lauantai 16. elokuuta 2008

Taas katsoin hyvän elokuvan


Olen päättänyt katsoa kaikki James McAvoyn elokuvat. Uudempia onkin tullut nyt katsottua, mutta tämä v. 2004 valmistunut tarina on jostain syystä jäänyt näkemättä.

Elokuva Inside I'm Dancing kertoo kahden parikymppisen kaveruksen ystävyydestä. Molemmat ovat pyörätuolissa ja tarvitsevat ulkopuolisen apua pystyäkseen selviytymään arkisesta elämästä. He muuttavat yhteiseen asuntoon asumaan ja löytävät avustajakseen nuoren naisen.

James McAvoyn esittämä ronski ja kapinallinen Rory on sisimmältään herkkä ja elämään pettynyt poika. Hän ei pysty liikkumaan mitenkään vaan on täysin sidottu pyörätuoliin. Suu kuitenkin käy; Rory hoitaa aina puhumisen. Hän rupeaa tulkiksi cp-vammaiselle ystävälleen Michaelille, jonka puheesta monikaan ei saa selvää.


Tämä tarina on vastustamaton, lämmintä huumoria ja koskettavia hetkiä täynnä. Elokuva ei ole yhtään yltiösentimentaalinen vaan se kertoo lähinnä ystävyystarinan. Ihan kuten Brokeback Mountain kertoi rakkaustarinan. Silti pyörätuoli ja vammaisuus on läsnä koko ajan. Pyyhimme silti kyyneleitä vähän väliä..


Katsoin tämän elokuvan tyttärien kanssa. Nuorempi esitti monia kysymyksiä, kuten 'miten se saa vaatteet päälle kun on koko ajan pyörätuolissa' tai 'miten voi kaupassa maksaa ostokset jos kädet ei nouse ylös'.. Vanhempi tytär hoksasi jotain. Ja jäi miettimään asioita. Elokuvan huumori puri häneen, mutta koskettavat kohdat katsoimme hiljaisuuden vallitessa. Ei tämä silti mikään lastenelokuva ole, mutta tiesin, että lapseni voivat juuri tässä vaiheessa elämäänsä nähdä todellisuuspohjaista elokuvaa vammaisuudesta, jota on niin monenlaista.

Yksi klippi tässä.

Meillä asuu nyt 3 James McAvoy-fania! Kaikki alkoi Narnian tarinoiden Mr. Tumnuksesta!

James McAvoyn lisäksi elokuvaan on hyvin tarkoin valitut näyttelijät, cp-vammaisena Michaelina on ilvehtiväsilmäinen Steven Robertson (tuntemattomampi tuttavuus, skotti hänkin) ja hoitajanaisena oli Sovituksestakin tuttu Romola Garai.

Editoitu vielä lauanantaina: Tytöt halusivat vielä aamullakin katsoa elokuvasta paloja. Ja vieläkään ei saanut lähteä sitä Makuuniin palauttamaan. Harvoin käy näin. Haluaisin itsekin katsoa elokuvan vielä uudelleen.


Mutta yksi asia on epäonnistunut: dvd:n kansikuva. Siitä saa käsityksen kuin kyseessä olisi joku tusina-nuorisoelokuva. Pojat käyttivät aurinkolasejakin vain yhdessä kohtauksessa ja persoonallinen Romola Garai on stailattu kanteen kummallisen näköiseksi, josta häntä ei edes tunnista.. Mutta epäonnistunut kansi tuskin on elokuvan tekijöiden vika..


4 kommenttia:

katrilli kirjoitti...

Hei Ystäväni !

Mie jäin koukkuun James McAvoyhin katsottuani elokuvan Sovitus.Haluaisin ehdottomasti nähdä kertomasi elokuvan myös. Kirjoitit taas mukavasti ja elävästi, tekstejäsi on ilo lukea.

Näemme ensi viikolla!

katrilli

pikkujutut kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Tämän haluan nähdä.

Vicki Li kirjoitti...

Mie,joka en paljonkaan katso leffoja, olen nähnyt tämän. Se on tullut telkkarista joskus ja ooi tosiaan hyvä.

Sooloilija kirjoitti...

Katrilli, James tekee Sovituksen roolin sydänverellä, kuten muutkin roolit, joissa hän 'elää'. Olisi hauska nähdä hänet nyt uudessa actionroolissa Angelina Jolien kanssa, se on niin erilaista aiempiin verrattuna..

Pikkujutut, oleppa hyvä. On niin paljon hyviä elokuvia, joita haluaisin ostaa itselleni. Tätäkin pitää alkaa metsästämään.

Vicki Li, onpas sattuma, että olet tuon elokuvan nähnyt, ja vielä telkkarista. Minä en ole sitä nähnyt tv:stä.. Jospa se joskus vaikka taas tulisi joltain kanavalta..