keskiviikko 27. elokuuta 2008

On joitakin elokuvia, jotka ovat enemmän kuin muut..

B A B E L


Juttelin ihan äskettäin ihmisen kanssa, joka oli juuri katsonut Babelin ensimmäistä kertaa. Ja oli selvästi vaikuttunut. Omasta katsomisesta on jo jonkin aikaa, joten jäin miettimään mitä tästä monikerroksisesta ja monella eri mantereella tapahtuvasta elokuvasta on jäänyt mieleen.

Ensimmäisenä tuli mieleen karuus; hiekka-aavikkoa, köyhyyttä, kuivuutta, yksinäisyyttä suurkaupungeissa. Musiikki on elokuvassa tärkeässä roolissa. Lapset: lapsen elämälle on annettu sijaa. Toiset lapset elävät lintukodossa ilman huolen häivää, toiset kokevat kovia jo pieninä.
Brad Pitt, Cate Blanchett ja Gael Garcia Bernal koskettavissa rooleissa. Brad Pitt yllättää eniten.

Babel on jäänyt mieleeni elokuvana, jota ei unohda koskaan. Traileri tässä.

LOST IN TRANSLATION


Toinen yhtä mieliinpainuva elokuva itselleni on ollut Lost in Translation, sekin kansainvälinen elokuva kulttuurien yhteentörmäyksistä.

Siitä on jäänyt parhaiten mieleen runollinen kuvaus miehen ja naisen ystävyydestä. Miten kaksi niin erilaista ihmistä voivat löytää toisensa niin isossa kaupungissa, Tokiossa, ja olla niin yksin yhdessä, vaikka ympärillä kuhisee suurkaupunki ja miljoonat ihmiset.

Lost in Translationin nähtyäni olin vaikuttunut pitkän aikaa. Se sai uskomaan johonkin, jota välillä luuli kadottaneensa.

Hieno loppukohtaus (josta kuvakin yllä) kiteytti kuin kaiken: mitä Bill Murrayn esittämä mies kuiskaa Scarlett Johanssonin esittämän nuoren naisen korvaan? Hetki on pitkä ja intensiivinen. Katsoja on siinä kuin tirkistelijä, jolla on melkein vaivautunut olo. Se on mielestäni yksi elokuvahistorian kauneimmista kohtauksista.
Se löytyy tästä.

18 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Katsoin tuon kesällä mieheni kanssa. Tykkäsimme kumpikin, MUTTA enää en muista koko elokuvaa. Piti oikein pinnistellä, että sain siitä mitään mieleeni. Ei siis minulle mikään elämää suurempi kuitenkaan, vaikka sen katsoi mieluusti. Sen muistan, että se pimeys häiritsi elokuvassa jotenkin koko ajan...Vaikka tykkään kyllä Sofia Coppolan hitaasta ja utusesta tavasta edetä.

Virpi P. kirjoitti...

Kävimme myös miehen kanssa yhdessä aikoinaan katsomassa ja molemmat tykkäsimme kovasti. Nyt kun sanot tuosta lopusta, niin se tosiaan oli omaa luokkaansa: fiksu ja kutittava, juuri oikea loppu.

Olen tykännyt kaikista Sofia Coppolan elokuvista, vaikka Virgin Suicides leffan katsottuani en edes tiennyt hänestä. Hänn osaa luoda omaa linjaansa.

Liivia kirjoitti...

Tarkoitin siis Lost in translationia, tuota toista en ole nähnyt.

Virpi P. kirjoitti...

Minäkin sekoitin, kävimme siis katsomassa Lost In Translationin.

Babelin olen katsonut kotona kaksi kertaa ja pidän sitä loistavana elokuvana.

Sooloilija kirjoitti...

Liivia ja Katriina, kiva kun kommentoitte. Minäkin olen pitänyt Sofia Coppolan muistakin elokuvista, hänellä on ihan oma tyylinsä.

Babel on meksikolaisohjaaja Inarritun ohjaama. Hänen elokuvillaan on oma kantaaottava, poliittinenkin sanomansa aina. Usein kuolemaa ja onnettomuuksiin joutumista käsitellään. 21 grammaa ja Amores Perros muina esimerkkeinä hänen leffoistaan.

Anne kirjoitti...

Tuo Babel on nähtävä ehdottomasti!

Minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen varmaankin elokuva Eyes Wide Shut. Siinä on kaikki kohdallaan: näyttelijät, tarina, musiikki, lavastus. Kubrick taitaa muutoinkin olla lempiohjaajani.

Sooloilija kirjoitti...

Anne, minäkin olen pitänyt Eyes wide shutista, vaikken välttämättä muista Kubrickeista..
Babelin tyyli on hyvin dokumentaarinen, realistinen. Siitä pidän.

Sooloilija kirjoitti...

Ai niin, sanoisin, että tuo Babelin traileri on huippu. Brad Pitt kertojaäänenä on jotenkin järisyttävä ja juuri oikeanlainen 'musiikki' onnistuu olemaan erittäin tehokas.

violet kirjoitti...

Babelia en ole nähnyt.
Lost in translation teki vaikutuksen, ehdottomasti.
En ole kokenut mitään samanlaista, mutta jotenkin silti elokuvasta jäi jännästi sellainen tunne, että olisi ollut siinä ITSE mukana.
Outo juttu, mutta mielestäni merkki onnistuneesta kerronnasta.

Taru kirjoitti...

Minä olen nähnyt molemmat ja tykkäsin molemmista.

Babel oli tosin mielestäni kauhea ahdistava paikoittain. Varsinkin kun ne lapset eksyivät sinne erämaan aavikoilla. Jotenkin eläydyin heihin kauheasti.

Kun sitten vaihdoin leffasta mielipiteitä siskoni kanssa, hänen mielestään leffa ei ollut ahdistava ollenkaan.

Tietysti oma mielentila vaikuttaa paljon siihen, miten leffan kokee.

Sooloilija kirjoitti...

Violet, mulla oli just samanlainen tunne; kuin olisin ITSE ollut paikalla. Aivan kuin olisin vienosti hymyillen ohittanut parin loppukohtauksessakin ja todennut heille 'etten halua häiritä, menen vain tästä nopeasti ohi'..

Elisa, juuri samaa sanoin tuttavallekin siitä autiomaan kohtauksesta, jossa lapset ja hoitaja olivat yksin hädissään..Minua se kohtaus ahdisti ihan hirveästi.
Sen oli tarkoituskin ravistella ja toisia ahdistaa.
Ihmisoikeuskysymykset saavat aina ravistella.

Kesiah kirjoitti...

Babel tuli leffateatteriin, kun minä en pystynyt lainkaan istumaan. Kun kunto koheni, unohdin koko elokuvan. Hyvä kun muistutit. Haluan ehdottomasti nähdä sen.

Pineapple Penguin kirjoitti...

Olen nähnyt myös molemmat, mutta mielipiteeni eroaa hieman muista.
Muistaakseni Babel oli ihan hyvä silloin kun katsoin sen, mutta oliko sittenkään riittävän hyvä kun en muista mitä siinä tapahtui..? Lost In Translationista en tykännyt sitten YHTÄÄN. En tippaakaan!! Enkä ymmärrä mitä muut siinä näkevät.. :D Tämän elokuvan suhteen olen totaalisen pihalla siis ;)

marko77 kirjoitti...

Minulta on vieläkin(!) jäänyt katsomatta tuo LIT - pitäisiköhän nyt viikonloppuna sekin elokuva katsella?

Taru kirjoitti...

Totta puhut, että sen kohtauksen varmasti oli tarkoituskin ravistella!

Milloin muuten otat esille Sovitus leffan, vai menikö se jo joskus aikaisemmin? Siitäkin olisi kiva vaihtaa mielipiteitä.

Sooloilija kirjoitti...

Kiirettä pittää, Elisalle vastaan nopeasti että kirjoitin Sovituksesta helmikuun 5. päivä eli löytyy elokuvien-kohdalta sivupalkista. Mutta kirjoitan vielä uudestaan kunhan katson sen uudestaan. Ihan pian.
Muille kiitos kommenteista.
Palaan pian asiaan..

Sooloilija kirjoitti...

Markolle piti todeta, että sinusta ei ole kuulunut pitkiin aikoihin. Jostain syystä eilen mietinkin, että mitä blogillesi mahtaa kuulua. Pitääpä tulla kurkistelemaan..

-Anne- kirjoitti...

Minäkin tykkäsin kovasti Babelista, mutta Lost in translationia en jostain syystä jaksanut katsoa alkua pidemmälle. Tietty kyseessä voi olla että oli vain huono päivä, ehkä kannattaa joskus kokeilla uudestaan...