemmin,että seuraan tanssitaidetta aika läheltäkin, yksi ystäväni on tanssitaiteilija..)

Sooloilija kirjoitti...

Sophialle vielä, että kun kävin katsoon trailerin Sweet charitystä niin huomasin,että olen jossain elämäni vaiheessa nähnyt sen.

Siinä on ihailemani naistähti pääosassa; Shirley MacLaine, joka on kyllä suuri persoonallisuus! Hän on aina antanut kuvan itsestään boheemina ilopillerinä, mutta on (myös) rautainen ammattilainen ja tunteellinen äitihahmo, siis oikeasti.
Yksi hänen parhaimmista rooleistaan on Hellyyden ehdoilla-elokuvan syöpään sairastuvan tyttären äitinä, ja Jack Nicholsonin esittämän entisen astronautin rakastettuna. Huippu roolityö!

Pineapple Penguin kirjoitti...

Ooooh Andreas.. <3 Vasta näissä kisoissa taisin huomata todella kuinka komea hän on ;) Parasta on, että hän ei ole ainoastaan kaunispoika vaan myös todellinen huippu-urheilija!
Ps. Missä muuten käyt Oulussa kirppareilla?

Sooloilija kirjoitti...

Pineapple penquin, yritän etsiä kaikki mahdolliset kirpparit kaupungissamme; mm. keskustan Second Hand on aika hyvä, Alppistore, Kontti.
Ja nyt on avattu uusi Real, jossa en ole käynyt, mutta josta eräs tuttuni varasi myyntipöydän.

Suosin myös pihakirpputoreja; niissä tavara on monesti tosi hyvää ja edullista. Varsinkin Karjasillan kahdesti vuodessa järjestämä koko alueen pihakirppis on huippuhyvä tapahtuma. Jne.

Autottomana käyn usein lähialueen kirppiksillä..